 |
| Tarve raakkua ja käsittää asioita, vaikkei mitään saisikaan kunnolla käsiteltyä. Mutta onpahan ainakin jäänyt jotain käteen, edes oman käden jälki, siis... |
Sattuneesta syystä aloin muistella, mitä mieleeni on jäänyt tutkimuksista tai pohdinnoista käsillä tekemisen merkityksestä aivotoiminnalle. Minusta nimittäin tuntuu, että ajatteluni ”tökkii”, jos käteni ovat jollain tavalla epäkunnossa. Yhdenkin sormen toiminnallinen haitta näyttää siirtävän haitan myös aivotoiminnan tasolle. Millainen tämä yhteys sitten neurotieteen tasolla onkaan, käytännössä huomaan sen kyllä.
Etsiskelin netistä hieman tietoa aiheesta, ja tekstiiliopettajaliiton sivuilta löysin tekstin, jossa viitattiin aivotutkija, Helsingin yliopiston kognitiotieteen professori Minna Huotilaisen kommentteihin käsitöitten merkityksestä aivoille.
”Käsitöiden tekeminen kehittää luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Kahdella kädellä tekeminen aktivoi molempia aivopuoliskoja, mikä parantaa aivopuoliskojen yhteistyötä. Käsitöissä käytettävät materiaalit ja töiden kolmiulotteisuus stimuloivat aivoja ja kehittävät näin kolmiulotteista hahmottamiskykyä.”
Samassa jutussa todetaan myös, että ”luova toiminta aktivoi ja mahdollistaa haastavien kokonaisuuksien oppimisen. Käsitöiden tekeminen nostaa itsetuntoa, rakentaa kokonaisempaa minäkuvaa ja aikaansaa positiivisen kuvan omasta pystyvyydestä.”
Tekstiiliopettajien jutussa mainitaan myös siitä, että käsitöiden tekeminen tukee keskittymistä. Tämä on minulle kokemusperäisesti itsestäänselvyys! Minun on erittäin vaikea keskittyä, ellei minulla ole käsilleni mitään näprättävää, vähintään kynä ja paperi. Keskittyminen on luonnollisesti oleellista uusien asioiden oppimisessa. Samassa jutussa todetaan, että esimerkiksi ”neulominen vieraskielistä tv-ohjelmaa katsoessa voi tehostaa vieraan kielen oppimista”. Tämän sanotaan perustuvan siihen, että kielellinen järjestelmä ja oikean käden alue sijaitsevat aivoissa lähekkäin. No, siinä tapauksessa pitäisi kai riittää pelkästään oikean käden aktivointi, tai jokin muu tekeminen, joka ohjautuu lähellä aivojen kielellisen järjestelmän aluetta. Arvelisin, että kummankin käden käyttäminen samanaikaisesti voi olla vielä hyödyllisempää kuin pelkän paremman käden aktivointi. Mutta sen ainakin olen käytännössä huomannut, että jos olen kuunnellut äänikirjaa ja askarrellut tai piirtänyt jotakin, äänikirjan sisältöjä palautuu mieleen, kun myöhemmin katselen tekelettäni. Minulla on esimerkiksi yksi värityskäsi, jota nimitän mielessäni ”ilmastokädeksi”, koska piirsin sitä seuratessani ilmastonmuutosdokumenttia. Dokumentin sisällöt tulvivat mieleeni, kun vilkaisen kyseistä kuvaa.
Monelle käsityöt ovat varmasti luonteva keino rentoutua ja purkaa stressiä. Neulomisessa samanlaisena toistuva liike tuottaa mielihyvää (vähän niin kuin pakkotoiminnoissakin). Tästä tulee mieleen eräs neuroottinen muumihahmo, joka neuloi pakonomaisesti ollessaan stressaantunut. Sinänsä neulominen on tietysti varsin hyödyllinen pakonomaisen stressinhallinnan muoto, siinä missä useimmiten myös stressaantuneena siivoaminenkin.
Professori Minna Huotilaisen mukaan keskeneräiseksi jääneitäkään käsitöitä ei pitäisi piilotella, vaan ”ne ovat osoitus ponnistelusta omien taitojen ylärajoilla, mikä on tulevan onnistumisen ehto. Oman keskeneräisyyden sietäminen on keskeistä älyllisen kehityksen kannalta.”
Tämä on varmaankin aivan totta. Moni keskeneräiseksi jäänyt tekele rojulaatikoitten pohjalla ainakin symboloi omaa älyllistä ja henkistä keskenkasvuisuuttani. Tosin, minun tapauksessani kesken jääminen kuvastaa usein myös sitä, että olen yksinkertaisesti kyllästynyt kesken projektini. Innostun kokeilemaan jotakin, ja kun saan kokemuksen siitä, millaista tuo tekeminen on, sitä ei huvitakaan välttämättä tehdä loppuun. En ole riittävän motivoitunut tekemään siitä mitään valmista ”tuotetta”. Toisinaan tämä kertoo yleisasenteesta, ettei valmis lopputulos välttämättä olekaan se tärkein juttu, vaan nimenomaan kokeileminen ja tekemisen prosessi. Joskus kuljeskeleminen vailla määränpäätä onkin itsetarkoitus. Elämäkin on tavallaan vaeltelua; ei se kai ole sitä, että matkustetaan mahdollisimman tehokkaasti määränpäähän (=kuolemaan)?
No, minulla on erityisiä haasteita saada asioita valmiiksi, mutta ehkä se johtuu myös siitä, että aloitan liian monta projektia yhtä aikaa. Jos olisi mielessä vain yksi, olisi todennäköistä, että tekisin sitä, kun en kuitenkaan voi olla tekemättä mitään. Tosin, jossain vaiheessa vireystila romahtaa, koska olen niin kyllästynyt toistamaan samaa, eikä lopputulos kenties motivoi tarpeeksi. Vaihteluhan virkistää, joten, käytännössä pompin enemmän tai vähemmän hallitusti useamman projektin välillä. Tämä näkyy muissakin luovissa projekteissa kuin käsitöissä. Se näkyy myös kotitöitten tekemisessä…
Myös Ylen sivuilta löytyi juttu käsitöitten merkityksestä. Käsityötieteen professori Sinikka Pöllänen Itä-Suomen yliopistosta toteaa: ”Käsityö voi antaa virkistystä sekä tasapainon ja elämän tarkoituksellisuuden tunnetta”. Tilastokeskuksen mukaan 67 % suomalaisista tekee vapaa-ajallaan käsitöitä. Joillekin käsityö on terapeuttista toimintaa, ajanvietettä, sosiaalista toimintaa, ja joillekin tapa ansaita lisätuloja. Useimmiten se on vapaaehtoista tekemistä, jolla ”haetaan mielenrauhaa sekä hyödyllisyyden- ja tyytyväisyydentunnetta.”
Ylen jutussa mainitaan, että ”elinkeinoelämän valtuuskunnan asennetutkimuksen mukaan suomalaisille henkisen tarpeentyydytyksen alueeseen kuuluvat asiat ovatkin tärkeämpiä kuin materiaaliset asiat. Inhimilliset toiveet hyvästä elämästä samoin kuin eettisyys ja esteettisyyden arvostus ovat nousseet globaalisten arvojen vastapainoksi. Suomalaisten arvot eroavat hieman länsimaisesta arvoprofiilista, sillä arvojen tärkeysjärjestyksessä on materiaalisten arvojen sijasta terveys, perhe ja henkinen tasapaino.”
Käsityöt, kuten muukin merkityksellinen tekeminen ja toiminta, lisäävät hyvinvointia ja positiivista mielialaa. Käsityöt voivat liittyä myös elämäntapaan, jossa tuotteita halutaan valmistaa, korjata ja uudelleen hyödyntää. Silloin käsillä tekeminen voi olla osa ”arjen leppoistamista tai elämänlaadunparantamista ja kulutuksen vähentämistä”. Ajattelen kyllä itsekin, että käsillä tekeminen kuuluu ekologiseen elämäntapaan. Minulle se on esimerkiksi erilaisten kierrätysmateriaalien käyttöä luovassa askartelussa ja tekstiilien korjaamista tai tuunaamista.
Ylen jutussa pohditaan, että nykypäivänkin ihmisillä voi olla tarve tehdä jotakin toisenlaista kuin tietopainotteisessa opiskelussa tai työssä. Nykyajan töissähän ei välttämättä näe oman kätensä jälkeä, eikä aina synny mitään konkreettisesti havaittavaa tekemisen tulosta. Käsityön konkreettinen tulos on myös ”tekijänsä persoonallisuuden toteutuma”. Tällöin ”käsityöllä on merkitystä ihmisen omakuvan muodostumisessa sekä itsetunnon kehittymisessä ja ylläpitämisessä”.
Käsityön tekemisen prosessi voi olla ns. flow-kokemus. Jos käsityö on pitkällinen prosessi, se voi antaa ”tilaa ja aikaa erilaisten yksilölle merkityksellisten, jopa vaikeiden, asioiden käsittelyyn. Kun ihminen tuntee voivansa säädellä joitakin asioita maailmassaan, tulee hän tietoiseksi itsestään, voimautuu tai kokee edes jonkin elämänosa-alueen hallittavaksi.”
Käsitöitten hyvinvointia tuottava merkitys liittyy siis sekä itse käsityötuotteeseen että käsityön tekemisen prosessiin. Käsityöhön voi myös liittyä ”symboliikkaa tekijästä itsestään ja hänen suhteistaan muihin ihmisiin ja maailmaan.”
”Käsin tekemistä eli kehollisen tiedonhankinnan tai motoriikan merkitystä ei voikaan kokonaan korvata kulttuurin välityksellä ja abstraktin ajattelun avulla saadulla tiedolla. ”
Voisin kyllä allekirjoittaa kaikki nämä käsityötieteen professori Sinikka Pölläsen esittämät toteamukset. Se, miten ihminen harrastaa käsitöitä, kertoo hänestä hyvin paljon. On esimerkiksi ihmisiä, jotka tekevät yhdessä ja esittelevät töitään toisilleen. Jotkut tekevät yksin, mutta jakavat valmiita töitänsä nettiin. On ihmisiä, jotka tekevät tarkasti ohjeen mukaan ja iloitsevat siitä, ettei tuotoksissa ole virheitä. On ihmisiä, jotka tuottavat paljon valmista, eivätkä liiaksi stressaa pienestä laadullisesta vaihtelusta. On monenlaisia muitakin käsillä tekeviä. Ja sitten on meitä, jotka eivät läheskään aina noudata valmiita kaavoja, epäonnistuvat usein, eivätkä välttämättä saa paljoa valmista aikaan. Mutta jos jokin tulee joskus valmiiksi, lopputulos on kyllä varsin omintakeinen. Toisinaan lonkalta vetäisty ja outo, toisinaan perfektionistisen pikkutarkasti väsätty, ja silti hieman outo…
Poimin vielä yhden tuoreemman nettilähteen tästä aiheesta, tosin, erityisen kömpelöllä suomenkielellä kirjoitetun jutun, jossa kuitenkin oli eräitä mielenkiintoisia pointteja. (Miksi-kasityot-ovat-hyvaksi-aivoille?)
”Aivoja stimuloivia käsitöitä harrastamalla pystyt välttämään kognitiivisten kykyjesi vähentymistä, ja samalla voit rentouttaa itseäsi sekä parantaa käsi-silmä –koordinaatiotasi.”
Mikä tahansa käden taitoja sisältävä toiminta on ”aivojen huoltoa”, ja käsillä tekeminen lisää hyvinvointia tuottavien hormonien erittymistä. ”Säännöllinen käsitöiden harjoittaminen kehittää hienomotorisia taitoja ja luovuutta.” ”Ne ovat myös hyvä tapa ottaa etäisyyttä päivittäisiin rutiineihin ja niihin ongelmiin, jotka tuottavat meille pelkoa, ahdistuneisuutta ja muita epäterveitä (???) tunteita.”
Jutussa viitataan tutkimukseen, jonka muuan Betsan Corkhill toteutti 3 545 kutojan kanssa. Tutkimuksen mukaan 50 % mukana olleista ihmisistä havaitsi, että kutominen lisäsi heidän onnellisuuttaan ja rentoutumistaan. Suurin osa oli sitä mieltä, että se auttoi heitä alentamaan stressiä sekä lisäämään heidän luovia kykyjään.
Toisessa, Neurology –lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että ”taiteelliset aktiviteetit voivat vähentää ihmisen riskiä kokea vähäistä kognitiivista vahingoittumista (tarkoittaa kai iän aiheuttamaa rappeutumista?)”. ”Ne ihmiset, jotka maalaavat, veistävät, valokuvaavat tai piirtävät keski-ikäisinä tai vanhuksina, omaavat 73 % pienemmän todennäköisyyden kokea vähäistä kognitiivista vahinkoa verrattuna niihin, jotka eivät näitä aktiviteetteja harrasta ollenkaan.” ”Ne jotka harrastavat käsitöitä omaavat jopa 45 % pienemmän riskin kärsiä dementiasta kuin ne, jotka eivät harrasta näitä asioita.” En edes viitsi lainata loppuosaa jutusta, koska se on niin kömpelöä suomenkieltä, mutta asiasisältö oli ihan innostava…
Kaiken kaikkiaan voi todeta, että käsillä tekeminen on monipuolisesti hyödyllinen harrastus, joka mm. suojelee aivotoiminnan rappeutumiselta, virkistää mieltä, kehittää mielikuvitusta, luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä, auttaa keskittymään ja ajattelemaan, antaa toiveikkuutta, luo sosiaalisia yhteyksiä, tarjoaa väylän itseilmaisulle jne. Eikä siihen tarvitse investoida paljoakaan. Aina voi hyödyntää kierrätysmateriaalia (eettisesti paras vaihtoehto), jota moni koti pursuaa. Toisekseen voi käydä kirpparilla, josta löytää vaikka mitä inspiroivaa materiaalia. Joitakin erityistarvikkeita saattaa kyllä joutua hankkimaan uutena, mutta siinäkin on aivoja kehittävä älyllinen haaste, kun ottaa tavoitteekseen valmistaa käsityönsä mahdollisimman ekologisesti.
Käsillä tekemisen voi aloittaa vaikkapa tekemällä kuvan omasta kädestään. Omatekoinen käden kuva voi toimia muistuttajana niin käsillä tekemisen hyödyllisyydestä kuin myös itsetuntoasioista (ks. Itsetunnon käsi). Samalla kun askartelee, voi tehdä kiitollisuusharjoitusta. Voi eläytyä siihen tunteeseen, miten hienoa ja ihmeellistä on, että meillä on kädet, joilla voi tehdä kaikenlaista. Ajoittain, kun jokin ruumiinosa ei toimi kunnolla, ymmärtää näet paremmin olla kiitollinen siitä, kun kaikki toimii...
Etsiskelin netistä hieman tietoa aiheesta, ja tekstiiliopettajaliiton sivuilta löysin tekstin, jossa viitattiin aivotutkija, Helsingin yliopiston kognitiotieteen professori Minna Huotilaisen kommentteihin käsitöitten merkityksestä aivoille.
”Käsitöiden tekeminen kehittää luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Kahdella kädellä tekeminen aktivoi molempia aivopuoliskoja, mikä parantaa aivopuoliskojen yhteistyötä. Käsitöissä käytettävät materiaalit ja töiden kolmiulotteisuus stimuloivat aivoja ja kehittävät näin kolmiulotteista hahmottamiskykyä.”
Samassa jutussa todetaan myös, että ”luova toiminta aktivoi ja mahdollistaa haastavien kokonaisuuksien oppimisen. Käsitöiden tekeminen nostaa itsetuntoa, rakentaa kokonaisempaa minäkuvaa ja aikaansaa positiivisen kuvan omasta pystyvyydestä.”
Tekstiiliopettajien jutussa mainitaan myös siitä, että käsitöiden tekeminen tukee keskittymistä. Tämä on minulle kokemusperäisesti itsestäänselvyys! Minun on erittäin vaikea keskittyä, ellei minulla ole käsilleni mitään näprättävää, vähintään kynä ja paperi. Keskittyminen on luonnollisesti oleellista uusien asioiden oppimisessa. Samassa jutussa todetaan, että esimerkiksi ”neulominen vieraskielistä tv-ohjelmaa katsoessa voi tehostaa vieraan kielen oppimista”. Tämän sanotaan perustuvan siihen, että kielellinen järjestelmä ja oikean käden alue sijaitsevat aivoissa lähekkäin. No, siinä tapauksessa pitäisi kai riittää pelkästään oikean käden aktivointi, tai jokin muu tekeminen, joka ohjautuu lähellä aivojen kielellisen järjestelmän aluetta. Arvelisin, että kummankin käden käyttäminen samanaikaisesti voi olla vielä hyödyllisempää kuin pelkän paremman käden aktivointi. Mutta sen ainakin olen käytännössä huomannut, että jos olen kuunnellut äänikirjaa ja askarrellut tai piirtänyt jotakin, äänikirjan sisältöjä palautuu mieleen, kun myöhemmin katselen tekelettäni. Minulla on esimerkiksi yksi värityskäsi, jota nimitän mielessäni ”ilmastokädeksi”, koska piirsin sitä seuratessani ilmastonmuutosdokumenttia. Dokumentin sisällöt tulvivat mieleeni, kun vilkaisen kyseistä kuvaa.
Monelle käsityöt ovat varmasti luonteva keino rentoutua ja purkaa stressiä. Neulomisessa samanlaisena toistuva liike tuottaa mielihyvää (vähän niin kuin pakkotoiminnoissakin). Tästä tulee mieleen eräs neuroottinen muumihahmo, joka neuloi pakonomaisesti ollessaan stressaantunut. Sinänsä neulominen on tietysti varsin hyödyllinen pakonomaisen stressinhallinnan muoto, siinä missä useimmiten myös stressaantuneena siivoaminenkin.
Professori Minna Huotilaisen mukaan keskeneräiseksi jääneitäkään käsitöitä ei pitäisi piilotella, vaan ”ne ovat osoitus ponnistelusta omien taitojen ylärajoilla, mikä on tulevan onnistumisen ehto. Oman keskeneräisyyden sietäminen on keskeistä älyllisen kehityksen kannalta.”
Tämä on varmaankin aivan totta. Moni keskeneräiseksi jäänyt tekele rojulaatikoitten pohjalla ainakin symboloi omaa älyllistä ja henkistä keskenkasvuisuuttani. Tosin, minun tapauksessani kesken jääminen kuvastaa usein myös sitä, että olen yksinkertaisesti kyllästynyt kesken projektini. Innostun kokeilemaan jotakin, ja kun saan kokemuksen siitä, millaista tuo tekeminen on, sitä ei huvitakaan välttämättä tehdä loppuun. En ole riittävän motivoitunut tekemään siitä mitään valmista ”tuotetta”. Toisinaan tämä kertoo yleisasenteesta, ettei valmis lopputulos välttämättä olekaan se tärkein juttu, vaan nimenomaan kokeileminen ja tekemisen prosessi. Joskus kuljeskeleminen vailla määränpäätä onkin itsetarkoitus. Elämäkin on tavallaan vaeltelua; ei se kai ole sitä, että matkustetaan mahdollisimman tehokkaasti määränpäähän (=kuolemaan)?
No, minulla on erityisiä haasteita saada asioita valmiiksi, mutta ehkä se johtuu myös siitä, että aloitan liian monta projektia yhtä aikaa. Jos olisi mielessä vain yksi, olisi todennäköistä, että tekisin sitä, kun en kuitenkaan voi olla tekemättä mitään. Tosin, jossain vaiheessa vireystila romahtaa, koska olen niin kyllästynyt toistamaan samaa, eikä lopputulos kenties motivoi tarpeeksi. Vaihteluhan virkistää, joten, käytännössä pompin enemmän tai vähemmän hallitusti useamman projektin välillä. Tämä näkyy muissakin luovissa projekteissa kuin käsitöissä. Se näkyy myös kotitöitten tekemisessä…
Myös Ylen sivuilta löytyi juttu käsitöitten merkityksestä. Käsityötieteen professori Sinikka Pöllänen Itä-Suomen yliopistosta toteaa: ”Käsityö voi antaa virkistystä sekä tasapainon ja elämän tarkoituksellisuuden tunnetta”. Tilastokeskuksen mukaan 67 % suomalaisista tekee vapaa-ajallaan käsitöitä. Joillekin käsityö on terapeuttista toimintaa, ajanvietettä, sosiaalista toimintaa, ja joillekin tapa ansaita lisätuloja. Useimmiten se on vapaaehtoista tekemistä, jolla ”haetaan mielenrauhaa sekä hyödyllisyyden- ja tyytyväisyydentunnetta.”
Ylen jutussa mainitaan, että ”elinkeinoelämän valtuuskunnan asennetutkimuksen mukaan suomalaisille henkisen tarpeentyydytyksen alueeseen kuuluvat asiat ovatkin tärkeämpiä kuin materiaaliset asiat. Inhimilliset toiveet hyvästä elämästä samoin kuin eettisyys ja esteettisyyden arvostus ovat nousseet globaalisten arvojen vastapainoksi. Suomalaisten arvot eroavat hieman länsimaisesta arvoprofiilista, sillä arvojen tärkeysjärjestyksessä on materiaalisten arvojen sijasta terveys, perhe ja henkinen tasapaino.”
Käsityöt, kuten muukin merkityksellinen tekeminen ja toiminta, lisäävät hyvinvointia ja positiivista mielialaa. Käsityöt voivat liittyä myös elämäntapaan, jossa tuotteita halutaan valmistaa, korjata ja uudelleen hyödyntää. Silloin käsillä tekeminen voi olla osa ”arjen leppoistamista tai elämänlaadunparantamista ja kulutuksen vähentämistä”. Ajattelen kyllä itsekin, että käsillä tekeminen kuuluu ekologiseen elämäntapaan. Minulle se on esimerkiksi erilaisten kierrätysmateriaalien käyttöä luovassa askartelussa ja tekstiilien korjaamista tai tuunaamista.
Ylen jutussa pohditaan, että nykypäivänkin ihmisillä voi olla tarve tehdä jotakin toisenlaista kuin tietopainotteisessa opiskelussa tai työssä. Nykyajan töissähän ei välttämättä näe oman kätensä jälkeä, eikä aina synny mitään konkreettisesti havaittavaa tekemisen tulosta. Käsityön konkreettinen tulos on myös ”tekijänsä persoonallisuuden toteutuma”. Tällöin ”käsityöllä on merkitystä ihmisen omakuvan muodostumisessa sekä itsetunnon kehittymisessä ja ylläpitämisessä”.
Käsityön tekemisen prosessi voi olla ns. flow-kokemus. Jos käsityö on pitkällinen prosessi, se voi antaa ”tilaa ja aikaa erilaisten yksilölle merkityksellisten, jopa vaikeiden, asioiden käsittelyyn. Kun ihminen tuntee voivansa säädellä joitakin asioita maailmassaan, tulee hän tietoiseksi itsestään, voimautuu tai kokee edes jonkin elämänosa-alueen hallittavaksi.”
Käsitöitten hyvinvointia tuottava merkitys liittyy siis sekä itse käsityötuotteeseen että käsityön tekemisen prosessiin. Käsityöhön voi myös liittyä ”symboliikkaa tekijästä itsestään ja hänen suhteistaan muihin ihmisiin ja maailmaan.”
”Käsin tekemistä eli kehollisen tiedonhankinnan tai motoriikan merkitystä ei voikaan kokonaan korvata kulttuurin välityksellä ja abstraktin ajattelun avulla saadulla tiedolla. ”
Voisin kyllä allekirjoittaa kaikki nämä käsityötieteen professori Sinikka Pölläsen esittämät toteamukset. Se, miten ihminen harrastaa käsitöitä, kertoo hänestä hyvin paljon. On esimerkiksi ihmisiä, jotka tekevät yhdessä ja esittelevät töitään toisilleen. Jotkut tekevät yksin, mutta jakavat valmiita töitänsä nettiin. On ihmisiä, jotka tekevät tarkasti ohjeen mukaan ja iloitsevat siitä, ettei tuotoksissa ole virheitä. On ihmisiä, jotka tuottavat paljon valmista, eivätkä liiaksi stressaa pienestä laadullisesta vaihtelusta. On monenlaisia muitakin käsillä tekeviä. Ja sitten on meitä, jotka eivät läheskään aina noudata valmiita kaavoja, epäonnistuvat usein, eivätkä välttämättä saa paljoa valmista aikaan. Mutta jos jokin tulee joskus valmiiksi, lopputulos on kyllä varsin omintakeinen. Toisinaan lonkalta vetäisty ja outo, toisinaan perfektionistisen pikkutarkasti väsätty, ja silti hieman outo…
Poimin vielä yhden tuoreemman nettilähteen tästä aiheesta, tosin, erityisen kömpelöllä suomenkielellä kirjoitetun jutun, jossa kuitenkin oli eräitä mielenkiintoisia pointteja. (Miksi-kasityot-ovat-hyvaksi-aivoille?)
”Aivoja stimuloivia käsitöitä harrastamalla pystyt välttämään kognitiivisten kykyjesi vähentymistä, ja samalla voit rentouttaa itseäsi sekä parantaa käsi-silmä –koordinaatiotasi.”
Mikä tahansa käden taitoja sisältävä toiminta on ”aivojen huoltoa”, ja käsillä tekeminen lisää hyvinvointia tuottavien hormonien erittymistä. ”Säännöllinen käsitöiden harjoittaminen kehittää hienomotorisia taitoja ja luovuutta.” ”Ne ovat myös hyvä tapa ottaa etäisyyttä päivittäisiin rutiineihin ja niihin ongelmiin, jotka tuottavat meille pelkoa, ahdistuneisuutta ja muita epäterveitä (???) tunteita.”
Jutussa viitataan tutkimukseen, jonka muuan Betsan Corkhill toteutti 3 545 kutojan kanssa. Tutkimuksen mukaan 50 % mukana olleista ihmisistä havaitsi, että kutominen lisäsi heidän onnellisuuttaan ja rentoutumistaan. Suurin osa oli sitä mieltä, että se auttoi heitä alentamaan stressiä sekä lisäämään heidän luovia kykyjään.
Toisessa, Neurology –lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että ”taiteelliset aktiviteetit voivat vähentää ihmisen riskiä kokea vähäistä kognitiivista vahingoittumista (tarkoittaa kai iän aiheuttamaa rappeutumista?)”. ”Ne ihmiset, jotka maalaavat, veistävät, valokuvaavat tai piirtävät keski-ikäisinä tai vanhuksina, omaavat 73 % pienemmän todennäköisyyden kokea vähäistä kognitiivista vahinkoa verrattuna niihin, jotka eivät näitä aktiviteetteja harrasta ollenkaan.” ”Ne jotka harrastavat käsitöitä omaavat jopa 45 % pienemmän riskin kärsiä dementiasta kuin ne, jotka eivät harrasta näitä asioita.” En edes viitsi lainata loppuosaa jutusta, koska se on niin kömpelöä suomenkieltä, mutta asiasisältö oli ihan innostava…
Kaiken kaikkiaan voi todeta, että käsillä tekeminen on monipuolisesti hyödyllinen harrastus, joka mm. suojelee aivotoiminnan rappeutumiselta, virkistää mieltä, kehittää mielikuvitusta, luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä, auttaa keskittymään ja ajattelemaan, antaa toiveikkuutta, luo sosiaalisia yhteyksiä, tarjoaa väylän itseilmaisulle jne. Eikä siihen tarvitse investoida paljoakaan. Aina voi hyödyntää kierrätysmateriaalia (eettisesti paras vaihtoehto), jota moni koti pursuaa. Toisekseen voi käydä kirpparilla, josta löytää vaikka mitä inspiroivaa materiaalia. Joitakin erityistarvikkeita saattaa kyllä joutua hankkimaan uutena, mutta siinäkin on aivoja kehittävä älyllinen haaste, kun ottaa tavoitteekseen valmistaa käsityönsä mahdollisimman ekologisesti.
Käsillä tekemisen voi aloittaa vaikkapa tekemällä kuvan omasta kädestään. Omatekoinen käden kuva voi toimia muistuttajana niin käsillä tekemisen hyödyllisyydestä kuin myös itsetuntoasioista (ks. Itsetunnon käsi). Samalla kun askartelee, voi tehdä kiitollisuusharjoitusta. Voi eläytyä siihen tunteeseen, miten hienoa ja ihmeellistä on, että meillä on kädet, joilla voi tehdä kaikenlaista. Ajoittain, kun jokin ruumiinosa ei toimi kunnolla, ymmärtää näet paremmin olla kiitollinen siitä, kun kaikki toimii...
Kehittävä, luovuutta lisäävä ja rentouttava harrastus. Ihanaa nähdä omien taitojen kehittyvän puuhastelun sivutuotteena.
VastaaPoista