Valitseminen on kovin vaikeaa. Samantapaisia tuotteita on tarjolla ihan liikaa, enkä osaa päättää, mitä ottaisin. Juutun miettimään ja tuskastun ajan tuhlautumiseen. Otan vain jotain, tai en ota mitään, ja kummassakin tapauksessa olen tyytymätön.
Joinakin päivinä huushollissa on liikaa kaikenlaista vastenmielistä tekemistä, enkä osaa päättää, mistä aloittaisin, koska kaikki ne hommat tuntuvat liian työläiltä aloittaa, enkä ole varma, mikä on oleellisinta juuri sinä päivänä tehdä. Toisinaan en sitten aloita mitään, ja olen päivän päättyessä ärsyyntynyt itselleni, kun en saanut ”mitään” aikaiseksi.
Toisina päivinä – kun ei ole työpäivä eikä kotityöpäivä - mielessäni on liikaa kaikenlaista, mitä huvittaisi tehdä, ja olisi vaikka mitä värkättävää, kirjoitettavaa, puuhailtavaa ja vieläpä kaunis ilmakin… mutten meinaa osata päättää, mitä tekisin. Haluaisin tehdä ehkä jopa kaikkea, mutten mitenkään ehdi. Jokin noista mukavista tekemisistä pitäisi osata valita ensisijaiseksi, ja muista hauskuuksista täytyy sinä päivänä olla valmis luopumaan. Saatan tosin yrittää tehdä vähän kaikkea ”kuin viimeistä päivää”, mutten mitään kunnolla tai tarpeeksi ollakseni tyytyväinen. Mutta jos tämä päivä olisikin viimeinen päiväni, olisiko sillä hirveästi edes väliä, mitä tein tai jätin tekemättä tänään?
Paine valita aiheuttaa kummallisen jumituksen, olipa kyseessä ”pienimmän pahan” valitseminen monesta ”pahasta” tai se, ettei osaa valita monesta kiinnostavasta vaihtoehdosta sitä ”oikeaa”. Onneksi joissakin asioissa on melko samantekevää, minkä valitsee tai mistä aloittaa, jolloin sen voisi periaatteessa vaikkapa arpoa, jos ei kerta kaikkiaan osaa päättää. Tai sitten hyväksyy sen, ettei osaa päättää, ja on sitten suosiolla tekemättä yhtään mitään (muttei nuku!). Luulenpa, että varttitunnin tekemättömyyden jälkeen saattaakin huvittaa aloittaa ihan vain jotakin…
Joskus ihmisparalla on valittavanaan isompia ja vakavampia asioita, ja päätös olisi hyvä tehdä viisaasti; eli ei pelkästään kylmällä järjellä eikä myöskään järjettömällä tunteilulla. On erityisen epämukavaa, jos toiset ihmiset painostavat päättämään jotakin sellaista, josta itsellä ei ole mielenrauhaa. Liiallisen paineen alla ihminen saattaa lamaantua, tai sitten hölmöillä paniikissa, vaikka kuvittelisikin itse toimivansa järkevästi. Mutta toisaalta, ”huolettomuuteensa hullu kuolee”. Hölmöähän se on sekin, jos ajelee moottoriveneellä silmät kiinni, vaikka juuri nyt olisikin sumuista. Jos ulkona on säkkipimeää, kaipa on viisasta kuitenkin pitää silmiä auki, niin sentään huomaa, milloin alkaa valaistua?
Stressireaktion vallassa olevat otukset eivät yleensä tee viisaita päätöksiä. Voi olla suorastaan vaarallista säntäillä ympäriinsä kuin sokea kana, juosta ympyrää kuin jänis, tai haudata päänsä hiekkaan kuin strutsin sanotaan tekevän; tai hyökätä raivokkaasti suoraan isomman elukan kitaa kohti. Joissain tapauksissa elukat kyllä reagoivat vaistomaisesti hyödyllisimmällä tavalla; kuten opossumi, joka heittäytyy suorastaan tekokuolleeksi ja alkaa erittää raadonhajuista litkua peräpäästään. Kuka nyt pahanhajuista raatoa alkaisi pureskella ja natustella?
Se, mistä ihmispolo aloittaisi siivoamisen kaaoksen keskellä, ei välttämättä ole kuolemanvakava päätös, eikä siihen luultavasti tarvitse reagoida niin voimakkaasti, että suorastaan pakenisi ulos koko talosta, rähjäisi asuinkumppaneille tai heittäytyisi sohvalle haisemaan ja esittämään kuollutta. Tyypillistä on ehkä hieman lamaantua, jahkailla ja sanoa itselleen: ”Ihan kohta!” Saattaapa sitä toisinaan hieman kyseenalaistaakin, mitä järkeä on ylipäätään ainakaan lattioitten siivoamisessa, kun parin päivän päästä lattialla lainehtii taas hiekkaa, puuroskaa ja koirankarvoja. Jos olisin itsekin koira, mitä ne haittaisivat? Miksen voisi olla koira? Kotitöitten määrä vähenisi radikaalisti, jos olisin koira, mutta toisaalta, saattaisipa tulla hieman muita vaikeuksia…
Kyllä minä oikeasti haluan silloin tällöin siivota, enkä viihdy hiekkaisella lattialla edes koiraa leikkiessäni. En vain aina tiedä, mistä aloittaa, kun on niin monta epämääräistä asiaa, joita mieleni liittää siivoamiseen, ja lisäksi kaikkea sellaista, mitä juuri nyt näen olevan sotkussa, sekaisin tai väärässä paikassa. Siihen hätään sovellankin yleensä kehotusta: ”Aloita vain jostakin!”
Vireystila nousee, kun saa tekemisen alkuun, ja sopivassa vireydessä saa ehkä tehtyä jotain hyödyllisempääkin kuin se, mistä aloitti (esimerkiksi liimatahran hinkkaamisesta työpöydän kannesta). Hyvässä lykyssä saattaa saada yhden huoneen imuroitua, vietyä roskapussin eteiseen asti ja ehkä jopa laitettua pyykkiä koneeseen. Ja sen jälkeen, kun on tehnyt jotakin tuollaista työlästä, saa ylitunnollinenkin ihminen tehdä jotakin mukavaa, jos jaksaa. Voisin oikeastaan tehdä kuuden kohdan listan noista omista mukavista tekemisistäni ja heittää nopalla, mitä teen seuraavaksi. Siinäpä olisi sopivasti jännitystä loppupäivälle.
Ja loppujen lopuksi, juuri se, minkä tekemisen tähän hetkeen valitsen tai jätän valitsematta, on ok. Jokainen hetki on paras mitä on tarjolla. Tavallaan ei voi koskaan valita väärin, jos hyväksyy sen, mitä on valinnut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti