Aivoista arkikielellä: Suojellaan ihmeellisiä aivojamme!

Aivot ovat elimistön tärkein säätelykeskus, ja niiden hyvinvointi on koko elimistön hyvinvoinnin perusta. Terveet aivot mahdollistavat monipuolisen ja kiinnostavan elämän. Onneksemme aivot muokkautuvat koko ihmisen elinajan, joten vaurioittenkin korjaantuminen on ainakin jossain määrin mahdollista. Aivot tarvitsevat säännöllisesti ja keskeytyksettä erilaisia ravinteita ja happea. Hapenpuute voi konkreettisesti vaurioittaa aivoja, ja arjessakin on usein todettavissa, että huonohappinen ilma hankaloittaa aivojen toimintaa. ”Happihyppelyt” ovat siis oikeasti hyödyllisiä aivotyötä tekeville. Myös erilaisten ravinteitten puutokset näkyvät aivotoiminnassa ja sitä kautta kognitiivisessa toimintakyvyssä, jaksamisessa, mielialassa ja käyttäytymisessäkin.

Aivot oppivat jatkuvasti uutta ja muovautuvat koko elinikänsä, mutta ne ovat myös jatkuvasti alttiina ympäristön haitallisille vaikutuksille. Myös sisäsyntyinen stressi on syövyttävää aivoillemme, ja aiheuttaa esimerkiksi muistamisen ongelmia. Aivojen vauriot näkyvät mm. muutoksina tiedon käsittelyssä, tunne-elämässä, ja persoonallisuudessa.

Omilla elintavoilla voi vaikuttaa aivojensa hyvinvointiin ja ehkäistä ja ainakin hidastaa aivosairauksien puhkeamista ja ikääntymisen tuottamia muutoksia. Aivojen monipuolinen käyttäminen ja uusien taitojen opettelu siis kannattaa. Mitä enemmän käyttää aivojaan, sitä vastustuskykyisemmät ne ovat myöskin niiden toimintaa uhkaaville vaaratekijöille. Mutta: pitkään jatkuva ylikuormitus on haitaksi. Liialliset aistiärsykkeet, liian haastavat tunnekokemukset, liian kovat älylliset suorituspaineet tuottavat stressiä, ja aivoihin ”käsittelemättä” jäävä stressihormonitulva voi tuhoa aivosoluja. Stressiä voi kuitenkin opetella käsittelemään, tunnetilojaan tasaamaan, suorituspaineita sietämään, joten ei kannata panikoida, vaikka huomaisikin olevansa kuormittavassa elämäntilanteessa. Esimerkiksi tietoisen läsnäolon harjoittelusta ja erilaisista hapensaantia tehostavista ja sykettä madaltavista hengitysharjoituksista voi saada todella paljon apua aivojensa suojelemiseen ja samalla tunteittensäätelynsä kehittämiseen.

Pitkittynyt stressi voi tuottaa uupumusta ja masennustilan. Masennus vaikeuttaa uuden oppimista ja heikentää keskittymiskykyä. Kun mikään ei oikein kiinnosta ja innosta, myös aivoja hoitavat asiat jäävät herkästi tekemättä. Pitkäkestoinen uupumus ja masennusolo onkin tärkeä tunnistaa ja hoitaa. Itselle mielihyvää tuottavat asiat ovat tärkeitä masennuksesta toipumisessa, ja on hyvä saada tarvittaessa myös tukea siihen, että saisi tehdyksi juuri näitä asioita. On hyvä tiedostaa, että mielikuvituksen käyttö ja muisteleminen aktivoivat myös aivoja, ja mieliala kohenee, jos mielensisältö on myönteistä! Luonnossa oleskelu lievittää stressiä ja on muutenkin psyykeä hoitavaa, ja ulkona ollessa aivot saavat happea.

Muita aivoterveyttä ylläpitäviä ja aivosairauksia ennaltaehkäiseviä asioita:

· ylipainon pudotus ja välttäminen, sekä muihin sydän- ja verisuonisairauksien vaaratekijöihin puuttuminen

· muiden sairauksien hoitaminen ja kokonaisterveyden vaaliminen

· turhien pään iskujen välttäminen

· alkoholin, tupakan ja muitten huumeitten välttäminen

· säännöllinen ja monipuolinen ruokavalio: kasvisrasvat ja kalarasvat, A-, B-, C- ja E-vitamiinit

· säännöllinen liikunta, myös hyötyliikunta

· riittävä uni ja lepo

· masennusoireitten hoitaminen

· stressin ja erilaisista syistä johtuvan ylikuormittumisen välttäminen

· itselle mielekkäitten sosiaalisten suhteiden vaaliminen

· harrastukset, kulttuurista nauttiminen, erilainen puuhastelu

· opiskelu ja uusien asioiden opetteleminen

· ristisanatehtävät ja muut ”pään vaivaa” vaativat tehtävät, erilaiset pelit

ONNITTELUT! Jos luet tätä juuri nyt, teet jo jotakin aivojesi eteen!

Ohdakemaa- sarja jatkuu

"Ohdakemaa"- fantasiakirjasarjani kolmas osa "Ruhtinaitten Perilliset" ilmestyi tänään. Äitienpäivän kunniaksi ja tarinan sisällöllisiin teemoihin liittyen kirjasin kolmannen osan "omistuskirjoitukseksi" seuraavanlaisen tekstin:

Luomakunnan ihmeitten vartijoille;

Emolleni, joka on rakastanut minua

karvoineni kaikkineni;

Perhelaumalleni, jossa olen kotonani;

Laumanjohtajille, jotka eivät hallitse

voimalla ja väkivallalla, vaan rakkaudella;

Sekä kaikille, jotka myötätuntoisesti ja vastuunsa

tuntien huolehtivat heikommista.

Kaikkeuden Luojalle kunniaksi,

Rönsyileväksi rikkakasviksi massaviihteen peltoon;

Vaihtoehtoiseksi poluksi niille, jotka ovat

kyllästyneet seuraamaan sisimmälleen sokeitten

mylvivää laumaa.

Kiitos siis äidilleni, joka aikoinaan kuunteli alakerrassa, kun naputtelin sähkökirjoituskonetta vinttihuoneessani, susitarinoita mielessäni eläen. Hän uskoi, että kirjoittaminen olisi osa elämääni myöhemminkin, ja antoi lastensa levittää leikkimajansa ja muut luovat leikkinsä ympäri taloa. Äiti antoi meille kodin, jossa sai olla luova ja innostuva lapsi, ajoittaisesta sekasotkusta piittaamatta. Onhan niin, että ilman lupaa rönsyillä on oikeastaan mahdotonta löytää uusia kasvupaikkoja, joihin ajatus voi juurtua.

PS: Kirjaan voi tutustua esim. kustantajan verkkokaupassa tästä.

Aivoista arkikielellä: Aivoterveydestä huolehtiminen

Kunkin meistä olisi järkevää parhaansa mukaan huolehtia omien aivojensa tasapainoisesta toiminnasta ja tätä tukevista elintavoista. Ja niitten, jotka eivät pysty omin voimin huolehtimaan aivoterveydestään, on saatava siihen toisten ihmisten apua. ”Aivoterveelliset” elintavat antavat meille paremmat edellytykset ehkäistä liian korkean vireystilan haittoja (aivojen ja muun elimistön ylikuormittumista, unensaannin pulmia, jopa psykoosin kehittymistä). Joskus vakava psyykkinen sairastuminen nuorella iällä jättää jälkensä aivojen rakenteeseen, jolloin aivojen toiminnan korjaaminen myöhemmin on haasteellisempaa. Tai, jos henkilöllä on synnynnäinen alttius sairastua psyykkisesti (kuten hermostollinen herkkyys), pääkoppa voi olla jo lähtökohtaisesti herkempi vaurioitumaan elämän erilaisten stressikokemusten seurauksena.

Toistuvat psykoosit voivat vaurioittaa aivoja, joten uusien psykoosien ehkäiseminen on tärkeää. Joskus voidaan tarvita lääkäriasiantuntijan apua arvioimaan, voiko sopivalla lääkityksellä kenties tukea aivojen ja keskushermoston tasapainoista toimintaa ja ehkäistä uusia psykoottisia oireita. Koska etenkin ”ylilääkitsemisellä” voi kuitenkin olla ei-toivottujakin vaikutuksia, pelkän lääkityksen varaan ei tarvitse eikä kannata pääkoppansa toimintakykyä jättää. Aivojen monipuolinen (muttei ylikuormittava!) käyttö erilaisissa älyllisissä tai luovissa harrastuksissa, raitis ilma luontoympäristössä, terveellinen ruokavalio, riittävä liikunta, kullekin sopiva vuorovaikutus (toisten ihmisten tai eläinten kanssa), ja loogista ajattelua kehittävät päättelytehtävät ovat kelle tahansa hyödyksi. Kognitiivisesta harjoittelusta on todettu olevan hyötyä varsinkin silloin, kun oikea aivopuolisko on yliaktiivinen. Vasemman aivopuoliskon stimulointi esimerkiksi älypelejä pelaamalla voi tasapainottaa pääkoppaa huomattavasti. Soittamisen opettelun taas on todettu stimuloivan aivoja ainutlaatuisella, erittäin monipuolisella tavalla.

Stressinhallinta on erittäin oleellinen taito silloin, kun psyyke on herkkä ”menemään sekaisin” sisäisistä tai ulkoisista kuormitustekijöistä. Mikä tahansa systeemi ”tilttaa” ylikuormittuneena, ja mitä monimutkaisempi systeemi, sitä herkemmin. Ja ihminenhän on äärimmäisen monimutkainen otus! On siis hyvä tunnistaa oman kestokyvyn rajat, ylikuormittumisen merkit, ja pyrkiä tasaamaan tilanne ennen kuin rauhoittuminen onnistuu vain psykiatrisin hoitokeinoin. Lue stressinhallinnasta tästä.

Aivoterveydestä huolehtiminen on samalla kokonaisvaltaista mielenterveyden hoitamista. Se on yksinkertaisimmillaan terveellisiä elintapoja ja mielekästä toimintaa. Tiedon ja ymmärryksen lisääminen mielenterveydestä ja aivojen toiminnasta tukee itsehoitoa, ja paljon voidaan tehdä psykososiaalisella tuella ja luonnollisilla keinoilla. Joskus kuitenkin taustalla olevan vakavamman, kroonisen psyykkisen sairauden vuoksi voi olla tarpeen hyödyntää myös lääketieteellistä tukea, jotta vältettäisiin esimerkiksi uuden psykoosin haitat aivoterveydelle. Mutta useimmat ensipsykoositkin voisi ehkäistä, kun vain älyäisimme merkit ja apua järjestyisi riittävän varhain! Etenkin varhaislapsuuden hyvä hoiva, mahdollisten traumakokemusten hoitaminen ja liiallisen stressin välttäminen nuoruusvuosina ennaltaehkäisevät ns. ”mielisairauksien” puhkeamista, vaikka niihin olisikin synnynnäistä alttiutta. Pitäkäämme siis huolta itsestämme, toisistamme ja etenkin niistä kaikkein haavoittuvammista, jotka eivät vielä tai koskaan pysty kunnolla omia aivojaan suojelemaan!

Maailmanrauhan luovat rauhantahtoiset ihmiset. Psyykeltään tasapainoinen, olonsa turvalliseksi tunteva ihminen ei pyri rähinöimään kenenkään kanssa. Maailman parantaminen alkaa siis tältäkin osalta itsestä…

Aivoista arkikielellä: Kun pää menee sekaisin...

Psykoositilassa ihmisen kuvitelmat, muistoihin tallentuneet mielikuvat ja aistihavainnot sekoittuvat niin sanottuun arkitodellisuuteen; hän kokee todellisuuden ikään kuin oman mielikuvituksensa kautta, jolloin syntyy vääriä tulkintoja aistihavainnoille, ja jopa aistimuksellisia harhoja. On kuin ihminen näkisi unta ja eläisi todeksi omia kuvitelmiaan, samalla kun on toisaalta jossain määrin toimintakykyinen ja ulkoisesti arvioiden hereillä. Joskin, usein on nähtävissä, että ”päänsä sisällä” elävän katse on erilainen kuin ympäristöään havainnoivan katse. Ihminen saattaa ”tuijottaa tyhjää”, tai muulla tavoin oudosti; tunnetaanhan myös ilmaisu ”hullun kiilto silmissä”.

Harhainen, kuvitteellinen kokemus maailmasta on siis suurelta osin ihmisen mielikuvitusta, mutta sillä voi olla yhtymäkohtia arkimaailman todellisuuteen, niin että ihminen voi olla osaksi hyvinkin normaalin oloinen ja käyttäytyä joissakin tilanteissa aivan skarpisti. Ja normaalistihan ihminen voi kuvitella todella hullujakin asioita tiedostaen koko ajan, etteivät hänen kuvitelmansa ole totta. Mutta siinä vaiheessa kun alkaa uskoa kuvittelemiensa asioitten olevan todellisia, ihmisen todellisuudentaju on jo enemmän tai vähemmän hämärtynyt, ja hän saattaa olla psykoosiriskissä, tai jo psykoottinen. Mieleltään joustava ja tasapainoinen ihminen erottaa, mikä on kuvittelua, mikä todellisuutta. Jos siis tiedostaa itse kuvittelevansa hulluja, ei ole ainakaan vielä sekaisin, tai ”tullut hulluksi”.

Psykoosissa viestiyhteys eri aivoalueitten välillä ei toimi, jolloin aivojen toiminta tavallaan ”menee sekaisin”. Psykoottisia harhoja kokeva ihminen ei esimerkiksi välttämättä ymmärrä, että hänen mielessään kuulemansa ääni tulee hänen ”päänsä sisältä”, eikä ulkoisesta todellisuudesta. Tai hän ei ymmärrä, että hänen näkemänsä asia on kuviteltu, ikään kuin unikuva, eikä oikeasti olemassa. Tavallaan voi ajatella, että aivot toimivat ilman tietoisen mielen hallintaa silloin, kun aivoissa syntyy aistimuksia tai aistihavaintoja ikään kuin ilman ulkoista lähdettä. Silloin voi tulla ihmiselle itselleenkin kokemus, että aivot toimivat ylikierroksilla, niin vilkkaasti, ettei ajatuksissaan ja havainnoissaan pysy enää perässä. Olisikin hyvä, jos tällaisessa tilanteessa pystyisi tarkoituksella hidastamaan itseään; rauhoittumaan ja keskittymään esimerkiksi vain seuraamaan omaa hengitystään. Ajatuksiinsa voi pyrkiä ottamaan etäisyyttä esim. toteamalla että ”taas ne ajatukset rullaavat, mutta minä pysyn rauhallisena”.

Tietoisen läsnäolon harjoittelulla on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia mielenterveydelle. Se vaikuttaa aivojen toimintaa tasapainottavasti ja aivojen eri alueitten yhteistoimintaa parantavasti. Tietoisen läsnäolon taitoja voi itseopiskella, tai niitä saatetaan harjoitella osana esimerkiksi kognitiivista terapiaa.

Oman vireystilan säätelyn keinot auttavat selviämään arkitodellisuudessa parhaalla mahdollisella tavalla ja ehkäisemään ”pään sekoamista”. Riittävä yöuni on erittäin tärkeä aivojen tasapainoisen toiminnan ja mielenterveyden kannalta. Liian matalassa vireystilassa (unenpuute, väsymys, kuormittuneisuus) aivoalueitten väliset yhteydet toimivat puutteellisesti. Tämä voi aiheuttaa tokkuraisuutta, hajamielisyyttä, muistin häiriöitä, sekavuutta, jopa aistimuksellisia harhoja. Liian korkeassa vireystilassa ajattelu voi nopeutua liiaksi, mutta toisaalta yhteydet joihinkin aivoalueisiin voivat katketa tai pätkiä, ja ihminen saattaa esim. juuttua yhteen ajatusketjuun tai mielikuvaketjuun, ilman että saa sitä hallintaansa. Yksinkertaistettuna kyse on siitä, ettei aivojen otsalohko saa rauhoitettua kiivaasti toimivia muita alueita; jolloin ”järki” ei saa hillityksi kiihtynyttä tunnetilaa ja mielikuvituksen laukkaamista. Tällöin mieli voi tavallaan ajautua ”omiin maailmoihinsa”, jolloin taju arkitodellisuudesta hämärtyy.

On lohdullista tietää, että ”pään sekoaminen” voi olla hyvinkin hetkellistä ja tilapäistä, ja oikeanlaisella tuella, itsehoidolla ja kuntoutuksella uudet sekoamiset voidaan ehkäistä. Joillekuille ensimmäinen psykoosi voi jäädä ainutkertaiseksi kokemukseksi elämässä. Ja kaikilla on joskus enemmän tai vähemmän sekavia hetkiä, etenkin kuormittuneena, ja usein kriiseihin liittyvinä normaaleina reaktioina. ”Pään sekoamisen” pelko nostaa vireystilaa, ja liikaa kohonnut vireys (kuten ahdistus) voi lisätä sekavaa oloa ja ”oikosulun” riskiä pääkopassa. Jos siis tuntuu, että meinaa seota, eikä halua sitä, on hyödyllisempää rauhoittua kuin hätääntyä. Kannattaa hyväksyä sekava olonsa, ja tehdä mitä tarvitsee, jotta se tasaantuu. Voi sanoa itselleen vaikkapa: ”Ok, nyt tuntuu sekavalta, kannattaa siis rauhoittua. Kun rauhoitun, pää selkenee…” Muutama syvä, keskittynyt hengitys, ympäristön analyyttinen tarkkailu (esim. montako kirjaa näen hyllyssä, minkä värinen tyyny on…) ja rauhoittavien kosketustuntemusten hakeminen voivat auttaa ensiavuksi.

Ja kaiken kaikkiaan pään sekoamisen ehkäisemistä edistää ymmärrys siitä, että niin kauan kuin tietää itse olevansa kärryjen ohjaksissa, ei ole ainakaan pudonnut kyydistä, vaikka vähän hyppyyttäisikin…

Aivoista arkikielellä

Aivot ovat erittäin monimutkainen järjestelmä, jonka toimintaa ei ole pystytty edelleenkään täysin kattavasti selvittämään. Aivojen toiminnasta löytyy kyllä tieteellistä tekstiä pilvin pimein, mutta olen itsekin joutunut asiakastyössä kansantajuistamaan olemassa olevaa tietoa, eikä neurotieteen selitykset aivan ensimmäisellä lukemalla jää omaankaan mieleeni. Joskus on tarkoituksenmukaista yksinkertaistaa kielenkäyttöä ja keskittyä kuvaamaan arkisin termein, mitä ihmisen päässä tapahtuu, kun se menee sekaisin, tai sitä, millaiset tavalliset asiat auttavat pääkoppaa pysymään toimintakykyisinä. Sitä voidaan kyllä perustella tieteellisin termein, miksi tietyt asiat ovat riski mielenterveydelle, mutta silloin kun ihminen kaipaa käytännön neuvoja mielenterveyden hoitamiseen ja ”sekoamisen” ehkäisyyn, ei ole aina tarpeen puhua neuroneista ja välittäjäaineista. Joskus siitä menee vain entistä sekavammaksi. Joten, seuraavissa teksteissä tarjoilen kansantajuistettua ja arkikielistä asiaa pääkopan hoitamisesta…

Vaikka ihmisen keskushermosto on siis sangen monimutkainen luomus, se tiedetään kyllä, että stressi, unenpuute ja yleensäkin ihmisen elimistölle haitalliset aineet ovat haitallisia myös aivoille. Aivoterveydestä huolehtiminen hoitaa myös mielenterveyttä. Ruumiillisesti sairastava ihminen saattaa joskus olla mieleltään varsin terve, mutta aivojen huono terveydentila heijastuu kyllä usein kokonaisvaltaisempanakin pahoinvointina, myös psyykkisin oirein. Aivoterveyttä voi hoitaa aivan tavallisilla terveyttä kohentavilla ja ylläpitävillä asioilla. Erityistapauksissa, kuten vakavissa mielisairauksissa, on usein turvauduttava myös lääketieteelliseen apuun, etenkin ellei muuta kuntoutusta ja tukea ole mahdollista järjestää tai saada. (Mielipiteitäni psyykenlääkityksestä voi lueskella muualta tästä blogista, esim. tästä, joten en nyt laajemmin sitä aihepiiriä tässä edes käsittele.)

Mielenterveys ja vireystila

Mielenterveyden hoitamista voidaan ajatella myös vireystilan säätelyn näkökulmasta. Ihanteellista on, että ihmisen vireystila on arjen toimintojen kannalta sopivalla tasolla ja joustaa tilanteen vaatimusten mukaan. Liikaa kohonnut vireystila vaikeuttaa keskittymistä ja ajattelua. Ylivireys voi olla joskus hilpeää ja hauskaa, mutta liian pitkään jatkuneen euforisen riehunnan seurauksena voi olla väsähdys ja ärtyneisyys. Kiireen ja suorituspaineitten aiheuttamassa stressitilassa ihminen ei välttämättä pysty tekemään asioita maltillisesti ja harkitusti, eikä välttämättä saa edes nukutuksi, koska ylivireystila voi jäädä päälle. Unettomuus taas lisää riskiä sairastua esimerkiksi psykoosiin, jolla yleensä tarkoitetaan tilaa, jossa todellisuudentaju hämärtyy ja saattaa esiintyä erilaisia harhoja. Riittävä lepo, rauhoittuminen ja yöunesta huolehtiminen ovat siis erittäin oleellisia psyykkiselle tasapainolle. Huonot yöunet aikaansaavat humalatilan kaltaista toimintakyvyn laskua, ja useamman vuorokauden valvominen yhtä soittoa todennäköisesti sekoittaa pääkopan toimintakyvyttömäksi, ainakin joksikin aikaa, tai laukaisee psyykkisen sairauden oireet.

Päälle jäävä ylivireystila on siis pulmallista ja altistaa uupumukselle, mutta toisaalta myös liian matala vireystila on toimintakyvyn kannalta haitaksi. Alivireys haittaa ajattelua ja keskittymistä, eikä silloin saa aikaiseksi tehdä arkiaskareita, tai hoidetuksi vähänkään monimutkaisempia asioita oma-aloitteisesti. Kroonisesti madaltuneessa vireystilassa ihminen saattaa nukkua liikaa ja olla unelias myös päiväsaikaan. Alivireä olo voi joskus tuntua myös epätodelliselta, ikään kuin unenomaiselta, ja ihminen voi kokea erilaisia ”harhanomaisia” aistimuksia myös väsymystilassa; varsinkin suoranaisen unenpuutteen seurauksena.

Voidaan siis ajatella, että niin unenpuutteesta kärsivät tai toisaalta liiasta touhuamisesta ja stressistä kuormittuneet aivot alkavat toimia ei-toivotulla tavalla. Kuvitelmiinsa juuttuminen, unenomaiset mielikuvat ja vääristyneet havainnot ja tulkinnat voivat sekoittua todellisuuteen haitallisella, jopa vaarallisella tavalla. Oman toiminnan ohjaaminen vaikeutuu, järkevä päättely ei toimi, ja tunteitten ja käyttäytymisen hillitseminen vaikeutuu. Sopivassa vireystilassa ihminen pystyy käyttämään parhaalla tavalla omaa aivokapasiteettiaan; eli yhteydet eri aivoalueitten välillä toimivat hyvin. Sopiva vireystila takaa sen, että mieli pysyy parhaiten todellisuudessa ja toimintakykyisenä.

Aivot ja elimistö vaativat päivittäin luonnollisen lepoajan, ja tällöin vireystila laskee unen saamiseksi sopivalle tasolle. Unitilan tarkoitus on tavallaan hoitaa ja huoltaa aivoja ja hermostoa. Unia nähdessä ihmisen mieli myös jäsentää arjessa tapahtuneita asioita ja yhdistelee niitä muistoihin sekä kuvitelmiin tulevista. Unen aikana tapahtuu siis esim. uusien asioitten muistiin tallentumista, ja saattaapa syntyä vaikkapa jokin uusi, taiteellinen ideakin…

Jos ei nukuta tarpeeksi ajoissa illalla (tai koko yönä), kannattaa harjoittaa tietoista läsnäoloa tai tehdä rentoutusharjoituksia makuulla ollen. Rentoutusharjoitukseen saattaa ja saa nukahtaa. Tietoinen, rauhallinen mielentila korvaa osittain unenpuutteen haittoja ja toisaalta esimerkiksi hengityksen seuraamisen myötä usein sivutuotteena syntyvä rentous voi aiheuttaa nukahtamisen. Mutta väkisinhän ei kukaan nuku! Uni pakenee sitä varmemmin, mitä kovemmin yrittää nukahtaa. Lakkaa siis yrittämästä ja mieti jotakin vireystilaa laskevaa, mutta myönteistä tai neutraalia, kuten vaikkapa lampaitten hyppimistä aidan yli, matkalla mukavaan nukkumapaikkaansa, auringon laskiessa taustalla. Tai laske syviä hengityksiäsi niin kauan kuin jaksat. Jos menet sekaisin, aloita vain alusta. Vaikket nukahtaisikaan, teet samalla tietoisen läsnäolon harjoitusta, ja sehän on vain hyväksi aivoillesi!

(Esim. Mielenterveystalon sivuilta löytyy omahoito-ohjelma unettomuuteen.)

PS: Jatkan tätä arkikielistä asiaa aivoista ja mielenterveydestä muutaman seuraavan blogijutun verran.

Se kasvaa, mihin keskittyy…

Hassu sammalmätäs herättää tulkintoja ja tunteita

Joten, keskity myönteiseen, jos haluat kasvattaa sitä. Mutta älä kuitenkaan sanallista sitä liikaa, ellet halua tunteen kutistuvan!

Koska niin usein tulee valitettua ja kerrottua siitä, mistä ei pidä, tuntui reilulta ja tasapainoittavalta pohtia vaihteeksi asioita, joista pitää. Ajattelin keskittyä myönteisiin asioihin, jotta ne saisivat lisää tilaa mielessäni, ja selittää prosessia sanallisesti. Ja miten kävikään?

Nostan seuraavassa tekstinpätkässä esille joitakin sellaisia asioita, joista pidän, muttei se tietenkään tarkoita, ettei elämässäni olisi monia muitakin minulle mieluisia asioita. Eikä jostakin tietysti asiasta pitäminen tarkoita suoraan, ettei pidä sen ”vastakohdasta” tai jostakin ihan erilaisesta kuin kyseinen asia.

Pidän havupuista enemmän kuin lehtipuista, mutten inhoa mitään puita. Pidän männyistä enemmän kuin kuusista. Pidän puiden lähellä olemisesta; etenkin isojen mäntyjen läheisyydestä. Pidän myös kelopuista; niiden väristä ja muodoista. Mitä käppyräisempi, sitä mielenkiintoisempi… Pidän kivenjärkäleistä, kallioista ja toisaalta monenlaisista pienistäkin luonnonkivistä. Pidän sammalenvihreästä ja yleensäkin erilaisista luonnosta löytyvistä vihreän sävyistä. Mutta sammalen vihreä on mieleisin. Pidän luonnossa oleskelusta, luontomaisemista, mäelle kiipeämisestä, erityisesti mäntykankailla kävelemisestä. Pidän virtaavista vesistä, koskisista jokinäkymistä, mäntyjä kasvavista saarista. Pidän luonnossa esiintyvistä tuoksuista. Pidän useimmista eläimistä jollain tavalla, mutta eniten susista, ja toiseksi eniten koirista, jotka eivät ole liiaksi jalostettuja, vaan lähellä luontaista alkuperäänsä; siis isohkoja, kunnon karvapeitteisiä, pystykorvaisia ja pitkäkuonoisia. Jostain syystä pidän myös jänkäkurpista. Pidän myös tunteesta, kun saa pitää pientä lintua kämmenellään. Pidän siitä, että voin tehdä ajatustyötä rennossa asennossa; siitä, että voin pitää läppäriä sylissä. Tavallaan pidän myös liikkeen tunteesta maantieajossa ja siitä, että ajatukset virtaavat. Pidän mielikuvittelusta. Pidän hypoteesien kehittelystä, tapahtumien ja maailmojen luomisesta. Pidän lempimusiikin kuuntelusta työmatkoilla. Pidän piirtämisestä, muovailusta, erilaisista käsillä tekemisistä. Pidän myös tekemisistä, joissa saa käyttää fyysistä voimaa. Pidän hyvien kirjojen lukemisesta. Pidän myös vapaasta, mielikuvitusta mukailevasta kirjoittamisesta. Pidän kehon rentouttamisesta hengittämällä…

Ok, vaikka listaani olisi voinut tulla lukuisia muitakin asioita, en haluakaan niitä enempää selittää ja luetella!

Tässä vaiheessa tulee tarinan opetus eli kokemusperäinen havaintoni, joka on toki selitettävissä neuropsykologisestikin. Tarkoitukseni oli olla valittamatta ja kerrankin nostaa esiin joitain myönteisiä asioita, mutta huomasinpa sen, että kirjoittaminen noista asioista latistaakin niihin liittyviä tunteita. Jotenkin ne asiat ”lässähtävät”, kun niitä alkaa objektiivisesti sanallistaa. Visuaalinen kuvittelu ja aistikokemusten mieleen palauttaminen voimistaa niihin liittyviä tunteita, mutta objektiivinen selittäminen tekee niistä vain asioita muitten joukossa. Sammalenvihreä mätäs herättää yhtä vähän tunteita kuin maitotölkki, kun sitä yrittää kuvailla ”järjellä”. Tylsää!

Toisin sanoen, kannattaa siis kirjoittaa itsekseen kielteisistä asioista, jotta ne ”lässähtävät” sanallistamisprosessissa vasemman aivopuoliskon saadessa enemmän valtaa. Jos taas kirjoittaa tai selittää toisille näitä kielteisiä kokemuksiaan, sanoista voi toisten mielessä herätä mielikuvia, jotka tuntuvat heistä pahalta. Kielteissisältöinen puhe voi kyllä helpottaa omaa oloa, kun omat tunteet ”lässähtävät”, mutta pilata toisten tunnelman. Keskusteluhoidossa saa tietysti puhua niin paljon kielteistä kuin huvittaa; ammattiauttajan on kyettävä sietämään ankeaa tunnelmaa hukkumatta itse tuohon suohon. Myönteisten mielikuviensa selittäminen liian analyyttisesti taas saattaakin latistaa oman tunnelman, ellei samanaikaisesti visualisoi ja eläydy kaikin aistein siihen, mitä mielessään kokee. Ja toisaalta, myönteisten asioitten selittäminen ääneen voi kyllä kohentaa toisen tunnelmaa, jos hänelle syntyy mukavia mielikuvia sanojesi kautta.

Sanat voivat todellakin olla aseita, ja väärissä käsissä vaarallisia. Kun siis pyrkii keskittymään myönteiseen, jotta myönteinen tunne kasvaisi omassa mielessä, kannattaa tehdä se visualisoiden, eikä liian objektiivisesti sanallistaen. Jos taas mielessä on lähinnä kielteissävyistä ulostettavaa, siitä kannattaa kirjoittaa. Ja kun kirjoittaa itselleen ylös asioita, joista on kiitollinen, kannattaa keskittyä samalla tunnelmaan, joka tuohon asiaan liittyy. Kirjoitetun sanan näkeminen tai tietyn sanan palauttaminen mieleen kytkeytyy silloin hyvään tunnelmaan, joka on palautettavissa tuon sanan avulla. Sanat eivät itsessään ole yhtään mitään muuta kuin merkkijonoja; me luomme niille merkitykset, eivätkä ne merkitykset ole kaikille samoja. Sanan kullekin ihmiselle herättämä mielikuva ratkaisee, onko sen merkitys ns. kielteinen vai myönteinen. Jos auto on vaikkapa edellisenä päivänä jäänyt myrskyn kaataman puun alle, sanalla ”puu” on aivan erilainen merkitys kuin lapselle, joka etsii turvaa suojaisan pihapuunsa katveesta.

Sanojen kanssa on syytä noudattaa tiettyä varovaisuutta, ja ehkä on parasta olla liiaksi höpöttämättä muutenkin ja lähinnä vain nauttia myönteisistä asioista, yrittämättäkään vangita niitten merkitystä ja ominaisuuksia vasemman aivopuoliskon avulla. Ja syytä varovaisuuteen on myös kielteisten mielikuvien viljelyssä. Nehän kyllä herättävät aika suoraan pahaa mieltä, sanoittakin…

Lue myös: Trauma, viallinen anturi ja virtahepo mielessä

PS: Ohdakemaa- sarjasta on nyt ilmestynyt kolme osaa. Kuvauksen löydät Ohdakemaa- blogista.

Maailma tarvitsee onnellisia loppuja!

Tämä blogi on ollut viime viikkoina hieman paitsiossa, koska olen keskittynyt työstämään ”Warginmaan tarinoita”, joista kaavailen Ohdakemaa-kirjasarjan yhdeksättä tai kymmenettä osaa, riippuen siitä, miten laajasti innostun kirjoittamaan uutta tekstiä kahdeksannen osan työstövaiheen jälkeen, tai jossakin välissä muitten osien oikoluvun, muokkausluvun tai makuutuksen aikana. Olen muokannut myös yhtä ”luuseritarinaani” lukioikäisistä nuorista, ja sekin huvittaisi ehkä saada omien kriteerieni mukaiseen julkaisukuntoon lähimmän vuoden aikana.

Tarkoitukseni on myös työstää Ohdakemaa- sarjan kolmas osa valmiiksi huhti-toukokuun aikana, jos Luoja suo. Nimeksi tulee ehkä ”Ruhtinaitten Perilliset”, koska tarinassa on mukana prinsessa Jelisepan lisäksi ruhtinas Reuelin jälkeläiset. Nyt kun olen samalla työstämässä myös ”Warginmaan tarinoita”, joissa kerrotaan tapahtumista ennen Cardusian itsenäistymistä, tulee tarinakokonaisuuteen mukaan myös historiallinen perspektiivi. ”Warginmaan tarinat” tulevat lisäämään Ohdakemaan tarinoihin myös mystisemmän elementin, josta tietoisena voi olla mielenkiintoista lukea muut tarinat uudelleen. En halua tässä lipsautella spoilereita, mutta toteanpahan vain, että iso pätkä ”Warginmaan tarinoista” tulee pohjautumaan jo lapsena aloittamiini susitarinoihin, ja myös varhaisteininä kirjoittamani, kirjoituskilpailun kautta julkaistu novellini ”Susisielu” kummittelee omalla tavallaan tarinoitten taustalla. (Jos joku haluaa spoilereita siitä, mistä tuossa novellissa oli kysymys ja millä tekijänimellä kyseinen kirja julkaistiin, niin tässä linkki palstalle, josta löytyy kuvaus kyseisestä novellista. Novelli löytyy vielä antikvaarista, ja useammasta kirjastosta.)

En oikeastaan ole senkään takia kirjoittanut tähän blogiin mitään viime aikoina, koska mielessäni on ollut enemmän valitettavaa ja kritisoitavaa kuin mitään rakentavaa ja yleismyönteistä. Jatkuva valittaminen on rasittavaa etenkin toisille ihmisille, mutta myös itselle. Yritän siis tietoisesti nähdä hyviä ja rakentavia asioita tässä elämässä ja maailmassa, etten sentään taas luisu melankolian puolelle ja juutu kielteiseen. Koekuuntelin mm. ”Ashes Remainin” syksyllä julkaisemaa albumia, ja se oli myönteinen kokemus. Katsoin myös ”Dunkirk”- elokuvan, ja siitäkin tuli pari myönteistä ajatusta, sentään. Sen sijaan jotkut laadukkaina pidetyt tuoreet tv-sarjat tai elokuvat tuntuvat olevan aivan liian masentavia katsottaviksi, etenkään kovin eläytyvästi. Tympeää ja ankeaa tunnelmaa, inhottavia ihmisiä, kurjuutta, ja melkein kaikille käy lopussa jotenkin huonosti. Sitten yritetään ”piristää” tällaista viihdettä juonellisesti tarpeettomalla nakuilulla tai väkivaltasessioilla. Kuka oikeasti haluaa katsoa sellaista ja miksi; sellainenko ihminen, joka on jo valmiiksi samanlaisessa mielentilassa ja haluaa pysyä siinä? Onko ihmisissä nykyjään tilaus tällaiselle kurjalle ”viihteelle”? Ja paraneeko se tympeä, ankea ja inhottavuuksista vireyttä hakeva olotila katsomalla moista viihdettä? Ei parane. Päähän jää oksennuksenvihreä olo. Ottaisivatpa viihteen tuottajat vastuun siitä, millaiseen mielentilaan katsojat jäävät… Mutta itsepähän tilasitte! Ei ole pakko katsoa!

Ok, aloin taas valittaa, kun ajattelin tuota asiaa. Mutta oikeasti, ovatko onnettomat loput missään mielessä rakentavia? Mitä järkeä on näyttää jo valmiiksi ahdistuneille katsojille ahdistavaa epätoivoa, väkivaltaa, raakuutta, ihmisten kusipäisyyttä ja umpikujia? Voisimmeko saada viihteen alueelle lisää tarinoita, joissa umpisyväluotaavasta juonesta, ahdistavista hetkistä ja surullisista asioista huolimatta lopussa olisi kuitenkin jotakin toiveikasta, ja loppujen lopuksi kävisi jopa armollisesti niille ”pahoillekin” tyypeille? Sellainen on ehkä vallitsevan ihanteen näkökulmasta nynnyä, mutta terapeuttisesta näkökulmasta huomattavasti rakentavampaa ja eettisenkin tarkastelun kestävää…

Ei elämä ole aina hilpeää ja helppoa, muttei sen tarvitse kyllä pelkkää kärsimystä ja epätoivoakaan olla. Eikä maailma parane valittamalla, eikä omaa ja toisten paskaoloa lisäämällä (niillä oksennuksenvihreillä kulttuurituotteilla esimerkiksi). Valittamisen lisäksi (tai jopa sen sijaan) voi katsoa mitä itse suustaan päästää tai näytölle naputtelee. Yritän kyllä omissa tarinoissani pyrkiä siihen, että toivo nousee, säilyy ja pysyy, vaikka alussa olisi pelkkää kurjuutta (kuten ”Anna minulle rauha”- romaanissa). Se on toiveikasta realismia.

Jotakin syvällistä, älyllistä, toivoa antavaa, lohduttavaa ja rohkaisevaa siis, KIITOS, tilaisin myös viihdeteollisuudelta!

Julkaisen tässä mielentilassa ja solidaarisuuden hengessä nyt "Luuserikapina"- romaanini kokonaisuudessaan "Luuseritarinoita"- blogissani, jos joku haluaa kokea yhdenlaisen onnellisen lopun (ja vieläpä ilmaiseksi!).

Ja yritän nyt kovasti laittaa tähän hymynaamoja 😊 😄😁ettei jää naama venähtäneeksi tämän valituksen jälkeen.