Muistutus itsetunnosta: koska olet olemassa, olet arvokas!

Yksi tapa tehdä "Itsetunnon käsi"-
harjoitus: piirtää oma käsi paperille ja
laittaa lauseet lappusiin.

Olen taas vaihteeksi pohdiskellut itsetuntoasioita ja suunnitellut esittelyvihkosta ”Itsetunnon käsi”®- harjoituksesta, niin että sitä voisi hyödyntää erilaisissa ympäristöissä ja asiakastyössä. Jatkanen sen valmistelua jonain päivänä, jos ei akuutimpaakaan tekemistä tule eteen väljille hetkilleni. Itsetuntoasiat ovat kuitenkin niin suoraan kytköksissä mielen hyvinvointiin, että niitä tulee tavan takaa käsiteltyä, enemmän tai vähemmän, tai muodossa jos toisessa. Oikeastaan puhuisin itse mieluummin omanarvontunnosta kuin itsetunnosta, mutta ihmisille itsetunnon käsite on varmaankin se tutumpi ja arkisempi tapa kuvata noita kokemuksia, joista nousee huonoudentunteita ja herää lannistunutta mielentilaa. 

Edellisissä teksteissäni olen sivunnut narsistien ja psykopaattien uhriksi joutumista. Tottahan on, että jotkut hyötyä tavoittelevan manipuloinnin uhriksi joutuneet ihmiset ovat saattaneet olla lähtökohtaisesti hieman ”huonoitsetuntoisia” tai jopa omanarvontunnottomia. Ja vaikka ihminen olisi alkujaan ollut ihan ”normi-itsetuntoinen”, tai jopa itsevarma ihminen, häikäilemättömän ja alistavan ihmisen uhriksi joutumisen vaikutuksesta itsetunto ja omanarvontunto voivat romahtaa. Ja silloin on hyvä, jos saa uskottavaa tukea omanarvontunteensa rakentamiseksi uudelleen. Mitkään uuden auton ostamiset ja kampaajalla käymiset eivät ole kestäviä ratkaisuja kadotetun ”itsetunnon” palauttamiseksi. Ihminen tarvitsee tunteen, että on hyväksytty ja merkityksellinen olento, sellaisena kuin on, ja kaikesta kokemastaan huolimatta, vaikka tukka olisi hamppuinen ja auto simahtaisi tien varteen.

Jotkut ihmiset kärsivät tiedostamisen puutteesta ja ovat sokeita omille heikkouksilleen, joita ovela ja manipuloiva ihminen osaa käyttää hyväkseen. Ratkaisu ei ole siinä, että pyrkii olemaan ulkoisesti ja luonteeltaan täydellinen ja välttämään heikkouksia. Se ei ole edes mahdollista. Kukaan ei todellakaan voisi olla ilmiasultaan täydellinen, eikä varsinkaan kaikkien mielestä. Mitä se edes olisi; mikä olisi täydellisen ihmisolion ilmentymä? Ei sellaista ole. Kaikki ovat jostain näkökulmasta, jonkun mielestä kuitenkin jollain tavalla puutteellisia olemukseltaan, tekemisiltään ja luonteeltaan. Ei ole olemassa yhteisesti päteviä kriteereitä. Jos joku pitää jotakuta tai itseään täydellisenä ilmestyksenä, hänen arvionsa on subjektiivinen. Joku ehkä haluaisi olla kaikkien mielestä täydellinen, ja sellainen on tietysti surullinen utopia, ja hän saa kokea jatkuvia ”itsetunnon” loukkauksia olemuksestaan ja käytöksestään, kun on alkujaankin kuvitellut itsestään liikoja. Pahoittelen. Vaikka miten itseään kiillottaisi ja hinkkaisi puhtaaksi ulkoapäin, kaikki eivät tykkää kuitenkaan persoonasi ilmentymästä. Se on realiteetti, ja realiteetin hyväksyvä ihminen on siltä osin viisas. Haluatko siis olla täydellinen vai viisas?

Vain aivan sisin, olemassa olomme ydin, on täydellistä, ja se on yhteistä meille kaikille. Sillä tasolla emme voi vertailla toisiamme asettaaksemme toisiamme paremmuusjärjestykseen. Se ei ole riippuvainen omista tekemisistämme ja valinnoistamme. Sen vuoksi olemme kaikki yhtä arvokkaita. Olemassaolomme, joka on ihme, tekee meistä kaikista arvokkaita olentoja. Mitäpä siihen tarvitsee vielä lisätä päälle? Jos haluaa elää elämäänsä henkisesti rikkaalla tavalla ja niin kauan kunnes saa kyllikseen tästä pallosta, pyrkii ymmärtämään, mikä on oikeasti tärkeää ja mitä kannattaa tavoitella. Se on viisaus; ei maine, raha, kunnia, valta tai kaverien tykkäämiset. Onko viisautta rakentaa itsetuntoaan sellaisten asioitten varaan, jotka riippuvat toisten hölmisköjen peloista, tykkäämisistä ja muista mielentiloista? Hölmisköjähän me olemme, aina kun unohdamme, keitä me oikeastaan olemmekaan. Olemme olentoja, jotka ovat olemassa. Emme enempää emmekä vähempää.

Olen huomannut, että ”Itsetunnon käsi”- harjoituksen läpikäyminen, tai pelkästään siihen liittyvien lauseitten lukeminenkin voi herättää voimakkaitakin tunteita, etenkin jos on vaikea uskoa käteen ja käsimerkkeihin sijoitettavia lauseita. Mutta jos harjoitus koskettaa, on sitäkin tärkeämpää saada itsensä uskomaan, että on OK sellaisena kuin on, ja niin arvokas, että ansaitsee huolenpitoa! Ja vaikkei kukaan tykkäisi niin paljon, että hänet voisi kokea ystäväksi, ihmisen ei tule hylätä itseään. Hänen on oltava uskollinen ystävä itselleen, vaikka kaikki muut kääntäisivät hänelle selkänsä. Hänen olemassaolollaan on merkitys, ja olisi väärin hylätä tuo merkityksellinen olento, eikö totta?

Olen julkaissut ”Itsetunnon käden” tässä blogissa, jotta kuka tahansa voisi kokeilla harjoitusta itsekseenkin (ks. tästä lisätietoa itsetunnosta ja ko. harjoituksesta). En minä siitä rahallisesti mitään hyödy, jos joku lukee nuo tekstit ja tekee harjoituksen itsekseen, mutta jos siitä on jollekulle apua, saatan saada hyvän mielen. Kaikkihan tietävät, että toisten auttaminen on pohjimmiltaan itsekästä, koska se lisää omaa onnellisuutta! Vaikka olenkin varsin haluton tekemään asioita, jotka eivät yhtään inspiroi minua, on sentään hyvä, jos jokin, mikä on inspiroinut minua, on hyödyksi myös muille. Siksi saatan jakaa ideoitani, joskus, vaikken pursuakaan mitään globaalia, pyyteetöntä auttamisintoa…

No, ehkä joissakin asioissa saatan olla jopa innostunut pyyteettömästä ”auttamisesta”. Susia kohtaan tunnen suojelunhalua, vaikka eiväthän sudet luultavasti tule minua kiittelemään siitä, että yritän puolustaa niitä typeriltä ennakkoluuloilta ja leimoilta, kuten edellisessä tekstissäni tein. Joku villi susi saattaisi jopa ymmärtämättömyyttään näykkäistä minua varoitukseksi, jos yrittäisin mennä tekemään itseäni ja tekojani tiettäväksi niitten reviirillä, tai ilmaisemaan fyysisesti, miten paljon niistä tykkäänkään. Mutta moinen puraisukin olisi pienempi paha kuin se, mitä toinen ihminen voi saada aikaan lajikumppaneilleen, ellei piittaa toisen kärsimyksestä. Ihmiset käyttäytyvät joskus niin tökerösti, omassa rikkinäisyydessään ja kelvottomuudentunteessaan. Jos olisimme kaikki ehjiä, emme ehkä rikkoisi toisiammekaan.

Ja lopuksi listaa myönteisistä huomioista, joita kirjasin tässä parin viikon ajalta, liittyen myönteisyysprojektiini:

Vapaapäiviä on aina edessä työpäivien jälkeen.

Päivät sujuvat nopeammin, kun on tekemistä.

On ollut mukavan lauhoja ilmoja.

Ei ole ollut kuumetta moneen viikkoon.

Onnistun joinakin aamuina sanomaan herätessäni ”OK, nyt on työaamu” (enkä sadattele sitä).

Oli eräänä päivänä hauskaa keskustelua siitä, miten huumori lievittää pelkoa.

Olen saanut alulle yhden värkkäysidean, johon käytän munakennoja.

Olen selvinnyt useammista haastavista autoilutilanteista.

Tapasin taas mukavan koiran.

Sain olla avulias joissakin asioissa.

Olen nähnyt useampia hyväntuulisia ihmisiä (jopa töissä).

Mustekynässä on vielä mustetta!

Seinäkalenterissa on miellyttävä, luminen lato.

Kaikissa paikoissa ei sentään ole huono sisäilma!

Kaivinkoneen tekemää uraa oli hassua kävellä hangen keskellä.

Minulla on suorastaan myönteisiä ideoita sekalaisten tavarakasojen inventaariosta.

On mukava kaivella rojulaatikoita.

Eläviltä linnuilta tipahtaneet sulat ovat mielenkiintoisia.

On mukava tunnustella rosoisia pintoja.