Leikkiminen voi olla hyvinkin terapeuttista, olitpa lapsi tai aikuinen. Leikkimaailmojen luomisessa on apuna hyvä mielikuvitus, ja kädentaidoistakin on hyötyä, jos haluaa vaikkapa luoda mieleisiään hahmoja ja niille rekvisiittaa; tai rakennella kulkuneuvoja tai rakennuksia, härveleitä ja temppuratoja…
Karmivin kuulemani repliikki tästä aiheesta kummittelee yhä mielessäni aika ajoin: ”Eihän aikuiset leiki! Vain lapset leikkivät…”
Joo, höpö höpö! Millaista kurttuotsaista ahdasmielisyyttä tai surullista jäykkyyttä!
Tai, ehkäpä minä olen sitten lapsi, koska leikin harva se päivä; välillä ihan oikeasti leluilla, välillä vain pääni sisällä; sillä onhan myös tarinoitten kirjoittaminen leikkimistä.
Joten… Olisiko jossain komerosi nurkassa legoja? Pehmoleluja? Nuhjuisia nukkeja? Haluaisivatko ne kenties herätä eloon ja herättää samalla sisäisen lapsesi iloitsemaan mielikuvituksen rikkaudesta?
Jos on joku leikkikaveri käsillä, houkuttele hänet mukaan, mutta yksinkin pärjää. Onhan sinulla pääsi sisällä monta erilaista ”puolta”, siis, ”sisäistä hahmoa”, joilla voit aloittaa vuorovaikutteisen, leikkimielisen dialogin!
Mutta onko leikkiminen liiallista eskapismia? Lue tästä lisää:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti