Tarkoitan siis, että blogini kautta otan jonkinlaista ei-vastavuoroista kontaktia muihin ihmisiin; siis, ilmoitan olemassaolostani tällä pallonkaistaleella omalla ”äänelläni”; omanlaisellani ulinalla, raakkumisella tai huhuilulla. Monenlaisiin elukoihin ottaisin mielelläni suoraakin kontaktia, olipa kyse sitten katonharjalla raakkuvasta variksesta tai vaikkapa ketusta, jollainen on muutaman kerran vilahtanut näköetäisyydellä keittiön ikkunasta. (Karhut ja punkit voivat kyllä pysyä kauempana.) Saatan höperyyksissäni jopa puhua noille elikoille ääneen: ”No mitäs raakut? Mikä hätänä? Ei tarvii pelätä…”
Elikot eivät osaa käyttää älylaitteita tai selata nettiä tai ylipäätään lukea mitään, joten, en minä niille mitään kirjoita. Mutta ehkäpä kirjoitan niittenkin puolesta. Ja jos joku nelijalkainen tulee lähelleni kiintymystä ilmaistakseen, silittelen sitä ja sanon ”pupuseksi”, vaikka se olisikin koira. Ääneni viestii sanoittakin.
Vinkki: Jalosta mieltäsi tänään herättämällä sisälläsi ihmetystä ja empatiaa luomakunnan viattomia kohtaan: Huomaa joku ihmeellinen elukka, ja osoita sille arvostusta ja rakkautta.
Jos ei muutakaan eläintä ole tarjolla, niin bongaa jostakin nurkasta hämähäkki (mutta älä silitä sitä rikki). Ihmettele sitä, että sellainenkin otus on olemassa, ja anna sen olla oma itsensä ja mennä sitten minne se tahtoo.
Ja aasinsilta elukoista siihen, että saako ihminen olla omanlaisensa ”pöllö”, tässä vanhemmassa postauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti