Silmä-käsi-suu… (Joulukalenterini 7. ”luukku”)

Joulukuussa tulee kenties leivottua ja askarreltua tavallista enemmän. Pääasia olisi, ettei näistä tekemisistään ottaisi stressiä sen enempää laadun kuin määränkään suhteen. Käsillä tekeminen on terapeuttista sekin, ja syötävien askartelu tarjoaa mielihyvää myös haju- ja makuaisteille.

Jos innostaa, tee tänään jotakin ilahduttavaa syötävää!

Ja kertaa tästä, miksi kannattaa värkkäillä käsillään:

"Käsillä tekeminen kehittää aivoja"

Todellista itsenäisyyspäivää! (Joulukalenterini 6. ”luukku”)

On arvokasta saada elää näinkin autonomisessa maassa; voisihan tilanne olla todella paljon huonompikin, etenkin ulkoisten olosuhteitten näkökulmasta. Ja kuitenkin, valtiollisen tason periaatteellinen ja teoreettinen itsenäisyys ei tietenkään takaa sitä, että olisimme sosiaalisella, psyykkisellä tai henkisellä tasolla itsenäisiä ja riippumattomia.

Todellista autonomiaa on olla tietoinen ja vapaa oman mielensä vallasta.

Tiedostamaton mieli saattaa olla täysin sokea omille riippuvuuksilleen, reaktiomalleilleen ja vaikuttimilleen, eikä se siis aina toimi niin kuin olisi rakentavaa, vaan usein jopa päinvastoin. Tiedostamatonta mieltä voidaan myös johdatella ja manipuloida; viedä kuin pässiä narussa jonkun toisen tahon pyrkimysten mukaan. Esimerkiksi monenlainen markkinointi puree höppänöihin, jotka eivät tiedosta oikeita, todellisia tarpeitaan. Tiedostamatonta mieltä voi myös harhauttaa ja pelotella tekemään jotakin sellaista, mikä hyödyttää jotakin toista tahoa, mutta käy ennen pitkää itselle haitalliseksi tai rajoittavaksi. Tiedostamaton, omiin toimintakaavoihinsa ja ”tunnelukkoihinsa” kiinnittynyt, itsekeskeisyyden ja/tai kärsimyksen sumentama mieli on altis kaikenlaiselle ulkoiselle vaikuttamiselle.

Tee palvelus todelliselle itsellesi ja vapauta itsesi mielesi vallasta harjoittelemalla tietoisuutta, esimerkiksi tällä tavoin.

Pohdintaa vuosien takaa:

"Olemmeko me todella itsenäisiä?"

Leikkimään! (Joulukalenterini 5. ”luukku”)

Ehkäpä sisäinen lapsesi haluaisi tänään leikkiä?

Leikkiminen voi olla hyvinkin terapeuttista, olitpa lapsi tai aikuinen. Leikkimaailmojen luomisessa on apuna hyvä mielikuvitus, ja kädentaidoistakin on hyötyä, jos haluaa vaikkapa luoda mieleisiään hahmoja ja niille rekvisiittaa; tai rakennella kulkuneuvoja tai rakennuksia, härveleitä ja temppuratoja…

Karmivin kuulemani repliikki tästä aiheesta kummittelee yhä mielessäni aika ajoin: ”Eihän aikuiset leiki! Vain lapset leikkivät…”

Joo, höpö höpö! Millaista kurttuotsaista ahdasmielisyyttä tai surullista jäykkyyttä!

Tai, ehkäpä minä olen sitten lapsi, koska leikin harva se päivä; välillä ihan oikeasti leluilla, välillä vain pääni sisällä; sillä onhan myös tarinoitten kirjoittaminen leikkimistä.

Joten… Olisiko jossain komerosi nurkassa legoja? Pehmoleluja? Nuhjuisia nukkeja? Haluaisivatko ne kenties herätä eloon ja herättää samalla sisäisen lapsesi iloitsemaan mielikuvituksen rikkaudesta?

Jos on joku leikkikaveri käsillä, houkuttele hänet mukaan, mutta yksinkin pärjää. Onhan sinulla pääsi sisällä monta erilaista ”puolta”, siis, ”sisäistä hahmoa”, joilla voit aloittaa vuorovaikutteisen, leikkimielisen dialogin!

Mutta onko leikkiminen liiallista eskapismia? Lue tästä lisää:

Eskapismi on hyvä renki ja huono isäntä

Rauhaa ja rakkautta! (Joulukalenterini 4. ”luukku”)

Tämä mietiskelevä "ihanne-alter-egoni"
voisi olla vaikkapa joku Vaeltaja
Ohdakemaan maailmassa...

Tänään olkoon harrasmielinen päivä, ainakin itselläni. Mietiskelin, että mukavia ja tarpeellisiakin tavaralahjoja tärkeämpää olisi antaa läheisilleen lahjaksi rauhaa ja rakkautta; etenkin, jos niistä on ollut puutetta. Yleensä ne ovat ilmaisia, ja kuitenkin kallisarvoisia, mutta toisinaan kovin vaikeasti ”saavutettavissa”, koska vaativat luopumista ”egon” itsekeskeisistä tarpeista ja ylläpitämistä "tiloista", joilla ihminen ehkä yrittää ylisuojella itseään ja/tai vaikuttaa toisiin, koska luulee, että rauha syntyy ulkoisista olosuhteista, eikä sisäisesti...

Maapallo, koko luomakunta, tarvitsee lahjaksi rauhaa ja rakkautta. Anna lahja tekemällä itsestäsi rauhan välikappale.

Oi korkea ja kunniakas Jumala,
valaise sydämeni pimeys.
Anna minulle oikea usko, varma toivo
ja täydellinen rakkaus, ymmärrys ja tieto,
että noudattaisin pyhää ja totista tahtoasi.
Amen.

(Franciscuksen rukous San Damianon krusifiksin edessä)

Linkki juttuun vuosien takaa (edelleen kovin ajankohtainen):

"Pelastaako köyhyys maailmamme?"

Odottamisen iloa! (Joulukalenterini 3. ”luukku”)

Kosmista valoa? Näistä väreistä voi saada energiaa tehdä sitä
mikä on tarpeen...

Tänään eletään jo adventtiaikaa, ja jouluaattoon on nähdäkseni kolme viikkoa. En ole niitä ihmisiä, jotka haluavat vaihtaa kotinsa sisustuksen jouluväreihin ja laittaa esille kaikkea mahdollista jouluista. Lähinnä ajattelen, että olisi hyvä siivoilla vähän paremmin ja laajemmin, viedä kierrätettäviä materiaaleja pois eteisestä ja ulkoeteisestä, ja sitten ehkä laittaa valotähti ikkunaan. Ja joitakin omia ”sotkuja” voisi siivota pois olohuoneesta joulupäivien ajaksi, että sinne mahtuu useampi ihminen ja koira paremmin oleskelemaan.

Viimeistään aatonaattona meillä on tapana laittaa johonkin ikkunaan punainen tai vihreä verho, ja aattoaamuna laitetaan kuusi koristeineen. Ja sitten on jonkin verran kynttilöitä, muttei mitenkään ylettömästi. Pöydän kattaus on tavallista siistimpi, kun syömme puuroa aattoaamuna, ja etenkin sitten kun syömme jouluruuan. Omana perinteenä on myös se, että teemme nukkehahmoista jonkinlaisen seimiasetelman olohuoneeseen. Joskus siellä on ollut myös enkelintapainen hahmo, joskus paimenia, ja joskus tietäjiä ja kameli. Ja tietysti tämä asetelma yritetään jollain keinoin valaista, koska ideanahan on juhlistaa ”Maailman Valon” syntymää.

Ihmisille, jotka ylipäätään viettävät jonkinlaista joulua, olisi tärkeintä se, että siivoaapa tai mitä sitten tekeekään, tekee sen hyvillä mielin; ilon ja rauhan tilassa. Jos juhlistamiseen liittyä pakkoa ja paineita, tai jopa ahdistusta, kannattaa ehkä tarkistaa asennettaan ja kokeilla tehdä toisin. Joskus saattaa olla tarpeen tehdä radikaali muutos siinä, mitä konkreettisesti tekee (tai jättää kokonaan tekemättä); joskus sisäinen muutos riittää, niin että tekee saman, minkä ennenkin, mutta rauhallisesti ja ilolla.

Hyvän odottaminen voi olla iloinen ja toiveikas asia, vaikka maailmalla onkin nyt kovin pimeää. Eikä ilon herättelyyn tarvita välttämättä mitään ulkopuolista materialistista (eikä varsinkaan elitististä) – se voi löytyä sisäisen kokemuksen kautta; vaikkapa meditoimalla / rukoilemalla, tai visioimalla jotakin ilahduttavaa.

Mutta jos joku toinen näyttää tarvitsevan tänään apua ilon herättelyyn, ole sinä se herättelijä! Ilahduta siis toisia – Saat varmasti jotain takaisinkin!

Elukka huutaa erämaassa (Joulukalenterini 2. ”luukku”)

Aloitin tämän blogin 21.4.2012 postauksella ”Onko missään enää mitään mieltä?” Toistan samaa kysymystä edelleen aika ajoin, esimerkiksi liittyen siihen, onko mitään mieltä ylläpitää tällaista epämääräistä blogia… Tässä blogissa on tosin vierailtu yli satatuhatta kertaa, enkä ole niitä vierailuja itse tehtaillut, tai pyytänyt tuttaviani tehtailemaan. Eihän minulla oikeastaan edes ole sellaisia tuttavia, joille blogiani mainostaisin. Olenhan melko introvertti elukka, ja vieraampien ihmisten osoittamaksi huomioksi minulle useimmiten riittää se, että joku vastaa, jos hädissäni ulisen. Joskus tosin vain vingun, joskus haukun…

Tarkoitan siis, että blogini kautta otan jonkinlaista ei-vastavuoroista kontaktia muihin ihmisiin; siis, ilmoitan olemassaolostani tällä pallonkaistaleella omalla ”äänelläni”; omanlaisellani ulinalla, raakkumisella tai huhuilulla. Monenlaisiin elukoihin ottaisin mielelläni suoraakin kontaktia, olipa kyse sitten katonharjalla raakkuvasta variksesta tai vaikkapa ketusta, jollainen on muutaman kerran vilahtanut näköetäisyydellä keittiön ikkunasta. (Karhut ja punkit voivat kyllä pysyä kauempana.) Saatan höperyyksissäni jopa puhua noille elikoille ääneen: ”No mitäs raakut? Mikä hätänä? Ei tarvii pelätä…”

Elikot eivät osaa käyttää älylaitteita tai selata nettiä tai ylipäätään lukea mitään, joten, en minä niille mitään kirjoita. Mutta ehkäpä kirjoitan niittenkin puolesta. Ja jos joku nelijalkainen tulee lähelleni kiintymystä ilmaistakseen, silittelen sitä ja sanon ”pupuseksi”, vaikka se olisikin koira. Ääneni viestii sanoittakin.

Vinkki: Jalosta mieltäsi tänään herättämällä sisälläsi ihmetystä ja empatiaa luomakunnan viattomia kohtaan: Huomaa joku ihmeellinen elukka, ja osoita sille arvostusta ja rakkautta.

Jos ei muutakaan eläintä ole tarjolla, niin bongaa jostakin nurkasta hämähäkki (mutta älä silitä sitä rikki). Ihmettele sitä, että sellainenkin otus on olemassa, ja anna sen olla oma itsensä ja mennä sitten minne se tahtoo.

Ja aasinsilta elukoista siihen, että saako ihminen olla omanlaisensa ”pöllö”, tässä vanhemmassa postauksessa.

Joulukalenterini 1. ”luukku”: Koiranunta?

Tässä arkisen työlääntymisen ryvetyksessä ja ihmismaailman globaalisti ankeassa kollektiivisessa mielentilassa sain äkkinäisesti päähäni ilahduttaa itseäni selaamalla enemmän tai vähemmän vanhoja, digitaalisia kuvakansioitani. Tarkoitukseni oli saada oma mieleni kääntymään edes vähitellen joulukuun ja adventin tunnelmiin. Joulun viettäminen symboloi minulle muun muassa rauhaa, hiljentymistä, välittämistä, toiveikkuutta; "maailman valon" syntymistä pimeyden keskelle. Eikä tunnu kovin mielekkäältä olla siihen aikaan apaattisessa ja murehtivassa mielentilassa...

Koska monetkin joskus aiemmin ottamani kuvat saivat minut vähintäänkin hymyilemään, tai jopa huvittuneeksi, ajattelin jakaa ne vähän niin kuin joulukalenterin tapaan näille joulukuun päiville, että tulee edes jokin mukava hetki jokaiselle päivälle.

Tarkoitukseni ei siis varsinaisesti (tai ainakaan pääasiallisesti) ole piinata lukijoitani epätavallisen tiuhoilla päivityksillä, vaan hyödyntää ikään kuin tekaistua ulkoista painetta siihen, että saan tehtyä jotakin omaakin ”joulumieltä” nostattavaa.

Eli, tässä tulee ”joulukalenterini” ensimmäinen ”luukku”:

Väsyttääkö? Stressaako? Oletko liian levoton?

Mitä jos nukkuisit tänään tovin ”koiranunta”?

Petaa itsellesi mukava nukkumapaikka sängylle, sohvalle tai lattialle, ja heittäydy sitten siihen, luonnollisen elukkamaiseen asentoon. Sulje silmäsi ja kuvittele olevasi koira (tai joku muu tassullinen), joka torkkuu huolettomana tässä hetkessä, murehtimatta tulevia ja märehtimättä menneitä. Hengittele syvää hengitystä kuin täysin rento elukka (tai ihmisvauva), ja tiedosta, että olet rento ja levollinen, ja silti aivan valpas, niin että voit hetkessä havahtua ja kohottautua, jos tilanne niin vaatii. Kun havahdut ja haluat nousta, venyttele elukkamaisesti ja tee sitten se, mikä tuntuu tärkeimmältä ja tarpeelliselta, tässä ja nyt.

HUOM. Olen aiemmin julkaissut vinkkejä ”hyvän joulumielen” saamiseksi, ne voi kerrata tästä.