Tässä vaiheessa, kun pidempi vuosilomapätkä on ohitse, tuntuu tarpeelliselta tehdä jonkinlaista tilannekatsausta omaan elämäänsä, tekemisiinsä ja olemiseensa. Minulla ei ole erityisemmin kiinnostanut kirjoitella mitään pakinavalituksia viime aikoina. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, olen kirjoittanut lähinnä parin lauseen kommentteja tai kuvatekstimäisiä toteamuksia englanniksi, ja lisäksi väsäillyt joitakin ”nukkemeemejä” tai ”koirameemejä”. Ja nyt tuntuu, että on suorastaan vaikeaa ilmaista itseään pitkästi ja suomeksi.
Jostain kumman syystä ei ole huvittanut katsoa joka ilta Ylen Uutisiakaan. A-studioitakin on ollut niin harvakseltaan kesäaikaan, ettei niihin ole kehittynyt tavanomaista tiedonsaantiin liittyvää ”F.O.M.O”-suhdetta, jollainen jossain vaiheessa keväällä meinasi olla. Tarkoitan siis sellaista, että saattaa alkaa pelätä jäävänsä paitsi jostakin oleellisesta tiedosta, ellei katsoa ajankohtaisohjelmia. Mutta todellisuudessa ne asiat tulevat kyllä vastaan jopa useamman kerran, kun selaa Ylen uutissyötteen edes kerran päivässä.
Ja sitten on niitä ”uutisia”, mitä joku asiantuntija on sanonut siitä, mitä joku ihminen on sanonut vaikkapa rapakon takana tai tuolla idässä, tai etelämpänä. Ja sitten joku toinen asiantuntija sanoo jotakin siitä, mitä se ensimmäinen asiantuntija sanoi; ja kas kun ei joku kolmaskin sano siihen jotain, ja neljäs siihen taas jotain. Ja sitten se asia onkin jo vanhentunut, ja kaikki tuo asiantunteva löpinä olikin aika turhaa.
Kaikkeen ihmisten kommentointiin ja mielipidelöpinään ei siis ole järkeä reagoida sen enempää kuin omiin ajatuksiinsa. Ja helpointa on olla reagoimatta, kun ei seuraa niitä löpinöitä. Ja oman päänsä löpinän voi antaa rullata omine aikoineen jossain taustalla, ja keskittyä tekemään sitä, mikä on juuri nyt oleellista, tärkeintä, tarpeellista ja/tai rakentavaa.
Luojan kiitos olen oppinut etenkin muutaman viimeisimmän vuoden aikana olemaan reagoimatta moniin sellaisiin asioihin, joihin jopa ylireagoin aiemmin elämässäni. Se muutos on tapahtunut meditoinnin kautta. Ja vaikka olen vasta alussa tuon taidon suhteen, silläkin vähällä taidolla on jo ollut huomattavan iso stressiä helpottava vaikutus.
Jos voisin vaikuttaa toisiin ihmisiin suoraan, sillä tavoin, että he tekisivät mitä vain minä kehotan, kehottaisin heitä kaikkia meditoimaan / harjoittamaan hyväksyvää, tietoista läsnäoloa. Uskon, että maailma olisi paljon parempi paikka kaikille eläville, jos ihmiset tekisivät niin. Mutta eihän minulla ole sellaista suoraa vaikutusvaltaa kehenkään. Voin vain suositella sitä oman kokemukseni, tutkimustiedon ja lukuisten asiantuntijoitten tieteellisen ymmärryksen perusteella. Voin suositella sitä myös hengellisille ihmisille. Kristittykin voi harjoittaa ”syvämietiskelyä” tai ”hiljaista rukousta”, jos kykenee suhtautumaan avoimin mielin kristillisten mystikoitten kokemuksiin.
Yksi asia tässä kesälomakaudessa on ollut se, että on tullut katsottua joitakin Marvelin ”supersankari”-elokuvia ja Star Wars- elokuvat ja -sarjoja. Pidän enemmän jedi-ritareista kuin amerikkalaisista nykyajan supersankareista. Jedit ovat varsin ”tietoisuustaitoisia” ja hengellisiä hahmoja, ja välttävät turhaa tappamista. ”Jedi-asenne” opettaa, ettei pahaan pidä vastata pahalla; muuten menee itsekin pahan puolelle. Ja tämänhän pitäisi olla myös kristittyjen periaate; mutta ainakaan oikeistokonservatiiviuskovaiset eivät sellaista periaatetta noudata.
Minua suorastaan kuvottaa se tekopyhä ja hurskasteleva meininki, mitä rapakonkin takana pidetään yllä, niittenkin keskuudessa, jotka siellä nyt hallitsevat. Siihen rakkaudettomaan ja omahyväiseen meininkiin osallistuvat ovat onnistuneet pilaamaan Jeesuksenkin maineen, ja minulla huvittaisi yrittää palauttaa se. En vain oikein ole vielä päässyt vauhtiin siinä. Onneksi jotkut kansainväliset ”proge-kristityt” pyrkivät samaan tavoitteeseen, niin en ole aivan yksin tuossa missiossa.
No. Yksi asia, mitä ajattelin yrittää saada aikaiseksi kaikesta muusta mielenvaivasta ja käytännön tekemisistä ja ADHD-oireista huolimatta, on se, että kokeilisin pikku hiljaa syksyn mittaan kääntää ”Jalkapuolimielipuolipuolihomo-jutun” englanniksi. Siitä voisi tehdä halvan e-version kansainväliseen myyntiin; ei rahasta, vaan tarpeesta saada tärkeä viesti laajempaan levitykseen. Romaaninhan oli tarkoitus herättää pohtimaan sitä, että…
”… mikä on erityisen herkän, introvertin, sukupuolinormeista poikkeavan, toisinajattelijan, neuropoikkeavan, vammautuneen tai mielenterveytensä kanssa tasapainoilevan ihmisen asema normatiivisten ihmisten ehdoilla rakentuneessa maailmassa? Ja jos rakkaus on elintärkeä lääke, kenellä on oikeus rajoittaa sen jakamista?”
Transihmisten ja muittenkin LGBTQ-ihmisten asema vaikuttaa olevan uhattuna tuolla maailmalla, niissäkin demokraattisissa maissa, joissa asiat ehtivät jo olla paremmalla mallilla tässä viime vuosina, kuten USA:ssa. Nyt siellä esiintyy tarkoituksellista vihanlietsontaa transihmisiä kohtaan, muun muassa sen tietyn punanaamaisen ja kellertävätukkaisen härskin papparaisen toimesta, ja UK:ssa taas esimerkiksi J. K. Rowling rahoittaa Harry Potter - varakkuudellaan trans-vastaista järjestöä. Kannattaisi siis boikotoida Harry Potter-tuotteita.
Ja nyt yritän tehdä jotakin pientä tavoitteitteni suuntaista.
