keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Demokratia ontuu, tunneälyä puuttuu, mutta ihmisarvo säilyy!


En ole poliittisesti aktiivinen enkä ymmärrä sellaisia ilmiöitä sisältäpäin. Kunhan vain tarkastelen asioita ulkopuolisena; sosiologisesta ja psykologisesta näkökulmasta, ja huomaan, että jotain mätää tässä systeemissä on, kun kukaan ei tunnu olevan tyytyväinen… Nyt juuri tuntuu, että demokratian idea lässähtää väärinkäsitykseen.

Ihmiset ovat kyllä tasa-arvoisia ominaisuuksistaan huolimatta. Ihmisarvoltaan kaikki ovat yhtä arvokkaita. Mutta he ovat erilaisia! Yleinen väärinkäsitys on se, että koska ihmiset ovat yhtä arvokkaita, heillä tulisi olla yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi valtakunnan johtajan tai johtajien valintaan. Mutta kun ihmiset ovat ominaisuuksiltaan hyvin erilaisia, heillä ei ole samanlaisia edellytyksiä valita ja päättää asioita, etenkään itsenäisesti!


Kaikilla meistä ei ole yhtä hyviä edellytyksiä kaikenlaisiin asioihin ja tekemisiin. Ei voi olettaa, että kaikilla olisi yhtä hyvät edellytykset kuokkia maata tai laskea kustannusarvioita, tai ommella verisiä haavoja tai neuvotella alueitten käyttöluvista. Kaikilla ei ole lahjakkuutta loogiseen päättelyyn, eikä kykyä empatian tuntemiseen, tai erityistaitoa kokonaiskuvan hahmottamiseen tai perusteelliseen virheettömyyden tarkistamiseen.

Demokraattisissa valtioissa kaikilla lienee lähtökohtaisesti yhtäläinen oikeus tavoitella poliittista päätäntävaltaa. Jotkut ominaisuudet tai teot saattavat rajoittaa tätä oikeutta, mutta yleisesti ottaen melkeinpä kuka tahansa voi nousta poliittiseen eliittiin, jos saa riittävästi kanssaeläjien tukea taakseen. Ja suunnilleen kaikilla on oikeus ilmaista tukensa äänestämällä. Tässä vaiheessa muistutan Gaussin käyrästä. Valtaosa ihmisistä on älykkyydeltään keskinkertaisia. Jos tämä valtaosa olisi aina sisäisesti samaa mieltä, se muodostaisi sellaisen enemmistön, ettei sitä pystyisi koskaan demokratian keinoin kaatamaan. Poliittista valtaa janoavan on siis löydettävä jotakin, mikä vetoaa älyllisesti keskinkertaiseen massaan. Joskus se nähtävästi onnistuu. Joskus taas älyllisesti keskinkertaisen massan suosio jakautuu esimerkiksi kolmeen suunnilleen yhtä suureen osuuteen. Älykkäämpien ihmisten ajamalle asialle jää vain rippeitä. Tai sitten esiintyy protestia tai muuta mielenilmausta, mikä ei kuitenkaan tavoita massoja, koska on joko liian älykästä tai älytöntä…

Eikä pelkkä älykkyyskään riitä hyvään johtajuuteen, tietenkään! Psykopaatitkin saattavat olla sangen älykkäitä, ja yllätys, yllätys; he tavoittelevat usein valta-asemaa. Eikä toimiva vallankäyttö tai valta-asemaan pääseminen tietenkään liity pelkästään älykkyyteen tai sen puutteeseen. Äänestäjiin pystyy vaikuttamaan yhtä lailla tunteellisesti kuin älyllisesti, ja etenkin vetoamalla vietteihin. Ulkonäölläkin voi ratsastaa vallan kahvaan. Vallanhimoinen voi luvata vallan ja vaurauden jakautumista kannattajilleen, siis onnea ja menestystä sanan teennäisimmässä merkityksessä. Älykäskin ihminen voi joutua viettiensä viemäksi, ellei tiedosta riskejä…

Tunneälyinen ihminen näkee omien viettiensä yli sen, mikä on viisasta (kuten luomakunnan elinolosuhteitten säilyttäminen). Empaattinen johtaja ottaa huomioon toiset ihmiset, eikä aja pelkästään omaa etuaan. Jos itse saisin valita valtiolle johtajan tai johtajia, valitsisin suhteellisen älykkäitä, tunneälyisiä ja myötätuntoon kykeneviä henkilöitä, joilla on selkeät eettiset arvot: empatiaan perustuva moraali. Enkä tekisi valintaani todellakaan pelkän julkisuuteen stailatun pärstän ja vaalitenttituloksen perusteella. Valintaprosessin tulisi olla erittäin huolellinen ja perusteellinen. Mutta eihän valtion talous tällaiseen prosessiin investoisi. Vaalikoneiston pyörittäminen taitaa olla edullisempaa… Vai onkohan? Maksetaanko lisälasku huonoista valinnoista jälkeenpäin?

Viisaat, eettisesti toimivat johtajat hyödyntäisivät puolueettomia asiantuntijoita ymmärtääkseen mahdollisimman hyvin sitä kenttää, jonka hallitsemisen ovat saaneet vastuulleen. Valtahan tuo mukanaan vastuun. On vastuutonta olla perehtymättä asioihin mahdollisimman hyvin. Vastuullinen johtaja on tietoinen vallankäyttönsä seurauksista, ja pyrkii nauttimaan hallittaviensa luottamusta. Hirmuvalta on kuin kepin kanssa kuljeskeleva itsekäs ääliö, joka ottaa mitä huvittaa kepillään uhaten tai hutkien, eikä siivoa itse sotkujaan. Suosioon perustuva valta on kuin hemmoteltu idoli, joka jakaa suosionosoituksia, jos hyötyy niistä itse, mutta jota luultavasti potkaistaan persuksiin siinä vaiheessa kun hän alkaa kumarrella toisaalle…

Näistä ajatuksista voinee vetää johtopäätöksen, etten aukottomasti luota demokratian toimivuuteen, ainakaan nykyisissä olosuhteissa. Ihmiset ovat kyllä kaikki yhtä arvokkaita, mutta kaikilla ei todellakaan ole samantasoisia edellytyksiä toimia johtajina ja ottaa vastuuta toisista ihmisistä, joten, kenen tahansa ei pitäisi tällaista asemaa edes tavoitella! Kaikilla ei myöskään ole edellytyksiä arvioida sitä, millainen ihminen sopisi parhaiten päättämään yhteisistä asioista. Pitääkö esimerkiksi kansanedustajan valinta todellakin osata tehdä pelkän photoshopatun vaalimainoskuvan ja muutaman mielipidekysymyksen perusteella? Täytyy olla melkoisen hyvä ihmistuntija, jotta näkee kaiken tuon fyysisen ja henkisen kaunistelun läpi; millainen on oikeasti tuo ihminen, jolle haluan antaa ääneni? Miksi hän haluaa valta-asemaan? Antaisinko hänenlaisensa hoitaa lastani kaksi päivää, tai määrätä, missä asun lopun elämääni? Ymmärtäisikö tuo ihminen minun tarpeitani?

Valtaosa ihmisistä on yksinkertaisesti liian helposti höynäytettävissä ja arvostelukyvyttömiä, ja sokeita oman toimintansa ja motiiviensa suhteen osatakseen valita järkevästi esimerkiksi kansanedustajaakaan. Jotkut kyllä tiedostavat, etteivät ymmärrä asioista tarpeeksi ottaakseen kantaa, mutta eivät jaksa ottaa mitään selville, kun yhteiskunta uuvuttaa heidät pakkotyöllä niin kuin faarao teki heprealaisille. Jotkut menevät Rooman keisarin tarjoamaan ansaan; nauttivat leipänsä ja sirkushuvinsa pahaa aavistamatta, ja menettävät tilaisuuden vaikuttaa omiin elinolosuhteisiinsa ja globaaliin hyvinvointiin. Kuka jaksaa edes ottaa selvää siitä, mitä kannattaisi tehdä? Jätetään asiat päättäjien vastuulle, ja valitetaan sitten kuitenkin huonoista päätöksistä… Ei tämä nykyisellään oikein toimi tämä systeemi!

Ehkäpä väärinkäsitys korjaantuisi valistusta tai valaistusta lisäämällä. Uskon, että massojen älykkyystaso ja keskinkertainenkin tunneäly voisi riittää siihen, että yhteiskunta toimisi paremmin, jos kaikki ymmärtäisivät, mikä heille oikeasti on hyväksi, ja alkaisivat vaatia sitä ja toimia itse sen mukaan, ja valita viisaita paimenia itselleen ja toisilleen. Viisas ja rakastava paimen nauttii luottamusta, ja hänelle voi huoletta antaa päätäntävallan omista asioistaan. Omia oikeuksia voi tarvittaessa puolustaa toisia loukkaamatta, tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti.


Onko näkökyvyssämme jotakin vikaa, kun emme ole tyytyväisiä päättäjiin, joita olemme demokraattisesti valinneet? Eikö normaaliälyinen ihmismassa muka tunnistaisi jo valtakilpailun alkuvaiheessa itsekkäät, mukavuudenhaluiset, vallanahneet tylsimykset? Tai erottaisi joukosta pelokkaita, valtaa omaksi turvakseen havittelevia reppanoita? Tai taustavaikuttajien tuottamia marionetteja? Tai olemassaolonsa kadottamista pelkääviä, julkisuudenkipeitä pellejä? Tai kylmän älykkäitä psykopaatteja? Joskus paras johtaja olisikin se, joka ei haluaisi valtaa eikä pidä itseään pätevänä, kuten Mooses. Mutta löytyykö tällainen tyyppi vaalimainosten joukosta?

Kaikilla meillä (aikuisilla) on vastuu omista linsseistämme ja omista teoistamme. Ja meillä on valta valita, haluammeko toimia sokkona tai linssit sumutettuna. Joskushan katselemme valtaapitäviäkin jonkinlaisen vaaleanpunaiseksi sävytetyn linssin läpi, tai sitten paskanruskean. Ok, mutta nyt loppuu tämän asian vatvominen… (Ihmisten maailma on tympeä paikka. Haluan omaan pesäkolooni rauhoittumaan!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti