Miksi tuotan ”psykologista fantasiaa”, ja miksi sen lukeminen voi olla terapeuttista?
Olen työstänyt Ohdakemaa- sarjan neljännen osan julkaisukuntoon kansineen kaikkineen pienessä ajallisessa paineessa, jonka aiheutin itselleni, jotta sain sen lopultakin tehdyksi. Ellen olisi asettanut itselleni aikarajaa, olisin luultavasti oikolukenut ja muokkaillut käsikirjoitusta ja hionut taittoa ja kantta vielä monet kerrat, osaamatta päättää, milloin kirja oikeastaan on ”riittävän valmis”. Minulle se ”valmis” on joskus vasta sitten kun olen oikeasti kyllästynyt työstämään jotakin, tai jos tilalle tulee jotakin kiinnostavampaa tai tärkeämpää. Tällä kertaa päätin, että yritän julkaista Ohdakemaa IV:n elokuun puolella. Ja nyt on jo loppupuoli! En ehtinyt tehdä paljoakaan kirjan eteen edellisillä viikoilla, joten täytyi tehdä viimeistelyt yhden työpäivän mittaisessa sessiossa, jollaisen järjestyminen on minun arjessani haastavaa. Ja eilisten työstöjen jälkeen saattoi hyvinkin jäädä jotakin virheitä tekstiin tai taittoon, tai kanteen… Mutta huomaan ne sitten jälkeenpäin, jos huomaan. Pääasia on, että kokonaisuus on suunnilleen valmiin kirjan oloinen, ja sen pystyy lukemaan häiriintymättä vioista ja puutteista, jos Luoja suo.
Pohdin aika ajoin omaa kirjoittamistani, eikä minulla ole siihen lähtökohtaisesti mitään ylevämpiä syitä kuin itseilmaisun tarve ja oma hupi; se on leikkimistä, virikkeitten tuottamista itselleen, uuden luomista, terapeuttista pohdintaa, omien rakentavien ajattelutapojen vahvistamista… Sellaista voi kuka tahansa tehdä itsekseen, eikä siitä liene kovin paljon haittaa, (ainakaan enempää kuin monista muista tekemisistä keskimäärin) jos kuitenkin suunnilleen hoitaa muut velvollisuutensa, eikä vain tihrusta läppärin näyttöä ja räpellä näppäimistöä päivät pitkät.
Se taas, miksi päätin julkaista romaanikäsikirjoituksiani, pohjautuu uskomukseen, että tarinoitteni lukemisesta saattaisi olla jollekulle toiselle ihmiselle jotakin iloa tai hyötyä, joten, olisi periaatteessa väärin olla antamatta kenellekään toiselle mahdollisuutta lukea tekstejäni. Pakkohan se ei kellekään tietenkään ole, ja kuten olen aiemminkin todennut, en pidä mainostamisesta. Eikä kirjojeni lukemisesta tarvitse yksittäisen ihmisen mitään maksaakaan, jos kirja löytyy kirjastosta. Filosofoin siis niin, etten aiheuta haittaakaan, jos julkaisen kirjojani, mutta siitä voi olla hyötyä. Joten, ei ole ihan sama, julkaisenko vai en. On parempi julkaista, jos se on mahdollista. Ja kun kirjan tekee BoD-kustantamon kautta, tietää, ettei yhtäkään kirjaa paineta turhaan luontoa kuormittamaan. Kaikki olemassa olevat painetut kappaleet ovat materialisoituneet vasta jonkun tekemästä tilauksesta.
Ohdakemaa- sarjan terapeuttisia ja rakentavia elementtejä:
Mitä Ohdakemaa- sarjaan tulee, siinä on toivoakseni useitakin lukijalle terapeuttisia elementtejä. Ensinnäkin, Ohdakemaan maailma tarjoaa samastumiskohteita erilaisille ihmispersoonille; massasta poikkeaville, erityisille, erikoisille. Miten elää omanlaisenaan yksilönä, omana itsenään, ympäristössä, joka pyrkii määrittelemään, millainen sinun pitäisi olla ja mitä sinun pitäisi tehdä? Jos poikkeat yhteisön ja kulttuurin normeista, olet hullu, outo, ehkä jopa vaarallinen… Ja silti olisi tärkeää saada olla oma itsensä; tässäkin maailmassa ja kulttuurissa. (Itsetunnon elementeistä lisää tässä.)
Ohdakemaan henkilöitten kokemuksiin ja asemaan eläytyminen tarjoaa vertaistukea, esimerkiksi ahdistuksesta kärsiville, kiintymyssuhteen pulmia kokeneille, masentuneille, neuropoikkeaville, sukupuolirooleista ja -käsityksistä kärsiville. Kertojan sisäisen elämän kuvaukset (tunteet, luulot, tuntemukset) auttavat ymmärtämään omaa sisäistä maailmaa. Itseymmärryksen lisääntyminen on kelle tahansa terapeuttista, pitkällä tähtäimellä, vaikka silmien avaaminen kirpaisisikin hetken; aivan kuin laastarin repäiseminen haavan päältä. Mutta haavat on hyvä puhdistaa, etteivät ne tulehdu. Sielun haavat on hyvä havaita ja hoitaa; mutta ensin on tiedostettava, mihin sattuu. Psykologinen tarina voi toimia peilinä omille kokemuksille ja kipupisteille.
Se, että kirjan henkilöt selviytyvät ahdistuksensa hetkistä, voi antaa toivoa tässäkin maailmassa, ja on terapeuttista nähdä mahdollisuuksia kaikkien ahdistustensa takana. Pahimmat hetket menevät ohi; niitä tulee, ja menee. Usein ihminen luo itse ahdistusta omista ajatuksistaan, kuten esimerkiksi prinsessa Jelisepa usein tekee. Mutta on olemassa jotakin suurempaa, joka vaikuttaa kaiken taustalla. Teemme virheitä, hölmöilemme ja harhailemme, mutta lopulta johdatus tulee näkyviin. Voi vain mennä eteenpäin, vaikkei tiedä etukäteen, minne polku johtaa. Tämä on hieno ja keskeinen elementti myös Tolkienin ”Sormusten Herrassa”.
Eläytyminen päähenkilöitten hyviin hetkiin palauttaa mieleen oman elämän hyviä hetkiä, mikä lisää myönteisten ajatusten määrää mielessä. Herkistyminen tarinan herättämien tunteitten myötä ehkäisee lukijankin paatumista. (Paatuminen tekee maailmassa elämisestä kärsimystä niille, jotka vielä tuntevat jotakin.) Ohdakemaan henkilöitten antama esimerkki voi opettaa rakentavaa suhtautumista ”vihollisiin”. Ihmisten toiminta ja teot voivat olla hölmöjä ja vahingollisia, mutta ihminen itse on arvokas ja ansaitsee mahdollisuuden parempaan elämään. Jos ”pahikset” vain tapetaan, hyvä ei lisäänny. Vihollisten tappaminen vain paaduttaa ”hyviksiäkin”. Mutta jos ”pahiksesta” löytyy hyvää, ”hyvis” iloitsee, ja hyvä tuplaantuu!
Ohdakemaan tarinoitten keskiössä on rakkaus sen kaikissa ilmenemismuodoissa, ja se kumpuaa samasta lähteestä, joka Ohdakemaassa on Kaikkeuden Luoja, Korkein Viisaus. Rakkaus on harmoniaa. Eikä harmonia todellakaan synny siitä, että kaikki pakotetaan samanlaisiksi, koska se lisää yksilöitten sisäisiä ristiriitoja. Harmonia syntyy erilaisten elementtien välille, kun ne ovat keskenään sopusoinnussa. Ohdakemaassa rakkaus yhdistää ystäviä, kumppaneita, perheenjäseniä, rakastavaisia, hengenheimolaisia. Eikä romanttinenkaan rakkaus ole vain niitä varten, jotka voivat saada jälkeläisiä keskenään. Kumppanuutta, johon voi sisältyä romanttista rakkautta, voi syntyä sukupuoliroolista / sukupuolijaon ulkoisista merkeistä riippumatta. Uskollisuuteen pyrkivien kahdenvälisten rakkaussuhteitten vastakohtana ovat ”irtosuhteet” ja ns. ”irstailu” (raamatullisesti ilmaistuna) ja polygamia.
Monenlaiset tarinat voivat olla viihdyttäviä, huvittavia ja jännittäviä, ja tarjota siten lohtua ja hetken tauon lukijan omasta elämästä, viemättä kuitenkaan kokonaan ulos realiteeteista. Toivoisin, että Ohdakemaan tarinat olisivat myös tätä kaikkea, eivätkä pelkästään psykologisia ja syvällisiä, eivätkä liian raskaita lukea. Ohdakemaassa tapahtumaympäristö on erilainen, mutta kaikki ei muutu mielikuvitukselliseksi. Ihmisen mieli on hyvin samanlainen Ohdakemaassa kuin reaalimaailmassakin. Mutta Ohdakemaassa sitä voi tarkastella turvallisesti, ikään kuin matkan päästä; tarkkailla ja oppia siitä jotakin. Ympäristö on ajaton – ja silti ihmismielen lainalaisuudet pätevät siellä ja täällä.
Siksi on kiinnostavaa luoda ja lukea ”psykologista fantasiaa”. Se on kuin tuttu kuva uudella tavalla käsiteltynä, väritettynä ja tehosteilla. Asiat voi nähdä aivan uudella tavalla, kun ne irrotetaan tutusta ympäristöstä. Tapahtuu näkökulman muutos, joka voi tuottaa oivalluksia ja avata mieleen uusia mahdollisuuksia, jopa uuden polun, jota kulkea.
PS: Lopuksi vielä kuriositeetti Ohdakemaasta liittyen sukupuolirooleihin:
Vaeltajat ovat Ohdakemaassa erityisen hengellisiä ihmisiä, jotka omistautuvat seuraamaan Kaikkeuden Luojan Henkeä. Heitä kutsutaan usein ”Vaeltajaveljiksi”, koska suurin osa liikkeellä olevista Vaeltajista on vielä siihen aikaan ollut ulkoisesti miehiä. Koska pienempikokoiset ihmiset ovat joutuneet herkemmin väkivallan kohteeksi, yksikseen vaelteleminen on ollut heille huomattavasti vaarallisempaa muualla kuin Warginmaassa, joista suuri osa Vaeltajista on syntyjään. Warginmaan puolella yksinäisiä, kooltaan pienempiäkään kulkijoita ei uhata, etenkään jos heillä on mukana susikumppani, mutta muualla maailmassa liikkuu siis sattuneesta syystä lähinnä ”Veljiä”. Ohdakemaan Vaeltajat eivät kuitenkaan ole kaikilta osin kuten tämän maailman munkit ja nunnat, vaikka saattavatkin tuoda mieleen sellaiset. Vaeltajat saattavat elää pareina, mutta eivät perusta perhettä. He ovat henkisesti sukupuolineutraaleja, vaikka ulkoisen olemuksen perusteella muu maailma luokitteleekin heidät sukupuolirooleihin, kuten ”Veljiin”. Toisin sanoen; rakkaus, kiintymys ja uskollisuus kahden ihmisen välillä, osapuolien ulkoisesta ”sukupuolesta” riippumatta, on Ohdakemaassa Vaeltajillekin mahdollista, vaikka Vaeltajat pidättäytyvätkin perheen perustamisesta. He voivat kuitenkin ottaa vanhemman roolin suhteessa joihinkuihin, kuten Vaeltaja Jooel suhteessaan Josia Joshuanpoikaan Ohdakemaa I:ssa.
Katso tästä Ohdakemaa I esittely
Ja mikä on Warginmaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti