Pohdiskelin eräänä päivänä oman työni, eli terapeuttisen keskusteluhoidon kautta, miten Itsetunnon kädestä tehtyä muistitaulua voi soveltaa myös terapeutin toimintaohjeena.
Itsetunnon käsi ®- harjoituksessa kämmeneen ja sormiin sijoitetut teemat (ks. esittely) ovat keskeisiä myös terapeuttisessa työskentelyssä. Ne kuvaavat osaltaan myös työntekijän toivottavaa suhtautumista asiakkaaseen. Yksilöä kunnioittavaan ja arvostavaan asenteeseen auttaa, kun uskoo, että jokaisen asiakkaan olemassaolo on ihme, ja sillä on tarkoitus. En välttämättä tiedä, mikä se tarkoitus on, mutta uskon, että se on olemassa, ja kunnioitan hänen olemassaoloaan. Hänellä on oikeus olla olemassa omanlaisenaan olentona.
Asiakas on OK sellaisena kuin hän on. Terapeutin tehtävä ei ole muuttaa hänen synnynnäistä persoonaansa. Terapeutti voi tutkia asiakkaan kanssa asiakkaansa persoonallisuutta ja sen ilmenemistä arjessa, ihmissuhteissa, tekemisissä, toiminnassa. Jotkin häiritsevät, yleensä puolustuskeinoiksi omaksutut / opitut ”persoonallisuuspiirteet” voivat olla sellaisia, että muutos hyödyttää asiakasta, mutta hänen on itse ymmärrettävä tuo muutostarve. Terapeuttisessa asiakassuhteessa voi yhdessä miettiä, onko asiakkaan toiminnassa ja käyttäytymisessä jotakin, mikä tuottaa hänelle itselleen tai ympäristölle jotakin haittaa, ja jonka muuttamisen hän voisi ottaa mielekkääksi tavoitteekseen. Mutta mikä on ”persoonaa”, mikä toimintaa tai käyttäytymistä? On olemassa paljon toimintatapoja, jotka saattavat vaikuttaa pysyviltä piirteiltä (”se nyt vaan on sellainen ihminen”), mutta loppujen lopuksi ne ovatkin olleet vain opittuja toiminta- ja ajattelutapoja, jotka voidaan työstämällä korvata uusilla.
Asiakkaallahan on oikeus olla oma itsensä. Hänen persoonaansa ja sen ilmenemistä ei pidä arvostella eikä väheksyä, vaikka hän olisikin jostain näkökulmasta arvioiden ”outo” habitukseltaan tai eläisi eri tavalla kuin suurin osa ihmisistä. Henkilön toimintaa ja käyttäytymistä tulee kuitenkin rajata asiakastyönkin puitteissa. Vastaanotolla ei voi olla kuin kotonaan; nojatuolissa ei voi pomppia, lattiaan ei saa piirtää, vaikka mieli tekisi. Saa olla millainen on, muttei saa tehdä ihan mitä tahansa.
Asiakkaan ei tarvitse miellyttää terapeuttia, mutta asiallista käytöstä häneltä voi kuitenkin toivoa, jos se vain on voinnin suhteen mahdollista. Asiakas ei saa käyttäytyä uhkaavasti, loukkaavasti tai väkivaltaisesti; muttei hänen myöskään pidä mielistellä työntekijää. Terapeutin taas pitää pystyä jossain määrin mukautumaan asiakkaan mieltymyksiin, tai pyrkiä ainakin neutraloimaan joitakin särmiä omasta persoonastaan hyvän kontaktin saamiseksi. Toisenlaisen persoonallisuuden teeskentely ei kuitenkaan kanna pitkälle. Joskus vain on niin, etteivät asiakkaan ja terapeutin ”kemiat kohtaa”, eikä yhteistyö toimi. Erityisherkät tai äärimmäisen introvertit asiakkaat saattavat olla hyvin valikoivia sen suhteen, millaiseen terapeuttiin kykenevät luottamaan. Ja toisinaan syvällä kuorensa sisällä olevat ihmiset voivat pelästyä liian nopeasti syviin teemoihin menevää työntekijää.
Terapeutti voi suhtautua asiakkaaseen ystävällisesti ja olla tälle uskollinen tuki, muttei ystävä sanan laajemmassa merkityksessä. Tärkeämpää on, että terapeutti opettaa ja mallintaa asiakasta olemaan uskollinen ystävä itse itselleen. Samoin, joskus voi olla vaara, että terapeutti alkaa vanhemmoida asiakasta liikaa, ja asiakas juuttuu lapsenomaiseen avuttomuuteen ja välttää vastuunottoa omista asioistaan. Terapeutti voi mallintaa vanhemman ja huolenpitäjän roolia, ja opettaa sen asiakkaalle suhteessa asiakkaan omaan sisäiseen lapseen.
Työntekijän myötätuntoinen ja ymmärtävä suhtautuminen asiakkaaseen auttaa häntä suhtautumaan myötätuntoisesti itseensä. Terapeutin tehtävä ei siis ole olla ystävä ja vanhempi asiakkaalleen, vaan malliesimerkki ystävästä ja vanhemmasta: se, joka opettaa, miten asiakkaan kannattaa suhtautua itseensä. Kun asiakas on oppinut riittävän myötätuntoisen, armollisen ja hyväksyvän suhtautumisen itseensä, hän voi itsenäistyä terapiasuhteesta; aivan kuin linnunpoika, joka on saanut rauhassa kasvattaa siipiään, eikä pesästä lähdettyään tunne enää tarvetta palata synnyinpesäänsä.
Oman terapeuttisen asenteeni perustana on elämän arvostaminen ainutkertaisena, ihmeellisenä, lahjana, sekä toive, että jokainen kohtaamani ihminen löytäisi paikkansa maailmankaikkeudessa ja ymmärtäisi oman merkityksensä. Kaikkia ihmisiä en ymmärrä yhtä hyvin kuin joitakuita, enkä hyväksy kaikkea, mitä ihmiset tekevät harhaillessaan täällä pallolla, mutta toivon kaikille hyvää. Toivon, että ihmiset oppisivat arvostamaan ja rakastamaan itseään ainutkertaisina olentoina, teeskentelemättä mitään muunlaista, ja arvostaisivat samalla tavoin myös toisiaan.
Olemassaolomme on ihme, mutta olemme erilaisia, ja silläkin on jokin tarkoitus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti