maanantai 10. joulukuuta 2018

24 pientä harjoitusta mahdollisimman hyvän Joulun takaamiseksi!

Myönteinen asia: "räytymiskaveri". Jos on vaikkapa flunssainen,
myötäelävä olento voi jakaa osan kärsimyksestäsi.


Eli, miten valmistautua Jouluun, henkisesti?


Miten voisi varmistaa sen, että olisi Jouluna oikeasti hyvällä tuulella ja rauhantahtoinen? Tai sen, että hyvänjouluntoivotus tulisi mahdollisimman aidosti ja saisi oikeasti aikaan hyvää mieltä toisellekin?

Tarkoitamme varmasti useimmiten hyvää, kun toivottelemme hyvää Joulua, mutta joskus pelkkä toivotus saattaa olla hyödytöntä, ellei anna samalla mitään ”keinoja” saada toisen joulu ”hyväksi”! Se on vähän sama kuin sanoisi nälkäiselle, että menepä syömään, ilman että on laittanut mitään ruokaa tarjolle.

Tavaralahjat ja muut konkreettiset antamiset saattavat kyllä tuottaa iloa, mutta jos muistetaan tuttavaa tekohymy naamalla ja sisäisesti irvistellen, tai juhla-ateriaa syödään perheen kesken väsähtäneellä naamalla, jotain menee pieleen. Eikö sitä yleensä ajatella, että Joulu olisi rauhan ja hyvän tahdon aikaa? Joillekin ihmisille se on pakkopullaa, suorittamista, hälinää, stressiä, teeskentelyä, jopa vuoden ahdistavinta aikaa!

Elämässä on aina sekä ”hyvää” että ”pahaa”, iloa ja murhetta. Haasteitten edessä mieliala on koetuksella, ja on aika epäsuotuisaa, jos jo valmiiksi alavireistä oloa koetellaan vielä ”joulustressilläkin”. Tärkeintä kai olisi, että saisi hengähtää ja jopa viettää muutaman päivän hartaalla mielellä, itseä suurempien asioitten äärellä. Myönteinen mielentila olisi hyödyksi jo muutamaa viikkoa, tai edes päivää, etukäteenkin, eikä vasta aattona!

Jos haluaa olla paremmalla mielellä, perusidea on luonnollisesti saada huomio mieluummin myönteiseen kuin kielteiseen! Eikä tämä koske vain joulunviettoa tai muita juhla-aikoja, vaan samat keinot muuttavat koko elämää myönteiseen suuntaan.

MUISTA, ETTÄ SE KASVAA, MIHIN KESKITYT!

Kun olet pahalla päällä, kiinnität huomiota negatiivisiin asioihin, ja olosi vain huononee. Käännä tietoisesti suunta vastakkaiseksi, kohti realistisempaa havaitsemista! Aivan kaikki ei ole pielessä, koskaan. Aina löytyy jokin asia, joka on ok, tai jopa hyvin. Se asia voi kyllä tuntua pieneltä ja merkityksettömältä, mutta sillä voi silti olla helpottava vaikutus mielialaan.

Poimi siis mieleesi myönteisiä tunteita herättäviä havaintoja ja ruoki ajatuksia, jotka tuottavat sinulle hyvää mieltä! Kun myönteiset asiat saavat tilaa mielessäsi, tunnetilasi muuttuu niitten mukaiseksi. Ja koska myönteisyys alkaa ohjata havaitsemistasi, alat kiinnittää huomiota yhä enemmän kaikkeen myönteiseen, mitä huomaat ympäristössäsi. Pääset hyvään kierteeseen!

Uskallatko kokeilla, toimiiko se? Riskinä on muuttua myönteisemmäksi ihmiseksi... 

Opetellaan ensinnäkin kiinnittämään huomiota tietoisemmin siihen, mitä haluaa havaita! Samalla oppii ymmärtämään, miten sisäinen tila ohjaa havainnointia.

(Alkuperäinen tarkoitukseni oli esitellä yhteensä 24 pientä tehtävää, koko adventin ajan, mutta myöhästyin tästä aikeestani, kun olin puolikuntoinen. Mutta voihan näitä harjoituksia tehdä joulunpyhien jälkeenkin! Pieniäkin harjoituksia tekemällä saatat saada jopa pysyvääkin muutosta aikaan, jos teet niitä päivittäin! Yli kolmen viikon harjoittelu saattaa luoda sinulle uuden tavan; tavan keskittyä yhä enemmän siihen, mikä on hyvin!)

1) Aloita harjoittelu testaamalla, miten idea toimii. Valitse tänään jokin neutraali asia, josta muistuttaviin asioihin saatat törmätä päiväsi aikana. Se voi olla vaikkapa jokin esine, muoto, väri, symboli… Minä valitsen tänään erilaiset rengasmaiset muodot. Millaisia rengasmuotoja saatankaan havaita päivän mittaan? Sylinterimäisiä esineitä, huonekalujen ja ajoneuvojen renkaita, purkinkansia, sormus… Ensin kannattaa siis käydä mielikuvatasolla läpi erilaisia rengasmuotoja, pohdiskella asiaa vähän etukäteen (kuten ihminen tekee myös ennakoidessaan vaarallisia asioita). Sitten voi elää päiväänsä niin kuin yleensäkin arjessa toimii, mutta yrittäen samalla tietoisesti havaita kaikki rengasmuodot ympäristössään. ”Tässäkin on rengas… Haa, tuossakin on rengas… Ja taas rengas… Oho, useita renkaita! Jne…” Päivän päätteeksi voi vielä palauttaa mieleensä, millaisia renkaita on päivän mittaan havainnut. Voi olla, että seuraavanakin päivänä huomaa jossain määrin renkaita… Joten, mitä tapahtuisikaan, jos päättäisit aamulla kiinnittää huomiota vaikkapa kauniisiin väreihin? Tai kohtaamiesi ihmisten hymyihin, tai hassuihin yksityiskohtiin, kuulemiisi mukaviin sanoihin, miellyttäviin ääniin, tai yleensäkin myönteisiin tunteisiin, joita koet?

2) Valitse valmiiksi seuraavalle päivälle jokin myönteinen, pieni asia, johon haluat kiinnittää huomiota päivän mittaan. Se voi olla vaikkapa kuvio, josta pidät, tai väri, tai ääni, tai jokin muu ärsyke, jolla on sinulle myönteinen merkitys. Valitse asia, joka todennäköisesti esiintyy elämässäsi edes pari kertaa päivässä. Huomaatko, miten usein törmäätkään tähän asiaan, kun olet virittynyt havaitsemaan sen?

3) Yritä huomata seuraavina päivinä jokin hassu tai mielenkiintoinen asia omassa itsessäsi! Jos et keksi muuta, irvistele aamulla peilikuvallesi, kokeile laittaa kynä poikittain suuhusi ja katso sitten itseäsi. Hymyilyttääkö edes surkuhupaisesti? Sano itsellesi, että näytät hauskalta. Eikö ole mukavampi ajatella olevansa "hauskannäköinen" kuin jurottavasti irvistelevä stressaaja?

4) Tee päivittäinen tai viikoittainen onnistumislista. Missä asioissa onnistuit tänään tai tällä viikolla? Nosta esille vähintään yksi asia per päivä. Pienetkin jutut lasketaan! Ja toisaalta, myös ”selviytyminen” haastavasta hetkestä tai ihan vain tavallisesta arjestakin on jo onnistuminen!

5) Laadi päivittäinen kiitollisuuslista. Mistä asioista olet tänään kiitollinen? Sait ehkä jotakin, mitä varten et itse joutunut ponnistelemaan. Jotkin asiat ovat elämässäsi ilman omaa ansiotasi. Tai sitten jaksoit tänään paremmin kuin yleensä, mistä voi olla kiitollinen, ja toisaalta sen voi kirjata myös onnistumislistalle! Ei haittaa, vaikka kirjoittaisit hyviä asioita useallekin eri listalle, tai sanoisit niitä ääneen useammalle ihmiselle! Yritä saada kiitollisuuden lähteitä mietityksi vaikkapa joka sormelle. Vaikka asia olisi pieni, ei haittaa! On itse asiassa tarkoituskin, että opit huomaamaan ne pienetkin myönteiset asiat elämässäsi…


Eli tässä oli viisi ensimmäistä harjoitusta seuraaville päiville, jatkoa tulee muutaman päivän päästä! Hyvää adventinaikaa ja Joulun odotusta, siis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti