Olemmeko me todella itsenäisiä?

Onnea kaikille oikeasti itsenäisille!

Autonomia on itselleni tärkeä arvo, enkä ajatellut vesittää Suomen itsenäisyyspäivän tunnelmia jupisemalla mitään kriittistä siitä, onko sitä asiaa syytä juhlia vai ei. On aivan reilua osoittaa arvostusta kaikille, jotka ovat kärsineet siksi, että Suomi säilyttäisi sen, mitä yleensä ajatellaan poliittiseksi itsenäisyydeksi. En siis tarkoita väheksyä asiaa. En vain arvosta elitististä juhlintaa ja siihen liittyviä lieveilmiöitä. Mutten aikonut olla ilonpilaaja ja pelkästään valittaa ”linnanjuhlista”. Onhan se kiinnostava sosiaalipsykologinen ilmiö, kun ihmiset juhlivat, mutta kärpäsenä katossa on helpompi olla kuin moisen teatteriesityksen keskiössä. Jos joskus tulisin itse jostain omituisesta ja epätodennäköisestä syystä kutsutuksi sinne, en tiedä miten suhtautuisin. Olisiko liian epäkohteliasta kieltäytyä? Mutta toisaalta, sangen kyseenalaista olisi sekin, että menisi sinne elukka-asuun ja susinaamariin pukeutuneena. Joku vielä luulisi terroristiksi…

Onneksi tuo ahdistuksenaihe ei ole edes realistinen, joten moista ongelmaa ei tarvitse omalla kohdalla murehtia. Mutta onkohan joku joskus kieltäytynyt kutsusta ”linnanjuhliin”? Ja jos on, niin millä perusteella? Olen joskus katsonut TV:sta jonkun aikaa sitä vastaanottoa ja tuntenut myötähäpeää joittenkin ihmisten puolesta. En ole muutenkaan tapakulttuuriin kuuluvien juhlasysteemien fanittaja, enkä myöskään ymmärrä, miksi joidenkin pitää kömpelösti jäljitellä ”eliittiväen” juhlatapoja ikään kuin se jotenkin parantaisi omaa elämää tai maailmaa. En tajua, miksi pitää kilistellä laseja ja höpistä jotain juhlallista, ja miksi pitää pukeutua sään vastaisesti, käyttää tietynlaisia kenkiä, tai miksi jotkut pukeutuvat esimerkiksi lapsen kastejuhlissa melkein samalla tavoin kuin olisivat menossa bilettämään…

Tapojen mukainen ”juhlinta” (jossa monet osallistujat itse asiassa kärsivät) ja jotkut epäloogiset etikettisäännöt (joita jotkut rikkovat jonkin toisen logiikan takia) ja muut ihmisten keksimät tavat tuntuvat minusta kollektiiviselta pakkoneuroosilta. Miksi pitää esimerkiksi olla erikokoisia lusikoita ja haarukoita, ja erimuotoisia laseja erilaisille juomille? Miksi pitää liikehtiä jäykästi ja nyökkäillä ja kätellä ja hymistellä ja sanoa tyhjänpäiväisiä fraaseja, joilla ei oikeasti tarkoita mitään, ja jotka eivät tarkoita kuulijallekaan mitään muuta kuin signaalia siitä, että tässä me yhdessä esitetään taas jonkinlaista pelleteatteria, jostain syystä. Mitä kuuluu, kiitos hyvää, eli: täällä ei tarvitse olla oma itsensä; riittää, kun esität sitä joksi me sinua luulemme! Me kun ihan järkytymme, jos oletkin oma itsesi ja puhutkin oikeita mielipiteitäsi! Hymistellään nyt vain yhdessä kaikki ja tekohymyillään ja nyökytellään, ja olevinaan nautitaan kaikesta tarjottavasta ja kehutaan kaikkea, vaikka oikeasti hirvittää tai ällöttää tai tympii…

En siis oikein pidä juhlallisista juhlista, enkä varsinkaan isoista sellaisista, joissa on paljon sellaisia ihmisiä, joihin ei jaksaisi tutustuakaan, ja ylipäätään aivan liikaa virikkeitä siedettäväksi. Mieluummin olen ihan vain omana itsenäni jossakin, missä ei tarvitse esittää muuta kuin on; niitten kanssa, joille kelpaa, vaikkei osaisi tai jaksaisi vääntää small talkia. Ja kaikki voi olla ihan mukavaa ja juhlallista, vaikka pöytään onkin katettu vain yhdenlainen lasi ja yhdet ruokailuvälineet, ja suun pyyhkimiseenkin käy vaikka vessapaperi, jos ei satu olemaan muuta. No, voihan sitä välillä koristella pöytäänsä ja kotiaan, mutta nykyisen ilmastotilanteen ja ekologisen katastrofin uhkan alla voisi suosia vähäisempää ”luksusta” ja välttää kertakäyttökrääsää. Voihan sitä elävöittää paikkoja vaikkapa kierrätysmateriaalista tehdyillä, merkityksellisillä kädentöillä, tai nostalgisilla, vuodesta toiseen säilyneillä koristeilla…

Hyvähän se on muistuttaa joillakin elementeillä tärkeistä asioista ja arvoista, ja rituaaleillakin on merkityksensä, siis, hyvätkin sellaiset. Mutta joillakin on enemmät omanlaiset rituaalinsa kuin toisilla, ja toisen mielestä ne saattavat olla paheksuttavan vaatimattomia. Mutta liiallinen pröystäily saattaa kertoa ärsyketurtumuksesta. Kannattaisi viettää muutama viikko ”ärsykepaastossa” niin pystyisi ehkä nauttimaan pienistäkin juhlan signaaleista. Ei tarvitsisi hössöttää niin paljon, eikä tuhlata ja kuluttaa saadakseen itselleen ja toisille ”juhlatunnelmaa”…

Kaiken kaikkiaan taidan olla tänään vähän kyynisellä tuulella. En siksi, etten arvostaisi itsenäisyyttä monissa asioissa. En vain tiedä onko poliittisella itsenäisyydellä käytännössä miten paljon enemmän merkitystä kuin kulttuurisella itsenäisyydellä, koska kulttuurihan vaikuttaa poliittiseen systeemiin, etenkin demokraattisessa valtajärjestelmässä. Ja miten vapaita kansalaiset ovat kulttuurista? Miten paljon kulttuuri vaikuttaakaan yksilöitten arvomaailmaan? Olemmeko me todella vapaita kulttuurivaikutuksilta, jotka eivät tunne eivätkä kunnioita valtakuntien rajoja, tai siltä arvomaailmalta, joka syö tulevien sukupolvien elinolosuhteita? Olemmeko me vapaita olentoja, vai toisiaan matkivia häkkiapinoita, jotka pidetään tyytyväisinä leivällä ja sirkushuveilla?