 |
| Tästä tulee mieleen "kivisydän", joka helposti assosioituu myös "kylmään maailmaan". Tosin, näkyy siinä jonkinlainen naamakin, jos katsoo vähän pää kallellaan... |
Loma-aikana sain nauttia muutamista hyvin hiljaisista hetkistä lapsuuteni kotiseudulla. Hiljaisuus on hyväksi ainakin omalle pääkopalleni, mutta valikoiduista äänistä saa myös luotua itselleen muistuttajia vaikkapa merkityksellisistä elämäohjeista.
Kuuntelin pitkästä aikaa 12 Stonesin biisin ”World So Cold”, joka alkaa sanoilla:
”It starts with pain
Followed by hate
Fueled by the endless questions
No one can answer …”
Joskus sitä unohtaa hyviäkin biisejä, kun kuuntelee musiikkia hyvin säästeliäästi. Kyseinen kappale löytyi läppärin tiedostoista, kun siirsin musiikkia ”uuteen” puhelimeen, ettei tarvitsisi käyttää kaupallista musiikin suoratoistosovellusta, tai etsiä kuunneltavaa nettiselaimella. (Oletan nimittäin, että itselle ostetun musiikin kuunteleminen muistikortilta on sekä eettisempää että ekologisempaa kuin suoratoistosysteemi.)
Joskus varhaisemmassa elämässäni en edes ymmärtänyt vieraskielisiä sanoituksia, ja suomenkielisten laulujen sanat taas saattoivat häiritä musiikkiin tai laulajan ääneen keskittymistä. Saatoin pitää joittenkin ”tuontibiisien” rytmeistä ja melodioista, jättäen huomiotta sanojen pinnallisuuden. Toisaalta pidin joistakin mollivoittoisista kansanlauluista, mutten varsinaisista lastenlauluista. Lapsille suunnatut sanoitukset olivat minusta ”lapsellisia”, ja kaikki muukin niissä lähinnä ärsytti. Sen sijaan muistan pitäneeni Juicen ”elokuusta”, ja Hassisen Koneen ”tiskiräteistä” ja ”peltirummuista”. Ne suomenkieliset biisit, joita saatoin jäädä lapsenakin kuuntelemaan, olivat sanoituksiltaan kenties psykologisesti mielenkiintoisia, ja niitä saattaa pompata edelleen mieleeni (kuten tuo muuan ”peltirumpu” yhtenä alakuloisena päivänä).
Nykyään kuuntelen enimmäkseen kantaaottavia tai henkeviä, lähinnä tiettyjen bändien biisejä, ja niitäkin aika valikoidusti. En myöskään pidä radion valikoimattomasta kuuntelemisesta, koska en jaksa kuunnella radiojuontajien pälpätystä ja riekkumista, etenkään typeristä puheenaiheista, enkä yleensä halua kuulla heidän suosimaansa musiikkia. Onneksi radion saa useimmiten pidettyä kiinni, paitsi kaupassa.
Mutta palatakseni tähän ”kylmään maailmaan” omasta muistokuplastani, omista pitämisistäni ja pitämättömyyksistäni, joilla ei liene merkitystä muille kuin itselleni, jos minullekaan…
Vapaasti tuota aiemmin mainittua ”World So Cold”-biisiä suomentaen: ”Se alkaa kärsimyksestä, jota seuraa viha, jota ruokkivat loputtomat kysymykset, joihin kukaan ei osaa vastata…”
Tuska ja kärsimys, joka herättää turhautumisen ja vihan, jota ihminen lietsoo jossittelulla, kauhistelulla, murehtimisella, syyllistä etsimällä, ja niin edelleen…
Voisiko tätä ihmiskunnan vihanlietsonnan vitsausta tätä selvemmin ilmaista?
Miten kohtaan kärsimyksen, joka on väistämätöntä tässä ”kylmässä maailmassa”, niin ettei siitä herää vihaa, jota emme taida oikein osata hillitä, vaan tuppaamme vain kasvattamaan sitä?
Tuntuu niin absurdilta seurata kiihtynyttä sotavarustelua ja muuta ihmisten keskinäiseen epäsopuun ja epäluottamukseen liittyvää touhua. Mikseivät ihmiset osaa elää sovussa ja rauhassa, vaan tappelevat ja kiistelevät kuin mitkäkin ”apinat”? Olevinaan järkevät ihmiset, ”luomakunnan kruunut”, vajoavat ”mielettömien” eläinten tasolle, kun ovat oman ”mielensä” vallassa, ja käyttävät älyllisiä kykyjään ja teknisiä taitojaan pahaan…
Tässä vielä lainaus em. biisin keskivaiheilta:
”Are you sane?
Where is the shame
A moment of time passes by
You cannot rewind
Who's to blame
And where did it start
Is there a cure for your sickness?
Have you no heart…”
Ratkaisu ei ole taantua eläimelliseen ”mielettömyyteen”, vaan vapautua mielensä vallasta nousten sen yläpuolelle, uudelle tasolle, tietoisuuteen. Tietoinen ihminen kykenee näkemään ”oman mielettömyytensä” ja omat sisäiset ristiriitansa, jotka heijastuvat siihen, miten hän toimii muita ihmisiä ja luontoa kohtaan. Tietoisuuden voi saavuttaa jopa olemalla tekemättä mitään. Jos vain lopettaisi hetkeksi tekemisensä ja kuuntelisi hiljaisuutta, niitä pieniä hiljaisia hetkiä mielensä metelin sisällä.
Kärsimystä syntyy väistämättä erilaisten kipujen, pelkojen, onnettomuuksien, menetysten yms. takia. Mutta ellei tapahtunutta tai juuri nyt tapahtuvaa kykene hyväksymään, vaan taistelee mielessään sitäkin vastaan, tulee tuolla hyödyttömällä vastarinnallaan lisänneeksi omaa (ja toisten) kärsimystä. Jos jokin on jo, mitä järkeä on yrittää kieltää sitä olemasta? Eihän se sillä häviä, jos sanot sille: ”Ei, ei, eikä hemmetti!” ja hakkaat päätäsi seinään, potkit pistintä vastaan, tai sitä, jota kuvittelet syypääksi harmiisi (noin kuvainnollisesti).
Sano sen sijaan vaikkapa: ”No joo, okei… ”
Eli hyväksy se, mikä tapahtui jo, pidätpä siitä tai et. Hyväksy se, mikä on, ja tee sitten se, mitä voit, että saat helpotetuksi jo tapahtuneen vahingon, ikävän asian, kivun tms. vaikutusta itseesi ja toisiin. Tai anna vain olla; älä tee mitään, jos se ei ole välttämätöntä, tai et jaksa tai pysty. Anna olla myös sen liiallisen vatvomisen. Jälkikäteisjossittelusta oppii toki ehkä välttämään vastaavaa asiaa jatkossa, jos se olisi ollut vältettävissä. Mutta asian liika märehtiminen edesauttaa kärsimyksen jatkumista, kenties jopa syventämistä, pahentamista, laajentamista…
Siis, nämä ”loputtomat kysymykset, joihin kukaan ei osaa vastata” antavat vain lisää boostia turhautumiselle, katkeruudelle, vihalle, epätoivolle…
Tätä asiaa olen aiemminkin ”jankuttanut”, mutta koska se ei itsellänikään juurtunut ensimmäisellä älyllisellä tajuamisella toiminnan tasolle, luulenpa kertauksen olevan tarpeen meille kaikille. Tietoisen hyväksynnän ja hyväksyvän tietoisuuden opettelu auttaa siihen, ettei elämä olisi läpeensä aina niin tahmaista vääntämistä kuin se toisinaan on, ja ettei oma tuskastuneisuus aiheuttaisi toisillekaan niin paljon mielipahaa. Ja kyllähän elämä tässä ”kylmässä maailmassa” tarjoaa meille loputtomiin tilaisuuksia harjoitella…
PS: Tähän vielä lohdullisempi pätkä samaisesta biisistä, joka sekin onneksi toistuu useamman kerran:
”No I don't believe men are born to be killers, I don't believe that the world can't be saved…”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti