Pelastettuja sanoja

Onnistuimme kaivelemaan 2015 kesällä jumiutuneen läppärini uumenista kovalevyn ja pelastamaan sieltä joitakin kiinnostavia ja tunnearvoisia tiedostoja; kuten kuvia jo edesmenneistä eläinystävistä ja leikkimaailmoista. Silmiini sattui myös yksi word-tiedosto otsikolla "Runo", ja siinä oli tämä joskus vuoden 2013 aikana kirjoittamani teksti, jonka oma pääni oli kyllä jo unohtanut, mutta kovalevy säilönyt:

”Harhamatka”

Globaalin harhan maailmassa
silmiä sahaavassa lepopaikassa
teollista mahantäytettä ja keinovaloa;
hintana vain murto-osa sielusta,
jossa krooninen aliravitsemustila.

Onko pakko jatkaa?

En jaksa enää näitä
pakkopiristäviä taukoja
jakomielisellä matkalla
olevinaan jonnekin,
mistä maailma pakottaa etsimään onnea.

Se mainostaa lumetta,
piilottaa mielenrauhan
silkkaa ilkeyttään,
ei anna hengähtää;
piiskaa ja juoksuttaa,
ja kerää rahat eksyneen taskusta.

Onko tämä pää enää minun?

Aistit turtana
maailmaan voi kadottaa itsensä.

Viereisessä pöydässä lapsi sanoo ENKÄ!
Ei syö sitä mitä tarjotaan.
En minäkään halua enää
tätä luonnotonta tahnaa.

Haluan elämän.

Jos pysyn paikallani,
suljen silmäni maailman loisteputkilta,
vajoan nälkäisen sydämeni tyhjiöön.

Harha katoaa.

Tiedän missä olen;
perillä itseni kanssa.

(H.K 2013 / T. H. Hukka)