 |
| Sumeaa. |
Tilasin jo viikkoja sitten koevedoksen sarjakuvatarinasta, jonka aioin julkaista nyt syksyllä, mutta se lähetys katosikin matkan varrelle. Minne lie UPS-jakelija sen paketin tökännyt, kun ei sitä ainakaan lähitienoilla ole näkynyt. Sainpahan kuitenkin ”toimitusvahvistuksen” viikko sen perään, kun paketti oli olevinaan toimitettu ovelle asti! Raivostuttavaa ja käsittämätöntä. Yritin ja yritän hyväksyä tapahtuneen, ja tehdä uuden tilauksen, mutta kylläpä ihan oikeasti turhauttaa.
Ja ärsyttää tietysti sekin, kun ei voi ihan varmaksi luottaa siihenkään, että uusikaan koevedos löytäisi perille. Mutta koska haluan koevedoksen samasta painotalosta kuin varsinaisenkin painotuotteen, jotta esim. värimääritykset pysyisivät samoina, ei voi kuin tehdä samanlaisen tilauksen ja yrittää toivoa, että lähetys tulisi toisella kerralla perille.
Mutta onpa kyllä suututtanut viime päivinä niin paljon, ettei meinaa saada ajatuksiaan pidettyä muissa asioissa kovin pitkiä aikoja. Tekisi mieli valittaa ja valittaa, tai ainakin purkaa turhautumisen tunteensa johonkin, mutta en ole halunnut olla toisten seurassa pahantuulinen. Mutten voinut edes suoraan valittaa UPS-palveluun, kun piti ottaa yhteyttä lähettäjään. Ja kun laittaa asiasta valitusta lähettäjälle, täytyy yrittää hillitä ärtymyksensä ja olla kohtelias; eihän se heidän vikansa ole, jos kuljetusyhtiö jotenkin sössii… Mutta vaikka kuljetusyhtiö olisikin sössinyt ärsyttävästi, pilaan vain oman päiväni (tai useamman, ja ehkä toistenkin), kun vatvon tätä asiaa. Mutta miksi hitossa piti juuri nyt ja tässä asiassa tulla tällainen viivytys? Miksi, miksi, miksi??? Raivostuttaa ja naurattaa ja itkettää, ja silti tässä vain naputtelen…
Haluaisin saada tuon projektin valmiiksi, jotta voisin paneutua johonkin toiseen. Siedän yleensä aika hyvin keskeneräisiä projekteja; mutta en silloin, jos olen nimenomaan yrittänyt saada jonkin projektin valmiiksi ja tehnyt itse kaiken sen mitä voin, jotta se etenisi… Jos siinä vaiheessa tulee jokin tällainen random-viivytys tai este, niin alkaa kyllä hermoja kiristää, laaja-alaisesti ja vihlovasti. Tuntuu kuin olisin lasketellut kelkalla loivaa mäkeä ja sitten tössähtänytkin johonkin saakelin töyrääseen, johon juuttuu kiinni, eikä edes näe, pääseekö siitä mistään kohti jatkamaan matkaa; vai pitääkö vain kaivaa itsensä hangesta, korjata särkynyt kelkka ja lähteä tarpomaan takaisin vastamäkeen…
En tiedä mistä tuo kelkkamielikuva edes putkahti; en ole tosiaankaan aikapäiviin laskenut mäkeä edes rattikelkalla, ja viimeksi kun laskin, huolestunut ohikulkija luuli minua yhdeksi lapsista… Ei kannata laskea järven jäälle, jos onkin heikko jää rannassa! Joo joo, olen ihan vastuullinen ja joskus ylihuolehtivainenkin vanhempi…
No, yritän nyt taas kerran seestyä ja tyyntyä ja hyväksyä tapahtuneen; ja sitten keskittyä muuhun, koska nyt ei tosiaankaan tarvitse tehdä tuolle edellä mainitulle asialle yhtään mitään ainakaan kahteen viikkoon. Sitten voi taas alkaa jännittää, onnistuuko paketin toimitus vai ei, ja murehtia etukäteen, mitä sitten teen, jos ei taaskaan onnistu… Surkuhupaisaa. Tuntuu ihan ääliöltä edes kirjoittaa tästä aiheesta. Voisihan sitä sen sijaan valittaa hallituksesta, mutta kun eivät ne asianomaiset lue tätä kuitenkaan, niin ei silläkään ole mitään väliä. En tiedä lukisiko ehkä joku UPS:in työntekijä tätä valitusta ja ottaisi opikseen?
Ihan hullua tämä nykyaika, kun kaikki menee niin monimutkaiseksi, vaikka pitäisi olevinaan olla niin helppoa ja sujuvaa. Olisinpa elukka, niin ei tarvitsisi ajatella tällaisia! Mutta eipä taitaisi onnistua kirjoittaminenkaan, ainakaan kovin järjellisesti. Elukkaa ja tekoälyä verratakseni, tekoäly oli Ylen jutun mukaan luonut varsin ääliömäisiä kuvia esimerkiksi saamelaisista. Elukka ei tiedä, keitä sanotaan saamelaisiksi, mutta se tietää ehkä omalla tavallaan saamelaisista paljon enemmän kuin tekoäly, jos sattuu elelemään samalla alueella. Ja kumpi on tärkeämpää; sekö, mitä kaikkea ihminen tietää, vai se, mitä elukka?
Raakkuelukatkin esimerkiksi kenties tiesivät jollakin alkeellisella tavalla olevansa olemassa tässä ja nyt, mutta metsäkoneen kuljettaja ei tiennyt, tai ei välittänyt, tai ymmärtänyt raakkujen tarpeista mitään, mutta tiesi kyllä, miten kaataa ja kuljettaa puita. Ja se ihmisen tietämys tehokkaasta hakkuuoperoinnista oli paljon hölmömpää kuin raakun sanallistamaton tuntuma omasta olemassaolostaan. Tuosta jälkimmäisestä voisi ottaa opikseen. Se on viisautta.
Minusta tuntuu, että elukat alkavat olla kohta ihan ylistressaantuneita ihmislajin edesottamusten takia, joten enpä ihmettele, jos ne alkavat stressitilassaan hyökkäillä ihmisten kimppuun enemmän kuin ennen vanhaan. (Raakuntapaiset eivät tietysti pysty hyökkäilemään, mutta monet lajit kyllä pystyvät.) Se on tietysti aika huolestuttavaa ja pelottavaa, mutta kenties jopa luonnollinen seuraus siitä kaikesta, mitä ihmislaji saa luomakunnassa aikaan. Tietenkin elukat stressaantuvat ilmastonmuutoksesta ja kaikista ihmehärveleistä ja metelistä ja magneettikentistä ja ilmansaasteista ja muusta, mitä ihmiset niitten elinpiiriin työntävät, ja aggressiivisuus voi lisääntyä. Näkyypä se ihmisissäkin. No, enpä nyt voi rauhoittaa tätä maailmanmenoa, jos omaanikaan, mutta yritän rauhoitella niitä ”hermojani”…
Ok, seuraavaksi palaan sellaisen paperin ääreen, johon kirjasin ylös omia ”projektejani”, joita minulla on jo tekeillä, tai joissa on kehityspotentiaalia. Katson, nousisiko niistä jokin ”kuningasidea”, jota voisin lähteä viemään eteenpäin tässä odotellessani sitä koevedosta. Sikäli kun leipätyöltä ja muilta velvollisuuksilta jää aikaa ja energiaa. Herran haltuun.
