 |
| Uuden äärellä. Mitähän tuolta ovesta tulee, tai mitä sieltä löytyy, tai minne sieltä pääsee, jos sen avaan? Ehkä tuo hökkeli on minun pääni, ja luukusta löytyy toteuttamiskelpoinen idea. |
Tässä odotellessa, onnistuiko viikonloppuna viimeistelemäni sarjakuvatarinan painomalli julkaisukelpoisesti vai ei, yritän kovasti saada aikaan jonkinlaisen selostuksen siitä, mitä ajatteleva mieleni on viime aikoina pyöritellyt, ilman että olen siitä mitään (t)ulostanut julkaistavaksi tässä tai toisessa blogissa.
Olen ollut sen verran vihainen, etten ole senkään takia halunnut kirjoittaa mitään mielipidetekstejä, koska en haluaisi kirjoittaa liian ilkeästi. Silti minua edelleen inhottaa esimerkiksi Riikka Purran ylimieliseltä vaikuttava hymyily Ylen videopätkissä. Mutta pohjimmiltaanhan se on säälittävää, että ihminen joutuu pitämään sellaista pokkaa, koska kohtaa varmasti aika paljon vihamielistä suhtautumista, suorempaa ja epäsuorempaa, ja voihan se olla pelottavaa olla ihan vain oma vaatimaton itsensä, kun vastahankainen ja turhautunut porukka arvostelee ja kyräilee.
Tosin, ihminen saattaisi voida valita olla nöyremmän ja sympaattisemman oloinen; paitsi ettei ihmisellä oikeastaan ole mahdollisuutta valita viisaampaa toimintatapaa, ellei hän itse tiedosta toimivansa ”hölmösti” ja sitä, että olisi oikeasti olemassa parempikin vaihtoehto. Joten, on myötätuntoa herättävää, ettei ihminen tiedosta oman toimintansa epärakentavuutta. Kyseinen ihminen saattaa olla ollut enemmän tai vähemmän peloissaan pitkän ikänsä, ja jos pelon takia joutuu käyttämään suojautumiskeinoja ja maskeja, se on surullista; kuten myös se, että tästä suojakäyttäytymisestä seuraa toisille ihmisille pahaa mieltä ja ehkä konkreettistakin haittaa.
Maailmassa on paljon vihamielistä käyttäytymistä ja tunnelmaa, ja sen pohjalla on yleensä pelko. On myös niitä, jotka eivät varsinaisesti tunne vihaa tai pelkoa (psykopaatit), mutta haluavat valtaa (ja sitä kautta luontaisetuja itselleen), ja käyttävät pelokkaita tavallisia ihmisiä valtaan pääsemiseksi. Vihamielisyys, uhkailu ja väkivalta ovat erittäin ikäviä keinoja saada valtaa. Psykopaatit siis haluavat valtaa saadakseen itselleen kaikkea muutakin ”mukavaa”, eikä heitä pelota eikä hävetä. Ellei ole psykopaatti, ihminen yleensä pelkää jotakin (ainakin psykologisesti), ja osa ihmisistä yrittää saada pelkonsa hallintaan haluamalla itselleen riittävästi valtaa, voidakseen sen avulla olevinaan vaikuttaa omaan turvallisuuteensa.
Näinhän se mieli meille väittää; siis että kun hallitset kaikkia ja kaikkea, mikään ei voi tehdä mitään sinun vahingoksesi ja säikäyttääkseen sinut jollakin ikävällä tavalla. Mieli kuvittelee tällaisen absoluuttisen vaikutusvallan olevan mahdollista; niin että sekin uhkaa määräysvaltaani, että sataakin vettä kun on menossa retkelle, tai postinjakaja päättää tulla juuri silloin tuomaan pakettia ovelle, kun olet vessassa, ja joku poliitikko puhuu asioita, joita et haluaisi kuulla, tai joku rämistelee ikkunan alla jotain värkkiä, kun haluaisit, että on hiljaista, ja koira nuolee itseään äänekkäästi, kun haluaisit nukahtaa, tai naapuri kävelee juuri silloin tiellä vastaan, kun et haluaisi nähdä ketään…
Ja sitten suututtaa, kun maailma ei tottele meitä! Voihan paska. Ikään kuin olisi muka helpompaa hallita ulkoista maailmaa kuin omia tunteita! Jos sietää edes jotenkuten omat, hankalatkin tunteensa (koska ne menevät ohi), ei tarvitse yrittää estää kaikenlaista ärsyttävää, pelottavaa tai nolostuttavaa tapahtuvaksi. Jos on ikään kuin vuori, ei tarvitse yrittää hallita maailman myrskytuulia ja kuolla ylirasitukseen, kun ei siihen kuitenkaan pysty…
En minä näe tähän lääkkeeksi muuta kuin radikaalin hyväksynnän. Se, mikä on, se on, eikä sitä vastaan kannata yrittää taistella, kun se kerta jo on. Ok, joku teki jotain epärakentavaa; en minä sitä tekoa hyväksy moraalisesti, mutta hyväksyn sen, etten voinut estää sitä, vaan se tapahtui. Yritän hyväksyä menneisyyden, koska en voi tehdä tehtyjä tekemättömiksi. Tässä hetkessä on mahdollisuus valita, mihin jatkossa pyrkii. Ja jos haluaa olla enemmänkin rauhassa ja äksyämättä, ei kannata ylläpitää ärtymystä ja tuskailua siitä, miten joku tekikään niin hemmetin ärsyttävästi, että minulla melkein meni päivä pilalle…
Itse minä sen päiväni pilasin, kun ärsyynnyin. Ei se ole mikään automaattinen mekanismi, että minä jään tuntikausiksi suunnattoman ärtymyksen valtaan, kun luen uutisista jonkun ihmisen tehneen jotakin pöyristyttävän typerää, ja sitten vielä kirjoitan siitä jotakin äkäistä ja ilkeää. Ok, minussa nousee ärtymystä. Yritän hyväksyä nuo tunteet, itsessäni, mutta olla toimimatta harkitsemattomasti niitten pohjalta. Rauhoittumiseen voi mennä aikaa, mutta se tapahtuu nopeammin, jos en ylläpidä ärtyneisyyttäni vatvomalla tuota asiaa mielessäni tai puhumalla siitä jollekulle toiselle, joka sitten lisää vettä myllyyn myötä-ärsytyksellään…
No, minä siis yritin olla toimimatta ärtymykseni ohjaamana, ja nyt, kun lukemastani uutisesta on jo muutama päivä, kykenen ehkä sanomaan siitä jotakin olematta liian vihamielinen. Eli…
Jos henkilö A laatii testamentin ja lupaa siinä tahoille B, C, D, jne. vaikkapa jonkun summan rahaa ja jonkun väsäämänsä hökötyksen jollekin tietylle henkilölle, ja niin edelleen, niin nuo testamentissa mainitut tahot ja henkilö saavat henkilön A kuoltua nuo luvatut jutut.
No, jos henkilö A kuitenkin tulee toisiin ajatuksiin ennen kuolemaansa ja laatii uuden testamentin, tuo aiempi, vanha testamentti kumoutuu. Tahot B, C, D jne. eivät välttämättä saakaan niitä rahoja eikä se joku henkilö sitä hökötystä. Eli, uusi testamentti kumoaa vanhan testamentin. Jotkut fakta-asiat, henkilöitten ja tahojen nimet yms. tieto saattavat yhä olla paikkaansa pitäviä myös siinä vanhassa testamentissa, mutta säädökset ja lupaukset muuttuvat; henkilö A:n kuoltua noudatetaan siis uutta testamenttia.
Eikö tämän pitäisi olla normaalilla päättelykyvyllä varustetulle ihmiselle ihan helppo ymmärtää?
Siksipä minusta onkin outoa, jos joku kirkollisissa piireissä asemassa oleva ihminen ei ymmärrä, että Uusi Testamentti kumoaa Vanhan Testamentin, ja että ihminen tarjoaa jotakin Vanhan Testamentin säädöstä noudatettavaksi (olevinaan siis ”symbolisesti”, mikä on ihan vain seli, seli-puhetta). Jos ihminen pitää itseään kristittynä, hänen tulisi minun käsittääkseni uskoa nimenomaan Uudessa Testamentissa olevaan sanomaan, siihen ”evankeliumiin”; siis, armoon, rakkauteen ja pelastukseen, joka on tarkoitettu kaikille. Rakkaus täyttää lain vaatimukset, eikä aiheuta kenellekään mitään pahaa.
Jos konservatiiviset uskovaiset haluavat suositella Vanhentuneen Testamentin säädöksiä käyttöön otettavaksi, sieltähän löytyy muutakin nyky-Suomessa laitonta ja eettisesti kammottavaa ohjetta; esim. että jos mies makaa naisen väkisin paikassa, josta avunhuudot kuuluisivat, mutta nainen ei huuda apua, kumpikin pitäisi kivittää. Tai että lapsia pitää kurittaa piiskaamalla, mutta ”varo sentään hengiltä hakkaamasta”… jne.
On nähtävästi olemassa tosiaankin vanhoillisia uskovaisia, jotka eivät näytä ymmärtävän, että UUSI TESTAMENTTI KUMOAA SEN VANHAN. Evankeliumeissa kerrotaan useita esimerkkejä, joissa Jeesus kumoaa noita VANHENTUNEITA sääntöjä (esim. estää aviorikoksesta tavatun naisen kivittämisen vetoamalla tuomitsijoitten omatuntoon). Ja ylipäätään, monet säännöt ovat kulttuuri-, aika- ja paikkasidonnaisia, joten ei niitä ole tarkoitettu tämän päivän olosuhteisiin… Mikseivät nuo vanhoilliset siis ”uudistu mieleltään”? Onko Uuden Testamentin lukeminen jäänyt oikeasti väliin, jos joku väittää, ettei Raamatun perussanoma muka ole rakkaus?
Uskonnollisuus aiheuttaa paljon, paljon vahinkoa, jos se perustuu lähinnä ”lakihenkisyyteen” ja kirjaimellisiin tulkintoihin. Oikeasti, jos Raamatusta puhutaan, minulle sen perussanoma on RAKKAUS, ja jos joku ns. kristitty tieten tahtoen toimii vastoin tuota sanomaa, tai tekee tyhjäksi Raamatun sisältämän evankeliumin, hän on minun mielestäni käsittänyt jotakin oleellisesti väärin. Se on surullista ja haitallista, eikä tällainen henkilö mielestäni sovi kristittyjen ihmisten esikuvaksi. (Sitä paitsi, se esikuva on kristitylle Jeesus Kristus.)
Mutta tämä on vain minun henkilökohtainen mielipiteeni ja näkemykseni, oman uskoni mukaista tulkintaa. Joillakuilla on varmaan muunlaisia käsityksiä asiasta, mutta kun Suomessa eletään, onneksi laki sentään määrittelee toisten ihmisten tappamiset rikoksiksi, eikä edes pahimmista rikoksista rangaista tässä maassa kuolemalla. Jos siis joku herättelee sanomisillaan fantasioita joittenkuitten tappamisesta, se on ihan vain selkeästi haitallista ja väärin. Ja tappamisilla vitsailukin on vähintäänkin mautonta ja ruokkii aggressiivista eetosta.
Tämä oli se näkemys, jonka olisin saattanut esittää vihaisemmin, jos olisin kirjoittanut silloin tuoreeltaan, kun tyrmistytti ja suututti eniten.
Mutta nyt siis odotan, saisimmeko ehkä tällä viikolla sen ”luottokuvittajani” kanssa yhteistyössä väsäämämme sarjakuvatarinan julkaistuksi, lopultakin, ja sitten voisin ehkä paneutua johonkin omaan kirjalliseen tai muulla tavoin ilmaisevaan projektiin.
Herran haltuun, ja valaistukoon ken voi. Kaikki voivat 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti