lauantai 7. syyskuuta 2019

Itsetunnon käsi® menetelmänä sisäisen puheen työstämiseen


Olen pikku hiljaa työstänyt Itsetunnon käsi® - harjoitukseen erilaisia esimerkkejä, sitä mukaa kun olen alkanut tehdä menetelmää tunnetuksi. Yksi tapa soveltaa harjoitusta perustuu siihen, että Itsetunnon käden sormiin keksii hahmoja, jotka edustavat sitä ”puolta” itsessä, jolle on luontevinta sanoa ääneen Itsetunnon käden lauseita. Tällainen harjoitus hyödyntää ja soveltaa Itsetunnon käsi- ideaa oman sisäisen dialogin tutkimiseen ja sisäisen puheen muuttamiseen myönteisemmäksi. Tällaisen sovelluksen pohjalla on vaikutteita esim. skeematerapiasta, ja oman persoonan eri puolien pohdinnassa ja niitten välisen vuorovaikutuksen kuvittelussa voi samalla harjoittaa myötätuntoa itseään kohtaan. Oheiseen värityskuvaan olen piirtänyt sormien kohdalle hahmot, jotka itselläni tulivat mieleen asiaa kuvitellessani.

Tein sitten (virkkaamalla ja parsimalla) noista hahmoista sorminuket.



Ja sorminukkehahmojen kesken alkoi heti kehittyä vuorovaikutusta, joten piirsin muutaman sarjakuvaruudun… 


Tästä tarinasta voi heti huomata, ettei sisäinen lapsi (ankanpoika) muutu miksikään, vaikka aikaa kuluukin! Kämmenen keskelle kuoriutunut ”ihme” sen sijaan kasvaa ja kehittyy. Koiraystävä on aina uskollisen ystävällinen ja myönteinen, ja ”peukuttajahymiö” on aina valmis vakuuttamaan, että olet OK. Oikeustajuinen pöllö voi muistuttaa niin olemassaolon oikeudesta kuin muistakin ihmisoikeuksista. Ja hullunkurinen irvistelevä kissahahmo voi olla hauska tai ärsyttävä, mutta suhtautuu mutkattomasti muihinkin kummajaisiin…

Hahmoja voi käyttää muistuttajina myös esim. avaimenperinä, kuvamukina, kortissa...



PS: ”Itsetunnon käsi harjoitusvihkoa” BoD-verkkokaupasta tilatessa on huomattu haasteita siinä, että tilaaminen vaatii käyttäjätilin avaamisen verkkokauppaan, ja jokin tähän prosessiin liittyvä vahvistuslinkki ohjautuu ilmeisesti ainakin gmail-sähköpostissa ”tarjoukset”-kansioon (ehkä jopa roskapostikansioon). Vihkonenhan olisi kuitenkin halvin (6,90e) juuri BoD-kirjakaupassa, ja toimituskulutkin vain 2,50e, joten on harmi, jos se tilauskanava ei toimi jouhevasti. Olen tästä laittanut palautetta BoD-kirjakauppaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti