Hengittäköön ken voi!

Tämä kuva on tässä jyrsijämäisyyden
ja tekstin tunnelmaan sopivan lievän
 pahaenteisyyden takia.

Thousand Foot Krutch on ainakin hankkimieni albumeitten lukumäärän perusteella nähtävästi jonkinlainen ”suosikkibändini”. En tosin ”seuraa” sitä mitenkään, enkä edes muista, minkä näköisiä tyyppejä siihen kuuluu (paitsi sen, että jälkikasvuni nimitti kokoonpanoa ”jyrsijäbändiksi”), enkä edes pidä musiikillisesti aivan kaikista senkään bändin biiseistä mitenkään erityisesti. Arvostan kuitenkin TFK:n useimpia sanotuksia, ja joistakin biiseistä pidän kaikin puolin; sekä musiikkina että sisällöllisen viestin vuoksi.

Kuuntelen tällaista ”kaikin puolin mieleistä” musiikkia säästeliäästi, eli useimmiten vain 1 – 3 kappaletta kerrallaan. Niinkin vähäinen kuuntelu kuitenkin aiheuttaa minulle ns. ”korvamatoja”. Nyt muutamana päivänä on pyörinyt päässä tähän lainaamani kertosäe biisistä ”Learn to Breathe”. Ja vaikkei siinä suoranaisesti viitatakaan konkreettiseen hengittämiseen (ainakaan pelkästään), niin etenkin korvamatona toistuessaan kyseinen kertosäe muistuttaa siitäkin, että kannattaa tarkistaa, miten hengittää, koska sillä on merkitystä…

Take the time to learn to breathe
’cause some day we’re goin’ under
When did we all fall asleep?
Won’t someone wake us?
Take the time to learn to breathe
’cause some day we’re goin’ under
Help us see what’s underneath…
(Thousand Foot Krutch)

Tänään lukaisin Ylen sivuilta otsikon, joka väitti että ”muisti toimii paremmin uloshengittäessä”. Alla oli lisäksi lause: ”Hermosolut aktivoituvat tehokkaammin, kun ihminen hengittää ulos ja sydämen syke on lepovaiheessa.” Paljoakaan enempää en jaksanut tai malttanut tuota juttua lukea, mutta muutaman lauseen kautta mieleeni palautui muitakin asioita liittyen siihen, miten hyödyllistä on osata hengittää vaikkapa mieluummin pallealla kuin rintakehällä.

Siitä on jo vuosia, kun aloin itse opetella syvähengitystä; saatuani lopultakin aivan tarpeekseni kroonistuneista stressioireistani. Sitä ennen olinkin oikein taitava saamaan itseni pahoinvoivaksi ja melkein täriseväksi hyperventiloimalla; erityisesti liian paljon kahvia litkittyäni, jotta ”jaksaisin”, sekä yllättävissä rasitustilanteissa, kun tuli ”hotkittua” liikaakin happea elimistöön. Säännöllinen hengitysharjoittelu tuotti onneksi tulosta ja auttoi myöhemmin siihenkin, että myös tietoisen läsnäolon harjoittelu esim. hengityksen seuraamiseen keskittyen tuntui luontevalta.

No, keuhkoni ovat kuitenkin edelleen herkät, ja huono sisäilma ja monenlaiset ärsytystä aiheuttavat hajut ja pienhiukkaset saavat minut usein yskimään tai pidättelemään hengitystäni. Ja se, ettei saa kunnolla happea (kuten maski naamalla työskennellessä), aiheuttaa kyllä sekä päänsärkyä että jonkinlaista hajamielisyyttä. Kaipa se on ihan maalaisjärjellä ymmärrettävissä, että aivot tarvitsevat riittävästi happea toimiakseen ideaalisti. Jos hengittää ”huonosti” tai ”huonoa ilmaa”, aivot toimivat huonommin. Jos hengittää syvemmin ja ja ilma on raikasta ja hapekasta, ajatus juoksee, keskittyminen helpottuu, asiat jäävät paremmin mieleen…

”Hengityksen oppiminen”, siis, esimerkiksi syvähengityksen omaksuminen on onneksi mahdollista säännöllisen harjoittelun kautta. Joskin se vaatii tietynlaista viitseliäisyyttä, ja kuten kaikki viitsimisestä kiinni jäävät tekemiset, hengittämisenkin harjoittelu jää ajatuksen tasolle, ellei ole riittävää motivaatiota. Tai kertakaikkisen pakko.

Mikä sitten motivoisi siihen, että oikeasti tulisi opeteltua hengittämään aiempaa syvemmin? Riittäisikö motivaatioksi se, että ylipäätään tiedostaa, että elämä on kiinni hengittämisestä? Jos ei enää hengitä, on kuollut. Ihminen saattaisi jopa elää vähän kauemmin ja vähemmän kituliaasti, jos hengittäisi ”paremmin” (jos sillä on jollekulle merkitystä). Tai innostaisiko jotakuta ne kaikenlaiset terveydelliset vaikutukset, joita syvähengitykseen liitetään?

Hengitystä syventämällä:

… elimistö ”hapettuu” tehokkaammin, stressi helpottaa, ahdistus lievittyy, kipu helpottuu, verenkierto tehostuu ja tasoittuu, syke laskee, unenlaatu paranee, mieliala, oppimiskyky, keskittyminen ja muisti tehostuvat, ikääntymisprosessi hidastuu, hengityslihakset kehittyvät, kunto kasvaa, aineenvaihdunta ja rasvan polttaminen tehostuvat, myrkkyjä poistuu elimistöstä tehokkaammin, immuunisysteemi toimii paremmin, energiataso nousee, lihaskireydet helpottuvat… (Pikaisen ”tiedonhaun” ja muistinkaivelun perusteella.)

Olen törmännyt mainintoihin, että jopa vain yksi tai parikin syvää hengitystä vaikuttaa jo myönteisesti elimistöön ja ”olotilaan”. Huokailuilla ja puuskahteluillakin on merkityksensä. Kymmenen syvää hengitystä vie pari minuuttia; kenellä ei ole aikaa arjessaan edes siihen? Se on kamalaa ja surullista, ellei ole, mutta ihme ja kumma: hengittäminen onnistuu jopa samanaikaisesti, kun teet jotakin muuta asiaa, jopa nukkuessasi! (Vitsi.)

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut jättää muistuttamatta siitä, että tietoisuus hengittämisestä voi olla omalla tavallaan vielä merkityksellisempää kuin se, että osaako hengittää ”oikein”. On kyllä hyödyllistä huomata se, miten hengittää, ja korjata hengityksensä rauhallisemmaksi ja syvemmäksi. Mutta syvemmällä tasolla on tärkeää tiedostaa se, että ylipäätään hengittää. Hengitys muistuttaa siitä, että olen elossa, ja se on ihmeellistä. Tietoisen hengityksen kautta voi myös ”nousta ylemmälle tasolle”, niin että näkee, mitä kaikkea onkaan meneillään täällä maan päällä… (”Help us see what’s underneath…”)

Ota siis aikaa – nyt – ja opettele hengittämään, koska jotkut päivät vain kerta kaikkiaan ovat ”syvältä”, oikeita ”maanmatopäiviä”, ja erityisesti silloin on tarpeen päästä tämän maallisen kituutuksen yläpuolelle. Siihen voi riittää yksikin tietoinen hengenveto, tai edes ajatus siitä.

Plääh ja hoh hoi...