 |
| Tämäntapainen mallista piirtäminen on pääkopalle rauhoittavaa ja keskittymistä kehittävää. |
 |
| Tämäntapainen taas toimii tunteenpurkuna... |
Minä en ole myöskään niin paljoa kiinnostunut ”sisustamisesta”, että pyrkisin johonkin tiettyyn vaikutelmaan siinä, tai käyttäisin siihen paljonkaan aikaa, rahaa ja luonnonvaroja. Mukavan näköinen ja tuntuinen ympäristö on tietysti plussaa mielen hyvinvoinnin kannalta, muttei kuitenkaan ihan välttämättömyys. Ymmärrän, ettei tämän huushollin visuaalinen ilme varmaankaan miellytä esteetikkoja tai siisteydestä tai minimalistisuudesta nauttivia, mutta minulle koti on paikka, jossa värkkäilen kaikenlaista, syön, nukun ja hengailen perheenjäsenten ja koirien kanssa. Ei sen tarkoitus ole näyttää ”hienolta” tai koko ajan siivotulta, vaan toimia tilana, jossa on itselle tärkeitä tavaroita ja sopivasti tilaa tärkeille olennoille.
Vieraitten kestitseminen on minulle valitettavan toissijaista touhua verrattuna omiin mukaviin tekemisiini, kuten luovaan puuhasteluun ja kirjoittamiseen. Pitäisi varmaankin olla olemassa jonkinlainen viihtyisämpi ”vastaanottohuone” vieraammille ihmisille, muttei sellaiselle ole tilaa. Keittiössä pitää mahtua laittamaan ruokaa, syömään ja tekemään joitakin kodinhoidollisia juttuja, eikä sinne mahdu useampia ihmisiä yhtä aikaa, eikä sitä edes saa edustuskuntoon, koska se on joka tapauksessa jo liian ränsistynyt ollakseen miellyttävä ”normaalien” ihmisten mielestä.
Olohuoneeseen ehkä mahtuisi vieraampiakin ihmisiä, mutta sekin on ränsistynyt; tapettien uusiminen tai seinien maalaaminen maksaisi ja veisi aikaa joltakin ensisijaisemmalta hommalta. Tapetit on ehkä 70-luvulta, kulahtaneet ja sottaiset, ja lapsetkin on niihin jotain tuhertaneet…
Mutta palatakseni siihen, mistä aloitin, oli tarkoitukseni mainita siitä, että sain sentään tänään siistittyä pesuhuonetta. Jollekulle normi-ihmiselle siinä ei liene mitään ihmeellistä, mutta minulla on ADHD, eikä minua ole lapsena kasvatettu miksikään ”kodinhengettäreksi”. Teen kyllä erilaisia kodinhoidollisia hommia, osittain poiketen perinteisistä ”sukupuolirooleista”; sitä mukaa kuin osaan ja jaksan. Pidän enemmän puitten kantamisesta liiteriin ja pienistä kunnostushommista kuin siivoamisesta. Osaan myös laittaa syömäkelpoista ruokaa ja paistaa jotain juttuja leivinuunissa, muttei minulla ole niissä asioissa mitään pätemistarvetta. Työskentelytehoni kotitöissä riippuu inspiraatiosta; tai sitten joskus on vain pakko tehdä, koska yliherkkä omatunto soimaa, ellei tee…
Olen jossain aiemmassa tekstissäni maininnut siitä, että joskus kaksitoistavuotiaana pohdiskelin erakoksi ryhtymistä, ja sellaisessa elämäntavassa olisi luonnollisesti ollut tarpeellista osata tehdä kaikenlaista kodinhoidollista ihan omin päin; siis, esimerkiksi korjata omat vaatteensa ja huonekalunsa, kalastaa ja laittaa kaloista ruokaa, hankkia polttopuut itse, pestä rääsynsä ja sen sellaista. Nyt aikuisena osaan tehdä jonkin verran kaikennäköistä käytännöllistä, mutta ajankäytännöllisesti priorisoin kaikenlaista henkistä tekemistä. Voisi kuitenkin olla mielenterveydelle hyväksi tehdä vähän nykyistä enemmän käytännöllisiä juttuja, kuten järjestelyä, siivoamista, rakentelua. Kun tekee pääosin henkistä työtä, ei tekisi pahaa käydä silloin tällöin halkoja viskelemässä.
Fyysinen tekeminen ”purkaa” stressiä, ja jotenkin kummasti mielikin saattaa jäsentyä, kun tekee järjestelyjä ulkoisessa ympäristössään. Mutta kohtuus siinäkin, miten laajalle järjestelyntarpeensa ulottaa. Ei ihmisen pidä esim. yrittää järjestellä toisten ihmisten asioita saadakseen jäsenneltyä oman päänsä sisältöä. Tai jos laittaa ehdoksi omalle mielenrauhalleen sen, ettei yhteisessä kodissa saa olla minkäänlaista sotkua ja sekavuutta, tuottaa luultavasti läheisilleen ahdistusta.
Mainitakseni jotakin omista puuhasteluistani myös niille kiinalaisille ja hongkongilaisille tahoille, jotka ovat ryhtyneet seuraamaan blogejani ahkerasti (vitsi), en ole vielä aloittanut uutta ”Warginmaahan” sijoittuvaa tarinaa, mutta saatan muokkailla tämän vuoden puolella yhtä trans-ihmisyys-aiheista ”luuserigenren” romaania. Voi siis olla, etten pahemmin päivittele Ohdakemaa-blogiani lähikuukausina, mutten myöskään poista sitä kokonaan; olkoon siellä kirjasarjaan liittyvät materiaalit tallessa, jos jollakulla kiinnostaa niitä tutkailla.
Yritän ylläpitää taideterapeuttista työskentelyä tekemällä edes jonkinlaisen pienen kuvan joka päivä, mielialan ja sisäisen tarpeen mukaan; välillä ilmaisullisempaa, välillä jotakin tarkempaa ja esittävää. Välillä on näet suurempi tarve saada jotakin ”ulos” päästään, välillä taas järjestellä. Vähän niin kuin huushollin siivoamisessa.
Mielipiteitä minulla on edelleen, mutta olen niitä jo niin paljon esittänyt tässä blogissa, että säännöllisemmät lukijat luultavasti osaavat päätellä, mitä mistäkin ajankohtaisesta asiasta ajattelen, ja mitä suosittelen ”lääkkeeksi” tähän maailmantuskaan.
Kun ei voi muuttaa muita ihmisiä, voi hieman helpottaa, kun saa itsessään jotakin myönteistä muutosta aikaan. Tai kun ei voi ”järjestellä” koko maailman asioita, voi tuntua helpottavalta järjestellä edes yksi kaapin hylly. Tai kun ei voi saada maailman sotia loppumaan, voi yrittää lakata sotimasta päänsä sisällä itseään vastaan. Sisäinen rauha ei edellytä ulkoista rauhaa, mutta ulkoinen rauha edellyttää kyllä sisäistä.
Minulla on vielä muutama lomapäivä jäljellä, ja toivoisin saavani hieman järjestystä sisäiseen maailmaani. Haluan tehdä inventaariota siellä, putsata sieltä kaikenlaista ”roskaa” ulos, ja jäsennellä kaikkea sitä tarpeellista ja tärkeää, mitä sieltä löytyy päälle kertyneitten ”kasojen” alta. Myös päänsisäiset ”rojulaatikot” ovat tarpeellisia; niistä löytyy silloin tällöin osasia, jotka toisiinsa yhdistettyinä muodostavat jopa joitakin toimivia juttuja. Ja joskus saattaa löytyä myös aarteita, joita on luullut hukanneensa iäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti