Jos harhauni tympii eikä tekoälykään lohduta…?

Vapaus, vapaus, vapaus!

Onpahan harvinaisen tympääntynyt olotila, joten en jaksa edes yrittää kirjoittaa mitään järjellistä. Kesälomani viimeisenä päivänä kyy puraisi koirakaveriani suupieleen, mikä aiheutti tietysti siinä määrin ahdistusta ja stressiä, että oli sangen rasittavaa yrittää keskittyä normaalisti työasioihin, ja loman palauttava vaikutus taisi nollautua. Luojan kiitos, karvainen kaverini on ihan kunnossa nyt, muttei se luultavasti ymmärrä varoa käärmeitä sen enempää kuin ennenkään, joten, täytyy yrittää olla itse skarpimpi tulevilla heinikonvieruslenkeillä. Hoh.

Auton käsijarrun vaijeri on tyhjänpäiväisessä tilassa, eli niin väljä, että olisi ihan sama vaikkei sitä olisi olemassakaan; paitsi että katsastustyyppi puuttuu asiaan tulevassa katsastuksessa, ellei sille vaijerille tule tänäkään vuonna tehtyä mitään. Muutenkin varmaan joutaisi jarrut huoltaa ennen syksyn liukkaita kelejä, vaikkei mikään ärsyttävä merkkivalo vielä vilkukaan kojelaudassa.

Tympii nuo autoasiatkin, kun joutuu vaivautumaan niitten takia ihmisten ilmoille ”ylimääräisiä” kertoja. Tympii Ylenkin uutiset ja ajankohtaisohjelmien asiat, ja joittenkin vallanpitäjien naamat, ja se kaikki, mikä saa ajattelemaan, että rapakon takana on tyrmistyttävän suuri määrä sellaisia ihmisiä, jotka saattaisivat valita uudelleen presidentiksi sen ihmisen, jonka nimikin on kuin märehtijän peräpäästä kuuluva törähdys.

Olen väsynyt niin oman ”lauluni valheeseen” (siis teeskentelemään jotakin pätevänoloista ammatti-ihmistä myös vapaa-ajallani, kuten tässä blogissa kirjoittaessani) kuin tämän maailman harhaiseen lärpätykseen, jota some ja valitettavan usein myös asiamedia on tulvillaan. Miten erottaa totuus valheesta, harhat reaalimaailman ilmiöistä, tulkinnat faktoista? Ja jos kaikki on harhaa, kenen harhassa elämme?

Nuortenkin pahoinvointi vain äityy, purkautuen yhä enemmän myös väkivaltana. Maailman sotaisa ”henki” tuottaa pelkoa, pelko nostattaa aggressiota, aggressio lisää pelkoa, ja niin noidankehä ruokkii itse itseään. Kuka jää rauhoittelemaan hädissään olevia lapsia ja nuoria, jos vanhemmatkin vain pakenevat omiin kupliinsa?

Monet lapset on jo jätetty kasvatuksellisesti heitteille, netin ja somen ihmeelliseen maailmaan ”kehittymään”, ja eiköhän yhä useampi taapero pääse pian nauttimaan myös tekoälyn antamasta kasvatuksesta. Niin että lapset voivat esittää ”miksi”-kysymyksensä tekoälylle, eikä isille ja äidille, jolloin isi ja äiti ehtivät olla yhä enemmän omassa somekuplassaan, seurustella hekin tekoälyn kanssa tai pelata jotakin peliä, joka saa unohtamaan tämän (omalla tavallaan harhaisen) reaalimaailman rasittavat ja liian vaikeat asiat.

Ehkäpä totuus on katsojan silmässä siinä missä kauneuskin. Minä ja minä olemme sitä ja tuota mieltä, ja se on totuus, koska luimme sen netistä, tai joku somevaikuttaja tai populisti sanoi niin.

Minä en välittäisi väittää mitään tärkeääkään, koska ei sillä varmaankaan ole samanlaista painoarvoa kuin jonkun kivannäköisen somevaikuttajan tai uskottavan oloisen setämiesasiantuntijan sanomisilla. Kuka tahansahan voi teeskennellä tietävänsä vaikka mitä; voihan sitä vaikka väittää opiskelleensa valtiotieteitä ja niin edelleen, että pääsee vaikkapa kansanedustajaksi tai jopa ministeriksi, jos on riittävästi pokkaa valehdella.

Ja ministerikin voi teeskennellä olevansa itsevarma ja tietävänsä enemmän kuin oikeasti tietää; sillä tavalla leuka pystyssä ja omahyväinen ilme naamalla. ”On sanomattakin selvää”, eli: ”te tyhmät kun ette tajua, mutta minäpä tajuan, että se ja se on ihan päivänselvää!”

Kyllä se menee monelle hyväuskoiselle ihmiselle täydestä, kun johonkin asemaan päässyt sanoo jotakin. Sitä kun luulee, että eihän nyt kukaan voi niin härskisti valehdella ja teeskennellä, vielä suoraan silmiin katsoen… Ja ei kai nyt ihmiset kirjoita mitään perätöntä potaskaa nettiin, eihän?

Tympii ja inhottaa tämä salakavalasti hiipivä ja leviävä ”mielisairaus”. Informaatiotulvan (sisältäen niin ”faktat”, disinformaation että kaikenlaisen viihdefiktion, ja tällaisenkin hyväntahtoisen pakisemisen) takia ihmisen mieli on yhä enemmän sekaisin, ja ihmiskunnalla alkaa pian olla kiire ”vapautua mielensä vallasta ja alkaa elää” (viittaan Steven H. Hayesin kirjaan).

Havahtukaa, himputti, ja repikää itsenne edes hetkeksi irti tästä harhaisesta menosta! Pienikin tietoinen hetki voi avata henkireiän tähän kaoottiseen ärsykekuplaan, niin että voi edes kurkistaa ulkopuolella lepäävään avaruuteen.

Rauhaa ja iloa kaikille!