Sydämen kyllyydestä suu puhuu. Tai tässä tapauksessa suu pysyy kiinni, mutta sormet naputtavat ja tekstinkäsittelyohjelma hoitaa loput. Ei tahroja paperilla; ei edes paperia, eikä kynää, jota pureskella, kun ajatus katkeaa! Mutta jos sydän on täynnä turhaumaa ja ärtymystä, olisi parempi olla puhumatta, ettei vain leimaudu katkeraksi olioksi. Tosin, kaipa se sydämen sisältö vaihtelee, siinä missä vatsalaukunkin sisällys. Tällä viikolla olen syönyt huonosti, vähän mitä sattuu, ja sappirakon puuttuminen yhdistettynä epämääräiseen ruokaan tuottaa vähän närästystä. Mieltäni olen ravinnut esimerkiksi Wayne W. Dyerin kirjalla ja päivittäisellä annoksella Raamattua, sekä erinäisillä psykologis-psykiatrisilla tiedonmuruilla, lukuisilla havainnoilla kanssaihmisistä ja omasta toiminnasta, yli seitsenvuotiaille suunnatulla elokuvalla, toisten ihmisten mielipiteillä, muutamalla uutisotsikolla, tyhjänpäiväisillä löpinöillä, sivuäänillä, luonnonäänillä, lukemattomilla erilaisilla mielikuvilla…
Aika iso osa mieleeni vyöryneestä ravinnosta on huonosti sulavaa, osa jopa yököttävää, osa pelkkää höttöä. Ylimääräisiä ajatuskaloreita, joita tekisi mieli yökkäillä pois. Kaipa virikkeitäkin voi ahmia, kuten jotkut ahmivat herkkuja. Mutta yleensä ei edes tarvitse haalia virikkeitä mielelleen, kun niitä tulee joka puolelta ällöttävän paljon. Sellaisia, joita ei haluaisi syödä. Joista ei nauti, jotka eivät ravitse…
Edellä mainituista mielenvirikkeistä osa on ollut innostavaa ja ajatteluani kasvattavaa. Osan voisin antaa vain tulla ja mennä, tarttumatta ja reagoimatta. Mutta kun en ole niin ylevämielinen, että leijuisin autuaasti kaiken yläpuolella, ärsyttäviä virikkeitä tarttuu mieleen ja jää sinne pesimään. Sitten suollan niitä ulos, sydämen kyllyydestä… Ehkä onnistun vain kuvailemaan ongelmaa sinänsä, enkä ulosta mieleni sisältöä katkeruudella ja ärtymyksellä ja ylimielisyydellä höystettynä. Tai sitten en onnistu. Joitakin mielessä sulamattomia asioita saattaa pullahdella suusta. Kuten se, että jotkut ihmiset tuntuvat olevan hiusrajaansa myöten täynnä omaa kirjaviisauttaan, ja on hirvittävän turhauttavaa keskustella sellaisen ihmisen kanssa, joka vain tulostaa kirjoista lukemiaan tiedonhippuja, ikään kuin ne olisivat ainoa totuus jostakin ilmiöstä. No, kirjaviisaus voi olla kuori, jonka sisällä on ontto ihminen. Pitäisi sääliä, eikä ärtyä, mutta ärsyttää silti...
Ärtyminen on oma reaktioni, vajavuus minussa, joten puhumalla siitä tässä myönnän, etten osaa ja pysty suhtautumaan kanssaihmisiin aina kuten hyvä olisi; siis, kärsivällisesti, avoimesti, hyväksyvästi, lempeästi ja oman mielenrauhan säilyttäen. Ehkä joskus sekin onnistuu. Tällä viikolla yleishermostuvuuttani on lisännyt se, että olen joutunut öin ja päivin käymään kamppailua verenimijöitä vastaan. Niitä on ulkona ja sisällä. Niitten ininä häiritsee, äkilliset pistokset hermostuttavat, ja pistokohdat, joita on suunnilleen jokaisessa ruumiinosassa, kutiavat ja kihelmöivät, niin että ajatus katkeilee vähän väliä, kun joku paikka vaatii raapivaa huomiota. Mutta silti täällä ja tässä on ehkä hieman parempi olla kuin jossain aavikolla ilman ruokaa ja juomaa, tai skorpionien tai tulituksen keskellä. Kaikesta sitä tuleekin valitettua…
Loppupäätelmäni tässä ja nyt taitaa sitten kuitenkin olla se, että onnistuin yökkäilemään suurimman osan turhista mielenvirikkeistä tuoreeltaan pois mielestäni, ja se osa, mitä roskaruuasta ja vahingollisista lisäaineista jäi mieleen sulamaan, poistukoon normaalin aineenvaihdunnan myötä. Mieleeni jäi kuitenkin isoja ravitsevia asioita; ajatuksia, joihin haluan palata uudestaan ja uudestaan. Henkisesti kasvattava ravinto antaa ihan konkreettisesti tunteen siitä, että mieli avartuu, ja osaset loksahtelevat paikoilleen siinä tietoisuudessa, joka voisi olla meille kaikille yhteinen ja jaettu.
Edellä mainituista mielenvirikkeistä osa on ollut innostavaa ja ajatteluani kasvattavaa. Osan voisin antaa vain tulla ja mennä, tarttumatta ja reagoimatta. Mutta kun en ole niin ylevämielinen, että leijuisin autuaasti kaiken yläpuolella, ärsyttäviä virikkeitä tarttuu mieleen ja jää sinne pesimään. Sitten suollan niitä ulos, sydämen kyllyydestä… Ehkä onnistun vain kuvailemaan ongelmaa sinänsä, enkä ulosta mieleni sisältöä katkeruudella ja ärtymyksellä ja ylimielisyydellä höystettynä. Tai sitten en onnistu. Joitakin mielessä sulamattomia asioita saattaa pullahdella suusta. Kuten se, että jotkut ihmiset tuntuvat olevan hiusrajaansa myöten täynnä omaa kirjaviisauttaan, ja on hirvittävän turhauttavaa keskustella sellaisen ihmisen kanssa, joka vain tulostaa kirjoista lukemiaan tiedonhippuja, ikään kuin ne olisivat ainoa totuus jostakin ilmiöstä. No, kirjaviisaus voi olla kuori, jonka sisällä on ontto ihminen. Pitäisi sääliä, eikä ärtyä, mutta ärsyttää silti...
Ärtyminen on oma reaktioni, vajavuus minussa, joten puhumalla siitä tässä myönnän, etten osaa ja pysty suhtautumaan kanssaihmisiin aina kuten hyvä olisi; siis, kärsivällisesti, avoimesti, hyväksyvästi, lempeästi ja oman mielenrauhan säilyttäen. Ehkä joskus sekin onnistuu. Tällä viikolla yleishermostuvuuttani on lisännyt se, että olen joutunut öin ja päivin käymään kamppailua verenimijöitä vastaan. Niitä on ulkona ja sisällä. Niitten ininä häiritsee, äkilliset pistokset hermostuttavat, ja pistokohdat, joita on suunnilleen jokaisessa ruumiinosassa, kutiavat ja kihelmöivät, niin että ajatus katkeilee vähän väliä, kun joku paikka vaatii raapivaa huomiota. Mutta silti täällä ja tässä on ehkä hieman parempi olla kuin jossain aavikolla ilman ruokaa ja juomaa, tai skorpionien tai tulituksen keskellä. Kaikesta sitä tuleekin valitettua…
Loppupäätelmäni tässä ja nyt taitaa sitten kuitenkin olla se, että onnistuin yökkäilemään suurimman osan turhista mielenvirikkeistä tuoreeltaan pois mielestäni, ja se osa, mitä roskaruuasta ja vahingollisista lisäaineista jäi mieleen sulamaan, poistukoon normaalin aineenvaihdunnan myötä. Mieleeni jäi kuitenkin isoja ravitsevia asioita; ajatuksia, joihin haluan palata uudestaan ja uudestaan. Henkisesti kasvattava ravinto antaa ihan konkreettisesti tunteen siitä, että mieli avartuu, ja osaset loksahtelevat paikoilleen siinä tietoisuudessa, joka voisi olla meille kaikille yhteinen ja jaettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti