 |
| Hassu sammalmätäs herättää tulkintoja ja tunteita |
Joten, keskity myönteiseen, jos haluat kasvattaa sitä. Mutta älä kuitenkaan sanallista sitä liikaa, ellet halua tunteen kutistuvan!
Koska niin usein tulee valitettua ja kerrottua siitä, mistä ei pidä, tuntui reilulta ja tasapainoittavalta pohtia vaihteeksi asioita, joista pitää. Ajattelin keskittyä myönteisiin asioihin, jotta ne saisivat lisää tilaa mielessäni, ja selittää prosessia sanallisesti. Ja miten kävikään?
Nostan seuraavassa tekstinpätkässä esille joitakin sellaisia asioita, joista pidän, muttei se tietenkään tarkoita, ettei elämässäni olisi monia muitakin minulle mieluisia asioita. Eikä jostakin tietysti asiasta pitäminen tarkoita suoraan, ettei pidä sen ”vastakohdasta” tai jostakin ihan erilaisesta kuin kyseinen asia.
Pidän havupuista enemmän kuin lehtipuista, mutten inhoa mitään puita. Pidän männyistä enemmän kuin kuusista. Pidän puiden lähellä olemisesta; etenkin isojen mäntyjen läheisyydestä. Pidän myös kelopuista; niiden väristä ja muodoista. Mitä käppyräisempi, sitä mielenkiintoisempi… Pidän kivenjärkäleistä, kallioista ja toisaalta monenlaisista pienistäkin luonnonkivistä. Pidän sammalenvihreästä ja yleensäkin erilaisista luonnosta löytyvistä vihreän sävyistä. Mutta sammalen vihreä on mieleisin. Pidän luonnossa oleskelusta, luontomaisemista, mäelle kiipeämisestä, erityisesti mäntykankailla kävelemisestä. Pidän virtaavista vesistä, koskisista jokinäkymistä, mäntyjä kasvavista saarista. Pidän luonnossa esiintyvistä tuoksuista. Pidän useimmista eläimistä jollain tavalla, mutta eniten susista, ja toiseksi eniten koirista, jotka eivät ole liiaksi jalostettuja, vaan lähellä luontaista alkuperäänsä; siis isohkoja, kunnon karvapeitteisiä, pystykorvaisia ja pitkäkuonoisia. Jostain syystä pidän myös jänkäkurpista. Pidän myös tunteesta, kun saa pitää pientä lintua kämmenellään. Pidän siitä, että voin tehdä ajatustyötä rennossa asennossa; siitä, että voin pitää läppäriä sylissä. Tavallaan pidän myös liikkeen tunteesta maantieajossa ja siitä, että ajatukset virtaavat. Pidän mielikuvittelusta. Pidän hypoteesien kehittelystä, tapahtumien ja maailmojen luomisesta. Pidän lempimusiikin kuuntelusta työmatkoilla. Pidän piirtämisestä, muovailusta, erilaisista käsillä tekemisistä. Pidän myös tekemisistä, joissa saa käyttää fyysistä voimaa. Pidän hyvien kirjojen lukemisesta. Pidän myös vapaasta, mielikuvitusta mukailevasta kirjoittamisesta. Pidän kehon rentouttamisesta hengittämällä…
Ok, vaikka listaani olisi voinut tulla lukuisia muitakin asioita, en haluakaan niitä enempää selittää ja luetella!
Tässä vaiheessa tulee tarinan opetus eli kokemusperäinen havaintoni, joka on toki selitettävissä neuropsykologisestikin. Tarkoitukseni oli olla valittamatta ja kerrankin nostaa esiin joitain myönteisiä asioita, mutta huomasinpa sen, että kirjoittaminen noista asioista latistaakin niihin liittyviä tunteita. Jotenkin ne asiat ”lässähtävät”, kun niitä alkaa objektiivisesti sanallistaa. Visuaalinen kuvittelu ja aistikokemusten mieleen palauttaminen voimistaa niihin liittyviä tunteita, mutta objektiivinen selittäminen tekee niistä vain asioita muitten joukossa. Sammalenvihreä mätäs herättää yhtä vähän tunteita kuin maitotölkki, kun sitä yrittää kuvailla ”järjellä”. Tylsää!
Toisin sanoen, kannattaa siis kirjoittaa itsekseen kielteisistä asioista, jotta ne ”lässähtävät” sanallistamisprosessissa vasemman aivopuoliskon saadessa enemmän valtaa. Jos taas kirjoittaa tai selittää toisille näitä kielteisiä kokemuksiaan, sanoista voi toisten mielessä herätä mielikuvia, jotka tuntuvat heistä pahalta. Kielteissisältöinen puhe voi kyllä helpottaa omaa oloa, kun omat tunteet ”lässähtävät”, mutta pilata toisten tunnelman. Keskusteluhoidossa saa tietysti puhua niin paljon kielteistä kuin huvittaa; ammattiauttajan on kyettävä sietämään ankeaa tunnelmaa hukkumatta itse tuohon suohon. Myönteisten mielikuviensa selittäminen liian analyyttisesti taas saattaakin latistaa oman tunnelman, ellei samanaikaisesti visualisoi ja eläydy kaikin aistein siihen, mitä mielessään kokee. Ja toisaalta, myönteisten asioitten selittäminen ääneen voi kyllä kohentaa toisen tunnelmaa, jos hänelle syntyy mukavia mielikuvia sanojesi kautta.
Sanat voivat todellakin olla aseita, ja väärissä käsissä vaarallisia. Kun siis pyrkii keskittymään myönteiseen, jotta myönteinen tunne kasvaisi omassa mielessä, kannattaa tehdä se visualisoiden, eikä liian objektiivisesti sanallistaen. Jos taas mielessä on lähinnä kielteissävyistä ulostettavaa, siitä kannattaa kirjoittaa. Ja kun kirjoittaa itselleen ylös asioita, joista on kiitollinen, kannattaa keskittyä samalla tunnelmaan, joka tuohon asiaan liittyy. Kirjoitetun sanan näkeminen tai tietyn sanan palauttaminen mieleen kytkeytyy silloin hyvään tunnelmaan, joka on palautettavissa tuon sanan avulla. Sanat eivät itsessään ole yhtään mitään muuta kuin merkkijonoja; me luomme niille merkitykset, eivätkä ne merkitykset ole kaikille samoja. Sanan kullekin ihmiselle herättämä mielikuva ratkaisee, onko sen merkitys ns. kielteinen vai myönteinen. Jos auto on vaikkapa edellisenä päivänä jäänyt myrskyn kaataman puun alle, sanalla ”puu” on aivan erilainen merkitys kuin lapselle, joka etsii turvaa suojaisan pihapuunsa katveesta.
Sanojen kanssa on syytä noudattaa tiettyä varovaisuutta, ja ehkä on parasta olla liiaksi höpöttämättä muutenkin ja lähinnä vain nauttia myönteisistä asioista, yrittämättäkään vangita niitten merkitystä ja ominaisuuksia vasemman aivopuoliskon avulla. Ja syytä varovaisuuteen on myös kielteisten mielikuvien viljelyssä. Nehän kyllä herättävät aika suoraan pahaa mieltä, sanoittakin…
Lue myös: Trauma, viallinen anturi ja virtahepo mielessä
PS: Ohdakemaa- sarjasta on nyt ilmestynyt kolme osaa. Kuvauksen löydät Ohdakemaa- blogista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti