Ahdistusta sisällä, ongelmia ulkona... Auttaisiko mindfulness ja HOT?

Toisinaan olo on kieltämättä kuin ötökällä hämähäkin verkossa. Mitä enemmän pyristelee, sitä pahemmin sotkeutuu! Tällä viikolla olen tosin pohtinut enemmän sitä, onko olemassa elämää noro-viruksen jälkeen. Onhan sitä, ja tavallaan se on jopa hieman rikkaampaa kuin ennen. Olo on itse asiassa parempi kuin siinä vaiheessa, kun vasta pelkäsi sairastuvansa. Paitsi että heti ilmaantui uusia ketutuksen aiheita, kun auto jäi tien varteen odottamaan hinausta, ja aloin taas kerran miettiä, mitä mieltä on olla riippuvainen yhdestä himputin peltikasasta. Ajatukset alkavat kiertää kehää, luoda ansoja, joista ei pääse irti niin kauan kun jatkaa ajattelemista.

Olen alunperin ammatillisesti ja muutenkin oppinut ns. vanhan tavan käsitellä ongelmallisia ajatuksia, eli yksinkertaistaen: tunnista ongelmallinen ajatus, analysoi ja käsittele sitä, todista se epäpäteväksi, väitä vastaan, korvaa positiivisella ja niin edelleen. Iso vaiva, vaatii aivotyötä ja aikaa, ja tulos kestää niin kauan kunnes tulee uusi ärsyttävä tai ahdistava ajatus! Loputon ajatuksia vastaan taisteleminen on kuluttavaa ja turhauttavaa - ja turhaa. Vastapainoksi olen kyllä sitten lueskellut ja kokeillut muitakin tapoja suhtautua ajatuksiin. Arto Pietikäisen "Joustava mieli" - kirja edustaa ns. terapian uutta aaltoa. Siinä kerrotaan mm. mitä ovat mindfulness ja HOT. Pietikäisen blogissa on myös mielenkiintoista materiaalia. Lähestymistavan alkuperäisteokset ovat englanninkielisiä, ja niitten läpi kahlaaminen on minulla vielä kesken. Mutta olen yrittänyt saada ideasta kiinni. Eli lopettaa ajatusteni kanssa painimisen, nousta "torniini" vain tarkkailemaan niitä, kartoittaa, mitä oikeasti pidän tärkeänä elämässä, ja pyrkiä toteuttamaan niitä tekoja, jotka vievät siihen suuntaan.

Huomaan onnistuvani useammin kuin ennen häivyttämään ahdistuneisuuden, joka on ollut nousemaisillaan sellaisista ajatuksista, jotka pyrkivät ennustamaan jotain pahaa tapahtuvaksi ("entä jos...?") tai väittävät minun olevan jotakin (kuten "idiootti"), tai että minun pitäisi olla jotain muuta kuin olen. Nämä ajatukset eivät siis yleensä ole totta, tai on mahdotonta tietää, ovatko ne vai ei, ja toisaalta, yleensä sitä ei ole väliä tietääkään (siis esim. pitääkö joku nokkava ihminen minua typeränä vai ei). Pään sisällä syntyvä puppu on helpompi sivuuttaa kuin konkreettinen todellisuus, joka herättää erinäisiä kiusallisia, kivuliaita tai muuten vaikeita aistimuksia.

Keinoja löytyy kyllä siihen, miten hoitaa ahdistuneisuus, jota mieli kehittää ilman todellista, ulkoista syytä. Mindfulness ja sen taustalla oleva vanhempi inhimillinen viisaus voi olla tärkeä keino, joka helpottaa monia ajatustensa kanssa taistelemiseen väsyneitä. Myös NLP- tekniikoista on usein hyötyä, jopa hyvin nopeasti ja helposti.

Mutta palatakseni tähän hetkeen ja konkreettisiin ongelmiin, haaste on siinä, miten pysyä toimintakykyisenä, kun ärsytykselle ja ahdistukselle on olemassa todellinen aihe ja syy. Voin toki rallatella Mikki Hiiri- äänellä ajatustani "Auto on taas rikki, rahat loppuu", niin että kyllästyn siihen värssyyn, enkä jaksa asiaa vatvoa enempää. Silti pitäisi miettiä keinoja tilanteen selvittämiseksi. Miten miettiä, jos ei huvita ajatella? Miten pysyä rauhallisena, jotta järki pelittää? Tietysti mieleen nousee katastrofaalisia jossitteluajatuksia liittyen kokonaistilanteeseen. Olisi pysyteltävä niitten yläpuolella. Niitä voin toki inistä typerällä äänellä itsekseni, kunnes kyllästyn niitä kuuntelemaan. Voin yrittää hyväksyä ja sitten sivuuttaa mieleeni nousevat "miksi taas?" ja muut marttyyrimaiset spekuloinnit. Mutta tosiasiat pysyvät. Käytännön ongelmat ovat jäljellä, ja niiden ratkaisemiseksi tarvitsisin vähän järkeä.


Verkossa?

Totean tässä vaiheessa, että kaikki, mikä nyt juuri saa mieleni pysymään rauhallisena, auttaa keskittymään konkreettiseen ongelmanratkaisuun. Ilman rauhoittumista auttavia tekniikoita taitaisin olla vielä vähän enemmän pihalla ja hukassa, sotkeutuneena ajatusteni tahmaiseen verkkoon...