perjantai 1. joulukuuta 2023

Joulukalenterini 1. ”luukku”: Koiranunta?


Tässä arkisen työlääntymisen ryvetyksessä ja ihmismaailman globaalisti ankeassa kollektiivisessa mielentilassa sain äkkinäisesti päähäni ilahduttaa itseäni selaamalla enemmän tai vähemmän vanhoja, digitaalisia kuvakansioitani. Tarkoitukseni oli saada oma mieleni kääntymään edes vähitellen joulukuun ja adventin tunnelmiin. Joulun viettäminen symboloi minulle muun muassa rauhaa, hiljentymistä, välittämistä, toiveikkuutta; "maailman valon" syntymistä pimeyden keskelle. Eikä tunnu kovin mielekkäältä olla siihen aikaan apaattisessa ja murehtivassa mielentilassa...

Koska monetkin joskus aiemmin ottamani kuvat saivat minut vähintäänkin hymyilemään, tai jopa huvittuneeksi, ajattelin jakaa ne vähän niin kuin joulukalenterin tapaan näille joulukuun päiville, että tulee edes jokin mukava hetki jokaiselle päivälle.

Tarkoitukseni ei siis varsinaisesti (tai ainakaan pääasiallisesti) ole piinata lukijoitani epätavallisen tiuhoilla päivityksillä, vaan hyödyntää ikään kuin tekaistua ulkoista painetta siihen, että saan tehtyä jotakin omaakin ”joulumieltä” nostattavaa.

Eli, tässä tulee ”joulukalenterini” ensimmäinen ”luukku”:

Väsyttääkö? Stressaako? Oletko liian levoton?

Mitä jos nukkuisit tänään tovin ”koiranunta”?

Petaa itsellesi mukava nukkumapaikka sängylle, sohvalle tai lattialle, ja heittäydy sitten siihen, luonnollisen elukkamaiseen asentoon. Sulje silmäsi ja kuvittele olevasi koira (tai joku muu tassullinen), joka torkkuu huolettomana tässä hetkessä, murehtimatta tulevia ja märehtimättä menneitä. Hengittele syvää hengitystä kuin täysin rento elukka (tai ihmisvauva), ja tiedosta, että olet rento ja levollinen, ja silti aivan valpas, niin että voit hetkessä havahtua ja kohottautua, jos tilanne niin vaatii. Kun havahdut ja haluat nousta, venyttele elukkamaisesti ja tee sitten se, mikä tuntuu tärkeimmältä ja tarpeelliselta, tässä ja nyt.

HUOM. Olen aiemmin julkaissut vinkkejä ”hyvän joulumielen” saamiseksi, ne voi kerrata tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti