Kohta alkaa valjeta! (Joulukalenterini 22. ”luukku”)

Kaamos on monelle ihmiselle koettelevaa aikaa, ja nyt talvipäivänseisauksen koittaessa aurinko ei napapiirin pohjoispuolella nouse lainkaan. Varsinainen pimeä hetki! Mutta tämän (pohjoisen pallonpuoliskon) vuoden lyhimmän päivän jälkeen alkaa taas päivänvalo pikku hiljaa lisääntyä, ja usein myös kaamosoireilevien ihmispolojen mieliala ja jaksaminen kohentuvat.

Lunta on tänä talvena niin paljon, että auringonvalo heijastuu hangen pinnasta puhtaasti (ainakin täällä syrjemmällä kaupunkimiljööstä). Tammikuisina poutapäivinä joutuu jo suorastaan suojaamaan silmiään liialta kirkkaudelta! Mutta valohan vaikuttaa meihin, vaikkei sitä silmien kautta ”näkisikään”.

Ehkäpä tätä voisi ajatella myös vertauskuvallisesti.

Valo vaikuttaa, vaikka ”sisäisten silmiemme” edessä olisi peite tai suomut, tai vaikka pitäisimme silmiämme itsepäisesti kiinni, tai olisimme suorastaan sokeita. Mutta myös ”sokeat” saavat kyllä näkönsä, kun pyytävät apua ”maailman valolta”. Muille riittää ehkä silmien peseminen, roskien (ja tukkien) huuhtominen, tai joskus pelkästään se, että rohkenee avata ne silmänsä!

Joulu on varsin sopiva aika moiseen henkiseen kokeiluun. Joko valkenee?

Tässä muinaisessa bloggauksessa asiaa kaamosmasennuksesta.